torstai 23. elokuuta 2018

Rokotuksilla

Maanantaina emäntä kaappasi töistä tultuaan isännän kanssa meidät koppaan ihan ykskaks. Ei ehditty kumpikaan karata; yllärihyökkäykset ei ole yhtään kivoja ja ne pitäisi kieltää!
Automatka oli onneksi niin lyhyt ettei ehditty vielä edes miettiä että mihin oikein ollaan menossa. Mutta perillä sisällä kyllä tajuttiin että mihin paikkaan tultiin, mutta onneksi Päivikki -eläinlääkärillä ei ollut muita asiakkaita ja päästiin heti sisälle.
Pepsi pääsi (tai joutui) ensimmäisenä tädin käsittelyyn. Hampaat ja sydän saivat hyväksynnän ja turkkia kehuttiin kuten hoikkaa olemustakin (3,6 kg). Rokotuspiikkiä Pepsi ei ehtinyt edes tajuta. 
Pepsi: En tykännyt silti, älkää edes luulko. Mutta kestin rohkeasti!
Max: Enhän mä edes syö isosti!
Sitten Maxin vuoro. Ensimmäisenä punnitus.. ja huomautushan siitä tuli. Ylipainoa! Paino oli nyt puntarin mukaan 5,9 kg.
Max: Ei mulla suussa mitään kiviä ole!!
Hampaat.. hammaskiveä löytyi  ja ne pitäisi käydä putsaamassa jossain vaiheessa. Vaikka muutama tylsyys löytyi, niin turkki Maxillakin on hyvässä kunnossa ja sydän sykkii normaalisti.
 Max rohkaistui niin paljon, että ei halunnut palata heti koppaan vaan tutki eläinlääkärin maton tarkkaan, sillä aikaa kun hoidettiin paperi- ja raha-asiat. Myös matolääkeliuoksiin saatiin resepti.


Nyt on rokotukset kolmeksi vuodeksi kunnossa, mutta emäntä meinaa ettei kestä kuitenkaan kolmea vuotta seuraavaan käyntiin. Meistä se olisi kyllä ihan hyvä väli 😸

- Pepsi ja Max

26 kommenttia:

  1. Mä tiiän ton paikan, ihan kamala paikka. En tykkää en sitten yhtään! -Coco

    VastaaPoista
  2. No mutta hyvinhän teidän reissu meni sitten loppupeleissä. Ei mikään yllätys, että Pepsin turkkia kehuttiin, se on niin kiiltävä ja upea! "Ei mulla suussa mitään kiviä ole", tirsk. :D
    Kai saitte kotona nameja, kun olitte niin reippaita? Myös Max? ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei taatusti ole kiviä; kai mä sen nyt itse tietäisin! Sain mä cosmii 😸 - Max

      Poista
  3. Nuo keikat eivät ole mukavia, mutta tarpeellisia kuitenkin. Olette hyvässä kunnossa ja se on henkilökuntaa rauhoittava tieto. Nero painaa saman verran kuin Max, eikä ikuna ole moitittu ylipainosta.

    VastaaPoista
  4. Päivikki! Oiskohan tämä sellainen, jonka luona Peto kävi Jyväskylässä, ja joka sitten muutti Savonlinnaan? Vai kuinka monta Päivikki-nimistä eläinlääkärii on? Minkä ikäinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä osaa sanoa missä on työskennellyt. Olisiko sinun ikäinen tai vähän yli??

      Poista
  5. Kolme vuotta on todella loistava väli. Kidutuspaikka on kamala laitos. Minua ärsyttää, kun palveluskunta on alkanut puhua kyljessäni olevasta takusta, johon ei harja kuulemma enää voi mitään. Sanovat, että parturi- ja hammaslääkärikeikka on tulossa samaan aikaan. Minä en edes usko, että minulla on hammaskiveä.

    Sitä paitsi Max on juuri sopivan painoinen. Aina ne keksii jotain sanomista. Palveluskunnalle oli sanottu silloin vuosia sitten, kun jouduin johonkin kamalaan leikkaukseen (siis olin ihan pentuvauva vielä silloin), että pitää tarkkailla painoa. Ei kauhean kivasti sanottu. No, nyt eivät enää ole mitään sanoneet, kun paino on pysynyt aika lailla viidessä kilossa.

    -Herra Karvajalka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kidutuspaikka on kyllä. Mitä nyt takku haittaa tai pikku paino? Ja kiviä mun suussa ei ole! - Max

      Poista
  6. Hienosti selvisitte reissusta! Mutta voi Max, onko herkut maistuneet vähän liian kanssa vai oliko lääkärin vaa'assa jotain vikaa? ;)

    VastaaPoista
  7. Heeeeei, mitä se tohtori menee tollaisia sanomaan ? 5.9 kg on just miehekäs paino ;). Ja jos Elliltä kysytään, niin ihan naisellinen kanssa <3

    Hammaskivihommat. Joo. Täälläkin edessä : kaikille kolmelle, joilla hampaita on.

    VastaaPoista
  8. Hienosti tsempattu reissulla, joka ei ole kenenkään suosikkimatka! Onneksi rokotukset on nyt hoidettu, ja toivottavasti ei tule asiaa tuonne paikkaan muuten kuin kivien rapsutteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en aio tuonne mennä todella pitkään aikaan! - Pepsi

      Poista
  9. Sä oot Max ihan ruipelo! Mä painan 6,1 kg ja Jenni -ellin mielestä se on ihan ok! Nih! - Olga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä tapauksessa mun pitää vielä lihoa vähän lisää että ollaan samiksia!! - Max

      Poista
  10. Ihan varmana se vaaka rikki. Ihan niinku meidän ihmisenki vaaka, on pistäny mut taas sellaselle dieetille vai mikä olikaan, ku pitää muka painaa vähemmän. Pah sanon minä.
    -Pena

    VastaaPoista
  11. Mennään Pena dieettilakkoon! Ei suostuta menettämään saavutettua kokoa! - Max

    VastaaPoista
  12. Tulipa yllätyksenä tuo Maxin ylipaino! Ei kuvissa näy silmäänpistävästi eikä kisujen kokoerokaan, olen aina luullut niiden olevan suurinpiirtein samankokoisia.... :'DD

    Reippaat pienet, seuraavaan onkin sitten aikaa. ♥ Meillä 3 v lähestyy loppuaan ja ensi keväänä on taas rokotukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi rokotukset on niin harvoin! Minä olen meistä hoikempi - Pepsi

      Poista