lauantai 22. joulukuuta 2018

Kiehtovat kotieläimet -kirjaesittely

Otavan tämän vuoden tuotantoa on Kirsi Haapamatin kirja Kiehtovat Kotieläimet - kohtaamisia maatilalla.
 "Kirjassa kurkistetaan suomalaisten maatilan eläinten arkeen. Hauskat, hämmästyttävät, liikuttavat ja haikeatkin eläintarinat vievät mennessään. Kirjoittaja asuu kotitilallaan pienen eläinlauman kanssa ja kohtaa kirjassaan myös muiden maatilojen viisaita eläimiä. Tarinoista välittyy eläinten ja niiden puuhien seuraamisen hyvää tekevä voima." 
lainaus Otavan sivulta
Kirjassa kerrotaan sopivan lyhyissä luvuissa tapahtumia sekä kirjoittajan omalta että hänen tuttaviensa maatiloilta. Esimerkiksi kanoista on monta kertomusta; millainen oli Leenu, joka halusi kulkea omaa tietänsä tai miten kanat piilottelevat pesiään mitä kummallisempiin paikkoihin, jonka voi paljastaa vaikka tallissa korviaan höristelevä hevonen.
En tiennyt ennen miten vuohet voivatkin olla ovelia. Esimerkkinä kirjassa Kalle, joka keksii aina reitin karata aitauksestaan tai miten se kävelyretkellä lähtee omalle reitilleen. 
Mielenkiintoista oli lukea että miten fiksuja siat ovatkaan; esimerkiksi miten Limppu -sian paras ystävä on Joosua -koira ja mitä hauskaa ne yhdessä keksivätkään (Limppu mm haukkui vieraat ja Joosua auttoi Limppua rakentamaan Limpun porsaille pesää.)
Kirja on kirjoitettu kauniisti eläimistä kertoen. Ne eivät ole (vain) tuotantoeläimiä vaan ystäviä, joilla on jokaisella oma ominaisuutensa ja joita pitäisi kohdella yksittäisinä eläiminä, ei joukkona. Eläinten hyvinvoinnista huolehtimalla myös tuotantopuoli onnistuu  paljon laadukkaammin.
Kissoja kirjassa ei juuri liiku, mitä nyt muutama ohi vilahtaa. Kirjaa oli emännästä kiva lukea 😊

6 kommenttia: