Max:
Lähdin mökille emännän kanssa Pepsin jäädessä toipumaan eläinlääkärikäynnin rasituksista mummolaan. Mutta ei se minua haitannut, päätin ottaa kaiken ilon irti mökkeilystä.
Mökillä oli viikolla ihan kiva lämpötila, mutta tuuli liikaa makuuni. Parasta ulkoilussa oli se että emäntä malttoi olla minun kanssa pitkäänkin paikoillaan, kun ei ollut hyttysen hyttystä. Emäntä söi odotellessaan runsaasti metsämansikoita joka päivä.
Tässä kuva, mikä on minusta paras vesikuppi mökillä: järvivesi ämpäristä.
Parvekkeella nautin ne ajat, kun en saanut emäntää valjastelemaan. Onneksi ovea pystyi pitämään koko ajan raollaan, koska ei ollut niitä hyttysiä sisälle änkemässä.
Mutta valjastelu oli se juttu. Nimittäin tontilla oli havaittu paljon metsämyyriä. Ja niin muuten havaitsin minäkin! Niitä oli vähän joka puolella, mutta olivat niin vikkeliä piiloutumaan että vaati totisesti työtä vaania niitä saadakseen paistia.
Ja sainhan minä! Eikö olekin hieno saalis! Olisin vienyt ruoan suoraan pöytään, mutta emäntä ei avannut verkko-ovea parvekkeelle minulle.
Yhtenä päivänä kävin seikkailemassa aina traktoritallissa saakka. Ja se kuulkaa on kaukana ja matkalla on monta vaaranpaikkaa!
Emäntä motkotti muka tosissaan, että nyt musta on sitten tullut mökkikissa eikä minua enää saa kuin kantamalla sisälle ulkoa. Oikeasti se taitaa olla ylpeä, että olen ottanut mökin ja yläpihan omaksi reviirikseni ja viihdyin mökillä.
- Max
No jopas! Sinusta on tullut varsinainen mökkeilijä. Miten emäntä sai sinut edes lähtemään pois?
VastaaPoistaOnpa hienoa, Max! Sinusta on tullut mökkipaikan kunkku. Upea ja maukas myyräpaistikin. Ilmeisesti teilläkin on runsas myyrävuosi, täällä sama juttu, niitä ihan vilisee. Ja useita juoksee joka päivä suoraan Mustin suuhun.
VastaaPoistaOnnittelut muhkeasta myyräpaistista, Max!
VastaaPoistaHieno saalis ja hienot paikat oleskella. Minäkin sain saaliiksi orsvan yhtenä päivänä. Pääsin just valjaissa ulos kun näin sen. Emäntä ei kuitenkaan ollut oikein tyytyväinen. T. Merri
VastaaPoistaSä oot Max niiin paljon edistyny alkuajoista, että kyllä sietääkin olla ylpeä. Ja se, että taatusti mökillä on muhevemmat saaliit mitä kotona.
VastaaPoista- Rokkimimmit -