sunnuntai 28. elokuuta 2016

Töllön toiminta päättyi ja arvonnan voitto

Max:

Gerbiilitöllöni toiminta on lakkautunut. Viimeisen kerran perjantaina sitä seurasin, tosin siinä on ollut viime viikkoina jo kovasti katkoksia hiljaisuuden merkeissä.
Ennen hyvinä aikoina siinä oli kovastikin ohjelmaa. Mutta viime helmikuussa sieltä katosi Tea (kuvassa taustalla) ja perjantaina katosi sitten Valko ja koko gerbiilitöllöni paikaltaan.
Valko ehti puoli vuotta asustella yksin ja nyt minä en oikein tiedä mitä perjantaina tapahtui.Väsynythän ja vanhahan Valko jo oli (yllä viimeinen kuva Valkosta).
Illan hämäryydessä otettu kuva kännykällä.
No nyt minulla ei ole sitten gerbiilitöllöä. Ja siitä protestina en suostunut arpomaan yhtään mitään tänään. Ei huvittanut.
No emäntä ne ihanat Annamiinin parkkikiekot sitten arpoi. Minä olin virallisena tuomarina.
Pinkkikiekko lähtee Tarulle ja valkoinen Päiville! Onnea ja terkkuja voittajien kissoille ;) - Max

41 kommenttia:

  1. Vau, uskomatonta että lykästi! Kiitos kovasti arpojalle :)
    Kiitos myös terkuista ja Maxille lohduksi että tirppatv:n lähetykset onneksi jatkuvat ympäri vuoden.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, pahoittelut Maxille gerbutöllön katoamisesta, ja emännälle pienen ystävän menetyksestä <3

    VastaaPoista
  3. Pahoittelut gerbiilitöllön puolesta ja pikkuystävän menetyksestä.

    VastaaPoista
  4. Otamme osaa. :( - Elli, Markku ja Kassinen

    VastaaPoista
  5. Voi sentään, oli sitten Valkokin aika siirtyä sateenkaarisillalle, osaanottomme Triolasta. Se on aina niin surullista, kun pitää sanoa hyvästit :(

    Mutta että MÄ voitin, ihan uskomatonta - kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tylsää kun on tyhjä pöytä, tosin sekin pian kuulema siirtyy. Onnea SÄ! - Max

      Poista
  6. Voi että, osanottoni gerbiilitöllön sammumisesta.

    VastaaPoista
  7. Osanotto, kun jouduitte hyvästelemään Valkon! :-( Hän oli kyllä söpö ja ihana pikku gerbiili. <3

    VastaaPoista
  8. Osanotto myös meiltä, surullista aina kun joutuu luopumaan lemmikistä. Peppi ja Johanna

    VastaaPoista
  9. Höh. Osanotto ystävän menetyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli mun ystis, kun Pepsi oli niin kuningatarta ja ihmiset kiireisiä - Max

      Poista
  10. Sepäs ikävää, että gerbiilejä ei enää ole yhtäkään :-( Kurjaa, pahoittelumme sen johdosta!

    Onnea kumminkin arvontavoittajille! Tarulle erittäinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvonnat on kivoja, ehkä ensi kerran minäkin voisin harkita arpomista - Max

      Poista
    2. Kiitoskiitos Henna, täällä vieläkin ihmetellään että minä voitin jotain ;)

      Poista
  11. Osanotot teille kaikille pienen ystävän menetyksestä.

    VastaaPoista
  12. Voi, osanottomme.

    Onnittelemme kuitenkin myös voittajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, pitää mennä katsomaan myyrien touhuja pihalle.. - Max

      Poista
  13. Voi, osanottomme. Valko on kuitenkin elänyt hyvän elämän parhaassa mahdollisessa kodissa.
    Onnea voittajille, meidän pitää nyt tilata tuo ihan itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissaparkkikiekko PITÄÄ tilata nyt ihan itse!! - Max

      Poista
  14. Osanottoa.
    Ehkä se tiputeevee jotain pelastaa, Max?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tiputeevee kyllä hyvä, mutta siinä ei ole vielä alkanut talven lähetykset. Tosin pomppiihan niitä silti aina ohimennen - Max

      Poista
  15. mutta onneksi on tirppatv toiminnassa.Valkolle hyvää loppumatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirppatv:n lähetykset voisivat jo vilkastua - Max

      Poista
  16. Voi surku. Jospas vielä joskus tulee uusi töllö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset sanoivat että nyt ei tule ainakaan. Mutta kyllä minä taas kyselen ;) - Max

      Poista
  17. On aina surullista kun menettää lemmikin ♥

    VastaaPoista