torstai 30. huhtikuuta 2020

Pepsi 12 vuotta

Pepsi täyttää tänään 30.4.2020 12 vuotta. Onko autonromussa (sukulaisen pihassa) syntyneen söpöläisen syntymästä jo tusina vuosia 😮
Vappuserpentiinit on jo laitettu esille, sillä näillä samoilla koristeilla on helppo juhlia myös meidän senioria. 
Pepsi onkin jo siirtynyt selkeästi seniori-ikään. Enää ei niin juosta kuten nuorena. Tosin silloin tällöin tulee villiyskohtauksia. Unet maistuvat suurimman osan päivästä, mutta siihen on tullut tänä keväänä uusi vivahde; enää ei nukutakaan koko yötä (9-10 tuntia) kerralla (kuten on tehty vuosia) vaan välillä on noustava jaloittelemaan. Missä syy levottomuuteen; sitä emme ole keksineet.
Haukottelenko vai jakelenko käskyjä?
Vaikka Pepsi on kodin kuningatar ja antaa siihen ohjeensa, niin olemme huomanneet että myönnytyksiä tehdään entistä enemmän niin ihmisten kuin Maxin suhteen (ja Max on sen hyödyntänyt).
Elämä on vain kivaa ihan hissukseen elämällä. Tosin retket kesäkodille tai mökille ovat aina mieleen, kunhan sitten taas saa välillä rauhoittua omaan päivärutiiniin, joka onkin kuningatarmaisen tarkka (kaikki asiat tapahtuvat tietyssä järjestyksessä).
Onnea meidän rakas ihanaakin ihanampi viisas ja hurmaava Pepsimme!

34 kommenttia:

  1. Isot onnentoivotukset sinulle, nuorekas Pepsi!!
    Älä kerro kotiväelle, että kevättähän sinulla on rinnassa, eikä yöllä malta nukkua ;D Ja ota kaikki irti jokaisesta myönnytyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä tulee niin valoisaa aikaisin.. Kiitos onnitteluista! - Pepsi

      Poista
  2. Onnittelut saman ikäiseltä Maijalta.
    Kyllä noista vanhoista rouvista huomaa että lepoa tarvitsevat enemmän.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja karkkikaksosille kanssa hurjasti onnea! - Pepsi

      Poista
  4. Paljon onnea ihana Pepsi! ❤️ Vietä mukava synttäripäivä! T:Peppi ja Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi! Tervehdyksesi täällä aina ilahduttavat minua kovasti! - Pepsi

      Poista
  5. Ihana Pepsi! Paljon onnea! Ei söpöliinistä uskoisi tuota seniori-ikää.
    Ehkä Pepsillä on sama kuin ihmisilläkin ikääntyessään, että ei vain uni maistu niin pitkään.
    Mustilla (kohta 14 v) olen huomannut sen muutoksen, että pissalla täytyy käydä vähän useammin kuin aiemmin. Kyllä se ikä vaikuttaa aina jotenkin.
    Pepsillä on niin kiiltävä hieno turkki ja kirkas katse! Ei tosiaan uskoisi ikää. Mutta eihän 12 vielä ole kuin keski-ikää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pantterit ovat aina nuorekkaita ja notkeita! Tassut Musti ** - Pepsi

      Poista
  6. Paljon onnea Pepsille, kauniille kuningattarelle!

    VastaaPoista
  7. Onnea ihanalle Pepsille meiltä Hupsuilta! <3

    VastaaPoista
  8. Onnittelut ja paljon rapsutuksia ihanalle ja kauniille Pepsille <3

    Täällä avattiin juuri PepsiMax-pullo juhlapäivän kunniaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan juhlitte PepsiMax pullolla! Sitä täälläkin kilisyteltiin kunniakseni! - Pepsi

      Poista
  9. Oikein iso onnenhali ja valtavasti rapsuja Pepsille! ❤️❤️❤️

    Meillä Sofi on parin viikon päästä jo 14 v! Riehut ja komentelu on entisen laisia, mutta joskus huomaan, että hyppyjä täytyy mittailla tarkemmin. Tosin ei silloin, kun on villi päällä! On nämä seniorineidit niin ihania! 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seniorineidit ovat vetreitä, kun vaan sattuu huvittamaan! Minä hyppään vielä korkealle ja pitkälle, mutta mittavirheitä ei tässä iässä enää niin saisi tulla. Onneksi me osataan mittayksiköt hyvin Sofin kanssa! - Pepsi

      Poista
  10. Valtaisat onnittelut kuningattarelle! <3

    VastaaPoista
  11. Isosti onnea kuningatar Pepsi ♥
    Ja nelkinkertainen Eläköön!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! En ole iso, mutta onnittelut tuntuivat kyllä isoilta, varsinkin ne eläkööt! - Pepsi

      Poista
  12. Myöhäiset onnittelut Kuningatar Pepsi ❤️

    VastaaPoista
  13. Myöhästyneet onnittelut kuningatar Pepsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, otan onnitteluita vastaan niin kauan kuin niitä riittää - Pepsi

      Poista
  14. Hyvää syntymäpäivää <3 t. Leonard, Leia ja mamma

    VastaaPoista
  15. Myöhäiset onnittelut ihastuttavalle Pepsille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän, ei haittaa yhtään että tulee myöhässä; vieläkin onni minulle kelpaa :D - Pepsi

      Poista