sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Joulukalenterit 2021

 Pepsi ja Max:

Emäntä onneksi varautui hyvissä ajoin ja hommasi meille kalenterit ennen reissua. Se onkin ollut tämän pakkasviikon parhaimpia päivähetkiä, kun kalenterit otetaan esiin kaapista. Olemme silloin heti paikalla!

Tässä on meidän punaisen tuvan kaikki viisi kalenteria. Saatte arvata kenen on mikäkin. 
Äh, ei jakseta odotella vastauksia vaan halutaan päästä jo avaamaan!
Pepsi sai tänäkin vuonna rakastamansa maitoisen minttuherkkukalenterin. Ja se on niin Pepsin juttu!
Maxille tilattiin kaksi kuivaherkkukalenteria. Niissä on päivän herkut pienessä muovissa, jotka emäntä avaa ja tiputtaa takaisin luukkuun ja Maxin tehtävä on ne sieltä itse noukkia. Cosma on näistä aina se ensimmäinen ykköskohde.
Emäntä osti itselleen salmiakkikalenterin, koska se rakastaa salmiakkia. Tätä herkkua me kissat ei oikein ymmärretä.
Ja sitten emännällä on Nukkekoti Väinölän joulukalenteri, josta saa joka päivä jonkun askarreltavan nukkekodin pikkujutun. Pussit ei ehkä ole kauhean ekologisia, mutta ilman niitä pienet osat eivät kyllä pysyisi tallessa. Ja saahan nuo minigrippussit uusiokäytettyä. Emäntä aikoo alkaa kokoamaan näitä ensimmäisiä tänään, sillä lisää on tulossa vielä monta päivää!
Niin, ja mehän pidämme tiukasti kiinni omista kalentereistamme eikä toisilla ole asiaa toisen tontille!

Kunpa joulukuu olisi aina! - Pepsi ja Max

10 kommenttia:

  1. Wau, teillä on tosi kivat joulukalenterit! Kaikista tulee jotain. Meillä palvelija myöhästyi kalenterin kanssa, ne ehti loppumaan... Mut on meillä sentäs perinteinen Partiokalenteri. Ja meille pitää antaa herkkuja hyvitykseksi ihan joka päivä!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on hyvät kalenterit! Viime viikolla emäntä oli nähnyt alessa kalentereita lemmikkiliikkeessä, muttei se enää ostanut lisää :/

      Poista
  2. Viisi kalenteria, kyllä teidän kelpaa. Varsinkin Max on oikea herkkusuu. Tuo nukkekotikalenteri on kiva, emäntä saa sieltä varmaan ideoita uusiin sisustuksiin.
    Meillä on vain kaksi kalenteria. Olgalla M&M:n kuivalihakalenteri ja mamilla joku naamarasvakalenteri. Sofi saa kolme Dreamies -namia pussista, kun ei ole hänen korkeudelleen kelpaavaa kalenteria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nopein kalentereiden kanssa! Ja voisin auttaa kyllä toisia muttei anneta :/ Hyvä että Olgalla kalenteri! Naamarasvakalenteria emäntäkin taisi harkita - Max

      Poista
  3. Ekassa kuvassa luultiin, että musta kalenteri on Pepsin, mutta eihän ollutkaan. :D Kyllä minttuherkkukalenteri on parempi varmasti.

    Nukkekotikalenteri *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En niin piittaa salmiakista, kyllä minttu on parempaa! - Pepsi

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kaikki tykkäämme omistamme hurjasti! - Pepsi ja Max

      Poista
  5. Ompa teillä monta joulukalenteria ja herkkuja piisaa! Nukkekotikalenteri on varmaan jännittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä kyllä tykkää nukkekotikalenteristaan. Meistä herkut on parhaimpia! - Pepsi ja Max

      Poista