lauantai 26. syyskuuta 2020

Poroja katsomassa

Emäntää harmitti sen verran, kun kesällä ei tullut liikuttua missään, että lähti kolmen yön reissulle katsomaan pohjoista Suomea isänsä kanssa.

Ilmat eivät olleet kovin erikoiset, mutta eipähän ainakaan aurinko häikäissyt liikaa. Ruska oli jo paikoin ohi, paikoin jotain oli. Mutta ainakin poroja näkyi matkalla tosi monta kertaa!

Ranuan eläinpuisto oli ensimmäinen käyntikohde. Iltapäivällä siellä oli rauhallista kävellä; yhtään ihmistä emme nähneet lähtöportin jälkeen! Yllä manuli, joka kurkisteli pesästään.

Tämä huuhkaja sai miettimään että onko Pepsissä ja huuhkajassa jotain samaa näköä. Ehkä korvissa?

Vallitseva tilanne oli saanut joka paikan todella rauhalliseksi. Liian rauhalliseksi. Ravintolat olivat kiinni. Kahvilat olivat kiinni. Kaupat olivat kiinni. Ja kun oli nälkä, niin oli TODELLA vaikeaa löytää paikka, josta saisi jotain syötävää. Tuon annoksen söin Pyhätunturin ainoassa avoimessa ruokapaikassa, jossa olivat sitten kaikki muutkin..

Sallatunturin värejä.
Hiljainen kansa, Suomussalmi.

Komulanköngäs, Hyrynsalmi. Tuttu ja ihana paikka jo lapsuuden lapin reissuilta. Oli yhtä hieno kuin lapsena, mutta hieman ehkä kutistunut vuosien aikana 😉

Ja poroja. Niitä piisasi vaikka sää oli sadesumuinen. Onneksi pientareet ovat todella leveät lapissa ajellessa ja tiet esimerkillisen suoria, joten porot näki aina hyvissä ajoin.

Viimeinen yö tuli vietettyä Kajaanissa. Kaunis kaupunki sekin. Täältä ostin kissoille hieman herkkutuliaisia. Luulen, että ne kyllä maistuvat 😊

18 kommenttia:

  1. Hmmm, Pepsin korvissa on kyllä jotain samankaltaisuutta, juu, on. Upea miniloma. Mutta meitä jäi mietityttämään, että mitä Pepsi ja Max sai tuliaisiksi.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miniloma oli ihana! - emäntä

      Herkkuja se emäntä toi. Oli ostanut Kajaanin lemmikkikaupasta. Mä tykkään niistä - Max

      Poista
  2. On kyllä kaunista ruskaa siellä pohjoisessa! Jotenkin rauhoittavaa myös. Omalta pohjoisen reissulta muistan porot todella hyvin, niitä tuntui pomppivan kokoajan eteen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapissa on rauhoittavaa ihan vain ajaakin autolla, kun ei ole jonoja ja menee pitkäkin väli ettei näe muita kuin satunnaisia poroja - emäntä

      Poista
  3. Vaikuttaa ihanan rauhalliselta reissulta. Juuri sellaiselta sopivalta minilomalta kaiken kiireen keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että miniloma tähän kohtaan antoi todella energiaa arkeen - emäntä

      Poista
  4. Teillä oli eläinpitoinen lomanen 😀 Upeita maisemia unohtamatta.

    Aika yllättävää, että juuri mikään paikka ei ollut auki. Olisikohan kannattanut pikkuisen mainostaa eteläisemmässä Suomessa, että meillä on rauhallista, tulkaa tänne ja pitää edes jokunen paikka auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat ovat niin erilaisia, tiet suoria ja eläimistö erilaista - emäntä

      Poista
  5. Mukava retki! Ranualla on tullut käytyä vuosia sitten, se oli muistaakseni ihan mukava paikka. Mutta porot kyllä pelottivat leveistä pientareista huolimatta. :/ Onneksi te selvisitte ajeluista hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porot näki onneksi aina jo kaukaa, kun tiet ovat niin suoria. Ranua oli mukava eikä muut ihmiset häirinneet ihastelua - emäntä

      Poista
  6. Lapin lumo on aina niin kutsuva ja kolmen yön reissu jo auttaa kaipuuseen ulos luontoon ja porojen ikävään.
    Pepsi taas on niin ihana korvineen ja muutenkin...
    porot ovat poroja ja Pepsi kissa vailla vertaa. ihana kissa . ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen yön reissu tässä kohtaa oli luksusloma. Pepsi taitaa olla kuitenkin kissa 😻

      Poista
  7. Pepsi! Onko tieteellinen nimesi Huhulus Owlis? Vai onko pöllö vaan innokas matkimaan sinua?
    Porot on jännittäviä näin etelän ihmisen silmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä pöllöt matkivat minua! - Pepsi

      Porot on jänniä, kun niitä harvoin näkee! - emäntä

      Poista
  8. Kivoja kuvia pohjoisesta! Lieneköhän Pepsillä ja huuhkajalla myös molemmilla yhtä hyvä kuulo?

    Ps. Meidän naishenkilökunta on alunperin Kajjjaanista kotoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minulla on erittäin tarkka kuulo! Voi olla jo parempi kuin huuhkajalla! - Pepsi

      Kajaani on kaunis kaupunki!

      Poista
  9. On kyllä yrittäjillä vaikeaa :( Ja satunnaisilla turisteilla myös :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittäjiä käy surku. Ei ehkä kannata pitää paikkoja auki, mutta sitten taas kukaan ei voi ostakaan mitään..

      Poista