torstai 13. kesäkuuta 2024

Kesäkuun alun kukkia

 Touko-kesäkuun vaihteessa pihassa kukki jo sellaisiakin kukkia, jotka viime vuonna kukkivat vasta kesäkuun puolivälissä.

Yksi tällainen on vanha pioni. Emäntä ehti näkemään mökiltä palattuaan juuri nämä kukat. Sitten tuli ukkossade ja se siitä kukinnasta taas vuodeksi. Ja tätä sadetta on jatkunut siitä lähtien lähes tulkoon joka päivä.

Violetti kurjenmiekka kukki ensimmäistä kertaa kukkapenkissämme. Tämä kaunis väri saatiin kavereidemme Miisan ja Villen mamilta viime kesänä. 
Syreeni tuli ja meni.
Sisällä kukkivat Saintpauliat valtoimenaan. Vasemmalla ikkunalaudalla African Violetin harvinaisempi hypridilajike ulkomailta. Siitä emäntä sai lähtemään uudet alut 3,5 kuukauden odotuksen jälkeen.
Kiinanruusu on innostunut piristämään keittiötä.
Siperiankurjenmiekka on miettinyt että voiko tällaisilla sateilla edes kukkia.
Max ihmettelee että mihin viime vuonna siirretyn sammalleimun vaaleanpunainen ja valkoinen pehko ovat kadonneet ja kukinta on näin vähäistä jäljelle jääneessä.
Tällä hetkellä innoikkaimpana kukkii mansikka. Muut kukat odottavat ilman lämpenemistä; esimerkiksi akileijat ovat valmiita kukkimiseen.
Sateella ulkoillessa on parempi olla ulkokatoksen kuistin katon alla suojassa.
Odotamme kaikki että kesä pian palaisi eikä sademittaria tarvitsisi joka päivä tyhjätä.

5 kommenttia:

  1. Kiitos taas kukkaraportista! Saintpauliat erityisen koreita kyllä, ja kiinanruusu. *_*

    Toivottavasti sade hellittää ja kukkaloisto pihalla jatkuu. <3

    VastaaPoista
  2. Hienosti ootta kukkia kasvattanu. Meki saatiin meidän niitty tänää kesänä ekaa kertaa toimimaan ja nyt palvelija anto meille luvan laajentaa sitä. Pitää ny hiukka vielä katella teiltä myös vinkkejä, teillä kun on noi vihertassut.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niitty vasta ensimmäistä kertaa kokeilussa, että siinä kaivataan ehkä vielä teidän apua ennemmin 😸 - Pepsi ja Max

      Poista
  3. Toivottavasti loppukesäksikin riittää jotain kukkivaa, ettei pörriäisille tule nälkä.

    VastaaPoista