keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Lomaresidenssissä talvella

 Emäntä lähti Helsinkiin viime viikonlopuksi kurssille ja ennen junalle lähtöään vei meidät emännän äidille lomaresidenssilomalle. 

Tarkistettuamme pikaisesti että vessa ja raksut ovat paikoillaan siirryimme suoraan takaoven läheisyyteen. Max tarkasti lipaston päällisen sillä välin kun Pepsi alkoi jo pyytämään takaoven avaamista. 
Riippumatta siitä onko kesä vai talvi, on terassi ihan ehdoton lempparimme. Talvella tosin sinne ei viitsi jäädä asumaan, toisinkuin kesällä. 
Miksei  meillä ole tällaista isoa terassia. Toisaalta onhan tämä hoitoon menon paras etu. 
Tarkistettuamme ulkotilat Max siirtyi maistelemaan raksuja takan viereen.
Pepsi sen sijaan otti ensimmäisen vahtivuoron etupihan näkymiin lipaston päältä. Siitä on hyvä tarkkailla pihan liikennettä toisten rivitalojen asuntoihin. 
Sillä välin kun nautimme lomastamme, emäntä kävi toteamassa ettei Helsingissä ole sitäkään vähää lunta kuin mitä meillä on. 
Loma loppui sunnuntai-iltana ja pääsimme omaan kotiin yöunille. Emme muista että näin vähän lunta olisi ennen ollut tammikuussa niiden viime vuosien aikana, mitä olemme Tassulinnassa asuneet. 

- Pepsi ja Max

12 kommenttia:

  1. Vaihtelu virkistää ja mummoakin on on välillä käytävä viihdyttämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi ei ole matkaa kuin reilu 5 minuuttia autossa! Kiva oli antaa ohjelmaa :D - Pepsi ja Max

      Poista
  2. Hyvä, että toimitte viihdytysjoukkoina mummolassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ollut tylsää mummollakaan kun viihdytettiin sitä koko ajan :D - Pepsi ja Max

      Poista
  3. Onneksi te pääsittä täysilomahoitoon. Olisi se ollu kauhiaa jos teidänkin olisi pitäny opiskella koko viikonloppu 🙀
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelu on rankkaa mitä ollaan ymmärretty. Mieluummin otettiin lepoloma :D - Pepsi ja Max

      Poista
  4. Niinhän se on, että mummolassa on paras ruoka ja muutenkin lellitään 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin lellitään! Mutta sitä ei kerrota emännälle :D - Pepsi ja Max

      Poista
  5. Pieni loma piristää! Mukavaa, kun teillä on tuttuu ja turvallinen paikka missä käydä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma hyvässä paikassa piristää ja antaa vaihtelua elämään! - Pepsi ja Max

      Poista
  6. Voi teitä onnekkaita joilla on hyvä hoitopaikka lomien ajaksi. Meillä se on hyvin haasteellista löytää hoitaja ja yleensä ovatkin kahdessa eri paikassa, toinen kun on sisäkissa ja toinen vapaasti ulkoileva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä hyvä hoitopaikka, jos ei mummo sitten keksi lähteä emännän kanssa johonkin yhdessä. Meille onneksi riittää terassi ulkoiluun - Pepsi ja Max

      Poista