sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Jäät lähteneet mökiltä

 Pepsi:

Kuulin että jäät ovat lähteneet viime viikolla mökiltä, joten sanoin emännälle että pitäisikö käydä tarkistamassa emännän isän mökin kevätmaisemat. Ja niin me mentiin. 

Ilma oli niin lämmin, että tarkeni hyvin katsella saareen soutumatkan ajan maisemia. Ja sitten mökkiautossa piti olla ikkunat auki, ettei läkähdytä saaren yli metsäautoteitä mönkiessä. Niinpä käytin tilanteen hyväksi ja tutkin ohimeneviä maisemia.


Järvi oli paikallaan. Ja ihan tyyni. Ja se vesi oli aivan yhtä hyvää kuin yleensäkin ja aivan ihanan viileää (+8C).


Ulkona näytti kaikki olevan mallillaan ja linnuilla oli huikeat konsertit. Käkikin kävi kukkumassa melkein korvani juuressa - olisin pienemmälläkin kuullut.

Oma koppa oli sisällä tallessa ja että siinä taas nukutti niin hyvin öisin ja päivisin.
Kun vain emäntä ei olisi hupsuillut välillä.

Kivaa oli - officer Pepsi

10 kommenttia:

  1. Pepsin mökkimatkoista on aina yhtä ihana lukea. Pepsi, olet niin söpö ja reipas reissukissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että minun mökkimatkasta on kiva lukea. Mutta siitä olen kade, kun minun on tyytyminen soutuveneeseen, kun pojat pääsee lautalla.

      Poista
  2. Teillä oli varmaan taas aivan ihana mökkireissu. Järvi näyttää upealta ja ilmeisesti vesi siellä on erityisen raikasta ja puhdasta 😺
    Bobby-Pepsi 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi on tuolla tosiaan puhdasta ja hyvää sekä tuoretta (toisinkuin lähdevesi juomakipossa sisällä). - Pepsi

      Poista
  3. Sä Pepsi sitte osaat niin tuo mökkeilyn, ylätassut sille!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  4. Poliisimestari Pepsi tutkii. Veteenkään ei ollut pudonnut ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa mökillä on tarpeen löytyä turvallisuudenvalvoja. Ei ollut laiturilta ainakaan tippunut kukaan - Pepsi

      Poista
  5. Valtavan iso vesikuppi! :DDD

    Onpa mukavaa, kun Pepsi pääsee mökille ja tykkää olla siellä. Ja vielä mukavampaa, että Maxin ei tarvitse lähteä jos ei halua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vesikuppi on vaan niin paras! Minä olen mökkeilijä luonne, kun taas Max ei - se vietti laatuaikaa kotikaupungissa - Pepsi

      Poista