torstai 20. kesäkuuta 2024

Juhannusta 2024

 Hyvää juhannusta!


Nauttikaa herkuista (muistakaa pyytää riittävästi), valosta, kesästä, perhosista ja ja.. kyllä te tiiätte mitä haluatte!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Kesähäkki

 Max:

Emäntä sai sisustettua häkin kesäkuntoon männyn siitepölyn kadottua sateiden myötä.

 Minäkin sain oman riippumattoni. Harmi vain ettei nyt ole oikein ollut riippumattosäitä.

Pepsi on pelleillyt ylälaudoilla. Sieltä on kiva saalistaa ohikulkevaa emäntää.
Saimme myös hyvän maton lattialle.

Häkin ovella on emännän Espanjasta tuoma varoitus kissapedoista 😸

Nyt kun tulisi riippumattosäät. 
 
- Max

torstai 13. kesäkuuta 2024

Kesäkuun alun kukkia

 Touko-kesäkuun vaihteessa pihassa kukki jo sellaisiakin kukkia, jotka viime vuonna kukkivat vasta kesäkuun puolivälissä.

Yksi tällainen on vanha pioni. Emäntä ehti näkemään mökiltä palattuaan juuri nämä kukat. Sitten tuli ukkossade ja se siitä kukinnasta taas vuodeksi. Ja tätä sadetta on jatkunut siitä lähtien lähes tulkoon joka päivä.

Violetti kurjenmiekka kukki ensimmäistä kertaa kukkapenkissämme. Tämä kaunis väri saatiin kavereidemme Miisan ja Villen mamilta viime kesänä. 
Syreeni tuli ja meni.
Sisällä kukkivat Saintpauliat valtoimenaan. Vasemmalla ikkunalaudalla African Violetin harvinaisempi hypridilajike ulkomailta. Siitä emäntä sai lähtemään uudet alut 3,5 kuukauden odotuksen jälkeen.
Kiinanruusu on innostunut piristämään keittiötä.
Siperiankurjenmiekka on miettinyt että voiko tällaisilla sateilla edes kukkia.
Max ihmettelee että mihin viime vuonna siirretyn sammalleimun vaaleanpunainen ja valkoinen pehko ovat kadonneet ja kukinta on näin vähäistä jäljelle jääneessä.
Tällä hetkellä innoikkaimpana kukkii mansikka. Muut kukat odottavat ilman lämpenemistä; esimerkiksi akileijat ovat valmiita kukkimiseen.
Sateella ulkoillessa on parempi olla ulkokatoksen kuistin katon alla suojassa.
Odotamme kaikki että kesä pian palaisi eikä sademittaria tarvitsisi joka päivä tyhjätä.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Maxin korva

 Max:

Mitä emäntä naurat?

Ei ole kiva kun joku nauraa ja ottaa musta kuvia kertomatta miksi naurattaa.
Ai mun korva on hassu. No entäs sitten. Se on mun korva ja jos se haluaa olla noin päin niin se saa olla.
Minä saan näyttää ihan siltä miltä haluan.
 
- Max


torstai 6. kesäkuuta 2024

Uusi naapuri

 Max:

Pitkin kevättä on kuulunut pellon laidalta ääniä ja näkynyt liikettä. Päätin lähteä tarkistamaan lähempää mitä tontilla tapahtuu.

Hiivin hiljaa pellon vieressä olevaa syvennystä, etten jäisi kiinni vakoilusta.

Tässä hiekkamailla sai pellon kulmassa ennen käydä ihan rauhassa kävelemässä. Mutta siellä se nyt häämöttää uusi rakennus.
En taida uskaltaa lähemmäs, kun siellä on työmiehet töissä. Emäntä kun ei osaa piiloutua tarpeeksi matalalle. Tulen taas joku päivä tarkistamaan missä mennään.

- Max

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Uusi mökkicatio

 Pepsi ja Max:

Matkalla mökille meille lupailtiin että nyt meille on mökillä ihan ikioma catio.

Ja niinpä heti iltamissa, mökille saavuttuamme, päästiin siihen tutustumaan.
Emännän isä oli tehnyt Maxille jopa oman kulkureitin kaiteille.
Pepsi taas hyppi ylös tähystyspaikoille eri reittejä.

Yksi Maxin lempipaikoista oli päivystää verkko-ovella, josta aukesi näköala huvimajalle. Max on viettänyt tässä maisemassa monta kertaa, mutta se on ollut vähän liiankin jännää välillä. Nyt ei jännättänyt, kun oli turvassa verkkojen sisällä.
Ylhäällä kaiteella Max ei olisi uskaltanut kävellä, jos vierellä ei olisi ollut kissaverkko turvana.
Pepsistä parasta oli maisemat kauas järvelle, ilman että tarvitsi jaksaa kävellä laiturille saakka.
Maxin näköalamatto lasin vieressä. Max käytännössä muutti catioon.
Viihtyvyyttä lisäämässä parvekecatiolla oli vessa ja vesikuppi. Ruoka piti hakea sisältä.. Pepsi ei tykännyt kun kuvataan toisen ollessa vessassa.
Lyhyt videokatsaus catiolle.
Lähtiessä Maxia harmitti kovin kivan paikan jättäminen, mutta nyt on kiva tulla uudestaan, kun Maxikin tietää mitä odottaa.