maanantai 21. marraskuuta 2016

Auttamassa

Pepsi ja Max:

Me kuultiin lokakuussa yksi ilta monen piipaa-auton ääntä ja mietittiin että mitähän on tapahtunut. Seuraavana aamuna emäntä luki netistä, että yksi talo melko lähellä meitä oli palanut tulipalossa. Pian siellä facebookissa oli keräys sille perheelle, juttu mm täällä. Kun kuulimme että kyseessä oli kissakoti, sanoimme emännälle että meidänkin pitää auttaa!
Tehtiin tuollainen kassi ja emäntä laittoi matkaan myös patjan ja tekemänsä maton.
Valittiin mukaan vähän ruokaa ja sitten meidän leluista muutama aarre, kun ne kissat oli menettänyt kaikki lelunsa!
Tulipalossa kuoli neljästä kodin kissasta kaksi. Kaksi selvisi. Nakupoika Dimitri löytyi jostain raunioista palelevana (oli kylmä) ja oli lämmittelemässä meidän hoitotädin (joka on käynyt hoitamassa meitä ihmisten reissatessa) kylpyhuoneessa, kunnes pääsi uudelle kodille. 
RaimoVeikko taas oli mennyt metsään piiloon ja oli tullut sitten myöhemmin hoitotädin ikkunaan koputtelemaan että pääsisikö hetkeksi lämmittelemään. Pääsi se ja sitä kautta uuteen kotiin perheensä luo.

Me vaan haluttiin kertoa, että muistakaa auttaa tuntemattomiakin kamuja!

- Pepsi ja Max

Ps. Kiitos saamistani kuvista Dimitrin ja RaimoVeikon ihmiselle ja voimia uuden elämän järjestelyyn!

44 kommenttia:

  1. Ootte te kyllä ihan huippukissoja ja -ihmisiä! Mahtavaa, että pystyitte auttamaan Dimitriä, RaimoVeikkoa ja heidän ihmistään.
    -Pena, Punkku ja ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me kauheesti pystytty auttaa kuten muut kodit, kun meillä ei ole omaa rahaa.. - Pepsi ja Max

      Poista
  2. Hienoa että autatte! Tuossa tilanteessa joutuukin miettimään ihan koko elämän uusiksi, eli kaikki apu menee varmasti tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan monet ihmiset muisti ihmisiä hurjan ihanasti, mutta me haluttiin auttaa kissoja - Pepsi ja Max

      Poista
  3. <3 Teillä on emäntänne kanssa kyllä sydän paikallaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me yritetään saada emäntä ajattelemaan sydämellä.. Huoh, välillä vaikeeta - Pepsi ja Max

      Poista
  4. Oi, täällä ihan kostui silmänurkka tätä lukiessa <3
    Olette ihania, auttavaisia kissoja ja ihmisiä!

    RaimoVeikko on viisas kissa, kun keksi mennä koputtelemaan ikkunaan apua saadakseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistäkin RaimoVeikko on tosi fiksu! - Pepsi ja Max

      Poista
  5. Meistäkin emon kanssa on tosi hienoa, että te autatte! <3 - Peppi

    VastaaPoista
  6. Pepsi ja Max; julistamme teidät KissaSankareiksi! Ihanaa kun autatte ♥
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me sankareita olla. Yritetään vaan auttaa mitä pystytään - Pepsi ja Max

      Poista
  7. Voi kun olette olleet ihania! Alkoi ihan itkettää, kun luimme toisten surullisesta kohtalosta, mutta onneksi Pepsi ja Max nostivat auttavat tassunsa.
    -Manni ja Palvelijatar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja hurjan hurjan moni ihminen auttoi!! Ihania ihmisiä! - Pepsi ja Max

      Poista
  8. Ihan huippujuttu teiltä :) Kyllä kaveria pitää auttaa!

    VastaaPoista
  9. <3 <3 Kaveria ei jätetä <3 <3

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Hyvä ihmiset, jotka on ystävällisiä toisille! - Pepsi ja Max

      Poista
  11. Nakupoika Dimitri ♥ Onneksi pääsi kylppäriin pian lämmittelemään! Ja RaimoVeikko on niin söpö. Kauhea katastrofi, ja kaksi lemmikeistä menehtynyt.. ihan kauheaa. Onneksi on auttajia kuten te ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistäkin Dimitri ja RaimoVeikko on tosi söpöjä ja komeita! - Pepsi ja Max

      Poista
  12. Voi teitä ihanat auttajat ja suuri suru niiden kisujen puolesta jotka eivät uuteen kotiin enää päässeet.
    Hyvä Max ja Pepsi sekä emäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei kaikki kisut päässeet muuttamaan uuteen kotiin :( - Pepsi ja Max

      Poista
  13. ♥ Teille ♥ Selviytyneille ♥ Menehtyneille ja vielä yksi ♥ Perheelle

    VastaaPoista
  14. Teitte hyvin. Pitää auttaa jos suinkin voi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen jos auttaa vähän, niin vaikutus on iso - Pepsi ja Max

      Poista
  15. Huh, kaikenlaista pitääkin sattua! :-( Onneksi teillä on kaikilla sydän paikallaan ja riensitte apuun.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun ne kissat tarvitsi kanssa huomiota! - Pepsi ja Max

      Poista
  16. Hienosti toimittu teiltä! Toivottavasti perhe saa asiansa pikavauhdilla järjestykseen. Tulipalo on ehkä kauheinta mitä voisi ajatella sattuvan ihmiselle.

    Kurjaa, että kaksi kissaa menehtyi, ja ajatuskin Dimitristä värjöttelemässä pihalla palelee. Naku-parka, on mahtanut olla kylmä! Onnea ja menestystä kuitenkin selvinneille, ja onneksi sentään ihmiset ja kaksi kissaa selvisivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tsemppiä ihmiset ja kissat tarvitsevat uudessa kodissa! - Pepsi ja Max

      Poista
  17. Hyvää työtä te ♥ Inhottavia nämä tämmöiset vastoinkäymiset :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autettiin missä pystyttiin, samoin kun kaikki ihanat ihmiset täällä - Pepsi ja Max

      Poista
  18. Ihanaa, iso peukku tälle! (y) Tulipalot on hirveitä ja vielä hirveämpää kun tuho ei pääty maallisiin korvattavissa oleviin asioihin. :'( Tuntuu, että viime aikoina olisi sattunut normaalia enemmän paloja. Meidän paikkakunnalla uutisoitiin tässä vasta 1-2 vk sisään 2 asuintalopaloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipalot on hirmu ikäviä. Luettiinkin jostain palosta teillä päin; ei oo kivaa - Pepsi ja Max

      Poista
  19. Hädässä ystävät tunnetaan, ihana ajatus auttaa myös onnettomuudessa kärsineitä kissoja. Traaginen onnettomuus, onneksi selvinneillä kissoilla oli osoite mihin mennä turvaan. Voimia tulipalon jälkeiseen elämään.

    VastaaPoista
  20. Onneksi teillä on auttavaisia ihmisiä siellä päin! <3 Serkkuni perheineen menetti myös aikanaan lähes kaiken tulipalossa, se on oikeasti todella rankkaa kun kirjaimellisesti koko omaisuus muistoineen menee savuna ilmaan. Onneksi molemmissa tapauksissa ihmishengiltä säästyttiin. Kissojen kohtalo kyllä surettaa. :(

    VastaaPoista