maanantai 24. lokakuuta 2016

Bobin joulu

Sain ihanasta Viitasaaren Kipa -kirjakaupasta blogiyhteistyönä luettavakseni aivan uuden
Bobin joulu - Kissa joka toi joulumielen -kirjan. Kirjoittajana James Bowen.
Katukatti Bobista on jo aiemmin ilmestynyt kaksi erillistä kirjaa. Kyseessä ei ole mikään jatkokertomus eli voit aivan hyvin aloittaa tästä kirjasta. Aiemmista kirjoista olen maininnut täällä ja täällä.
Tässä Bobin Joulu -kirjassa James Bowen kertoo jouluistaan Bobin kanssa. Kuinka Bob on kissamaisen innostunut joulukoristeista ja millaista joulu on Lontoon kaduilla.
Erityisesti painotetaan, kuinka entisen huumeriippuvaisen joulut muuttuivat merkityksellisiksi Bobin jouluilon myötä. Miten lumessa tarpominen, pakkasessa työskenteleminen, lämmityksen katkeaminen, terveysongelmat ja kaikki muut vaikeat asiat tulevat vain selvitettyä, jotta James pääsee nauttimaan joulutunnelmasta yhdessä Bobin kanssa. 

Tämän kirjan lukeminen saa joulumielelle lukijansa ja kirjaa ei malta laskea käsistään, ennenkuin kirja on luettu alusta loppuun.
Pepsi suosittelee myös sinua lukemaan kirjan tai tilaamaan ystävälle joululahjaksi! 

Viitasaaren Kipassa kirja on tarjouksessa nyt 24,90 e hintaan vuoden loppuun saakka! Käynti tässä kirjakaupassa on elämys, sillä sieltä löytyy kaikkea mahdollista (ja mahdotonta)! Jos et pääse Viitasaaren Kirjakauppaan paikan päälle, niin kirjan voit myös tilata kotiisi ottamalla yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen viitasaaren.kirjakauppa(miumaut)co.inet.fi.

18 kommenttia:

  1. Joululahjatoivelistalle meni heti. Mies, joka täällä asuu, on ostanut kaksi aiemmin ilmestynyttä Bob-kirjaa minulle.
    -Palvelijatar-

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö, just luen tätä, ja olet oikeassa, kirjaa ei juuri voi käsistä laskea. Mulla on lainassa kirjastosta, mutta olis kyllä ihana omanakin. Tiedä vaikka vielä ostankin. Tosi koskettava. Ja Bob on niin ihana. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai juuri lukulistalla :) Ajattelinkin että siellä yhdistelmä kissa ja joulu ovat varmasti suosikeissa :)

      Poista
  3. Pitäisi lukea nuo Bob-kirjat, ovat varmasti upeita ja koskettavia kertomuksia! :)

    VastaaPoista
  4. Oli niin houkutteleva kirjaesittely, että pitää laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Bob-kirjat saa rakastumaan kissoihin entistä enemmän :)

      Poista
  6. Ajattelinkin, että jossain vaiheessa tulee varmasti uusi kirja, kaksi muuta olen jo lukenutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kolmas kirja on nyt. Ja ensi kevättalvena sitten Suomeenkin elokuva!

      Poista
  7. Minä innostuin ja kun löysin kirjan täältä Tampereelta niin ostin sen heti. Laitoin sen vielä sivuun ja luen jouluna, ellei jo ennen. Olen lukenut yhden kirjan, ilmeisesti sen toisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että innostuit; tämä on kyllä ihana kirja kissan ja ihmisen yhteiselämästä :)

      Poista
  8. Oi, kolmas osa jo! Toinenkin on vielä lukematta :) Saatanpa kirjakaupassa piipahtaakin, kun sukuloin seuraavan kerran Viitasaarella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Ja saa vierailla samalla reissulla myös Tassulinnassakin ;)

      Poista