Max on ollut aiemmin yliherkkä kolmoisrokotteelle, mutta nyt tuli kilpirauhaslääkkeestä samat oireet; kasvoihin ja muualle ihoon monta ilkeää paisetta.
Maxin silmä alkoi jopa sulkeutumaan illalla pari viikkoa sitten, kun kaksi paisetta vain kasvoivat silmän alla. Niinpä emäntä soitti heti seuraavan aamuna eläinlääkärille.
Vaikka Max väitti kopassa, että olisi pärjännyt kotona, oli ihan selvä että paiseet tekivät kipeää eikä edes ruoka maistunut. Eläinlääkäri laittoikin Maxin kortisonikuurille ja kilpirauhaslääkitys lopetettiin siksi ajaksi.
Max: Ei saa kuvata! En ole kuvauksellinen nyt!
Kortisonikuuri saikin paiseiden kasvun lakkaamaan ja hiljalleen ihon parantumaan niin ettei paiseet enää lisääntyneet eivätkä vuotaneet. Abilar voiteella emäntä rasvasi monta kertaa päivässä. Max kaipasi myös erityistä huomiota koko ajan ja yhä vieläkin.
Nyt sitten odotellaan että säihkysilmä on taas valmiina potrettikuvauksiin. Nyt ei kuulemma tunnu vielä yhtään kuvaukselliselta ja ilme on surullinen koko ajan. Pitää odottaa että karvat alkavat kasvamaan takaisin. Aloittelemme myös toista lääkettä, jos se kävisi paremmin.






Voi Max-kulta, toivottavasti toivut pian ♥️
VastaaPoistaHitaasti uusi karva kasvaa. En jaksaisi odottaa - Max
PoistaVoi Max, paranemisia. Mä niin tiedän, ettei silloin huvita poseerata kun nassu ei oo kunnossa. Toivottavasti tuosta ei tuu yhtä pitkää tuskaa millä mulla oli aknen kanssa. Tsemppiä!
VastaaPoista- Eppu -
Ei huvita poseerata ei. Onneksi se pahanmakuinen tabletti on auttanut - Max
PoistaVoi Max-ressukkaa 😿
VastaaPoistaToivottavasti uusi kilpparilääke ei tee yhtä pahaa reaktiota.
Toivottavasti ei. En jaksaisi tätä uusiksi - Max
PoistaVoi ei, kurjaa tuollainen! Harmilliset paiseet. Hyvä, että emäntä vei heti lääkäriin ja sait hoitoa. Abilar on tosi hyvä voide, meillä sitä käyttävät kaikki perheenjäsenet :-D
VastaaPoistaPikaista paranemista ja ilon paluuta Maxille!
On se hyvä voide, mutta periaatteessa pitää yrittää karata kun emäntä tulee laittamaan voidetta 😸 - Max
PoistaOnpa ikävä vaiva, Maxin komeassa naamassa tuommoiset mokkulat! :( Hyvä että on jo parantumaan päin ja sait toisen lääkkeen kokeiluun. Kylläpä koettelee nyt. <3
VastaaPoistaNe mokkulat on olleet vuorotellen kipeitä ja vuorotellen kutittavia. Ja nyt ne on niin paljaita että harmittaa. - Max
PoistaVoi poloinen! Toivotaan kovasti että toinen lääke sopii paremmin.
VastaaPoistaToivottavasti. En halua huvikseen sitä ottaa koekissana - Max
PoistaVoi sinua pieni muru ❤️ Yritä olla kärsivällinen niin kyllä se elämä vielä hymyilee.
VastaaPoistaOnneksi olen saanut extraherkkuja aina kun olen antanut emännän hoitaa - Max
Poista