sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Pepsin viikko

 Pepsi:

Ajattelin kertoa jotain viikostani. Se on ollut ihan leppoisa viikko kotimaisemissa.

Viikko alkoi kyllä sillä, että emäntä piipahti kaukana pääkaupungissa työreissulla ja kävi samalla tervehtimässä Naavaa. Mutta en tiedä onko Naava kuitenkaan koko pääkaupunkialueen kuningatar, kun siellä etelässä on niin paljon valtaa havittelevia ettei kärryllä pysy. Mutta ainakin asuinalueensa kuningatar ehdottomasti!

 

 Sillä välin odottelin kotona ja kun emäntä tiistaina palautui kotia, niin sitten on nautittu kodin syksystä.

Tarkistin että linnunpöntöistä ovat tirpat lentäneet varmasti pois.
Maxin kanssa tutkimme oman tunkiomme myyrätilannetta. Siellä on liikaa koloja ja syvyyttä että tunkiolta ei saa kyllä saalistettua.
Kävin emännän kanssa lenkillä pellon reunoja kävellen.
Tietenkin autoin emäntää myös etätöissä. Jotain se valitti että vein sen hiiren.

Ja tietenkin olen nukkunut takalla lämmitetyssä kodissamme.
Ihan mukava kotiviikko. Aina en minäkään kaipaa mitään isompia seikkailuja, sillä pitäähän kuningattarenkin osata ottaa rennosti.
 
- Pepsi

10 kommenttia:

  1. Ai kun Pepsillä on hauskat kommentit. Voi hyvin kuvitella kuinka Pepsi on vahtinut ikkunassa olisiko emäntä jo näköpiirissä. Pöntön tarkistuksella on selitys. Pepsi on takulla nauttinut yhteisestä lenkistä oman emännän kanssa. Pepsillä on suuren suuret silmät!! Hiiren vienti mainio juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tavalliseen kotiviikkonkin saa mahtumaan monta kivaa asiaa - Pepsi

      Poista
  2. Vaikuttaa mukavalta viikolta. Jaksoit vielä omien hommmien ohella auttaa emäntää töissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän meinasin uuvahtaa niiden emännän töiden kohdalla - Pepsi

      Poista
  3. Mukava viikko sinulla Pepsi! Ja emännällä, kun kävi Naavan luona vierailulla=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava viikko. Ja olihan se ok että kävi Naavalla, kun ei ole hetkeen käynyt kyläilemässä - Pepsi

      Poista
  4. Tuo työjuttu on mahtavaa auttamista. Sait varmaan kunnon palkan osuudestasi?!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa.. sanotaan että palkkatasoni on huono ja selkeästi alipalkattua - Pepsi

      Poista
  5. Naava, tykkään! :)

    Pepsillä on ihanan mahtavan valtavat silmät viimeisissä kuvissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naava on kyllä nätti! Ja minun silmät oli isot, kun häirittiin kesken pesuhetken - Pepsi

      Poista