perjantai 28. marraskuuta 2014

Marrasmatkalla vol 2

Kotiin palasin torstain vastaisena yönä. Jotenkin on tuntunut pari päivää töissä vähän raskaalta. Ja vielä huomenna lauantainakin pitää töihin mennä.. Mutta oli kyllä upea viikko!
Costa Blancalla on upea ilmasto. Luin jostain että Maailmanterveysjärjestö WHO on nimennyt sen koko maailman parhaimmaksi. Syynä tähän on suolajärvet. Ilma on aivan upeaa hengittää ja monet saavat sairauksiinsa täällä helpotusta (eri reumasairaudet, psoriasis..). Suolaa kerätään vuoriksi, joista sitä sitten kuljetaan ympäri maailmaa:
Rannat. Ne ovat ihania. Alla Torreviejan yksi ranta.
Ja niitä on monta. Alla La Matan ranta Torreviejasta.
Koska sää oli helteestä kaukana (noin 20 astetta päivällä ylimmillään), minulle riitti varpaiden kastelu rantahiekassa.
Kukkia ja hedelmäpuita oli jos jonkinlaisia. Ja muita viljelyksiä valtavasti.
Tarkkailin myös hetken työmiesten toimia; näin laitetaan uutta julistetta paikalleen. Ei saa päätä huimata. Näppärästi se kävi, joten eivät ensimmäistä kertaa olleet miehet työssään.
Kissojakin löytää, kun osaa mennä oikeaan paikkaan niitä katsomaan. Niillä on muutama vakipaikka, joissa ihmiset tuo niille myös ruokaa.
Jatkoa seuraa. Mutta seuraavassa postauksessa julkaistaan arvonnan voittajat :-D



24 kommenttia:

  1. Oi Epsanja... Kyllä kelpais toi parikyt astetta tän täällä nollan ja viiden välillä vaihtelevan tilalle oikein hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että on se parikymmentä parempi kuin tämä nolla.

      Poista
  2. Kyllä mäkin voisin espanjaan lähtee, sielä ois mukavan lämmin verrattuna tähän tylsään suomeen :--(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman pitkiä farkkuja ei pärjännyt (lyhyemmät housut turhaan mukana), mutta T-paita onneksi välillä riitti.

      Poista
  3. Ihana vuodenaika matkustaa lämpimään ja aurinkoon, mutta raskasta tulla takaisin tähän kotimaan pimeään. Onneksi kuitenkin jo vajaan kuukauden kuluttua alkaa kirkastua eli päivät pidentyä. Siihen saakka vielä pimenevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se valo, se oli parasta. Vaikka aurinko ei paljoa minulle suonut säteitään, niin valoa oli ja nyt tämä pimeys...

      Poista
  4. Yläkuvan kissalla taitaa olla joogatunti meneillään =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avoimesti laiturilla välilttämättä ohikulkevista ihmisistä se teki mitä halusi.

      Poista
  5. Ihana pörröhäntä alimmassa kuvassa!
    Voisin ottaa noi ukot maalaamaan taloni seinää, korkeimmissa kohdissa huimaa nimittäin huisisti.
    Mikä ihana aurinko kuvissa, aah! Voi milti aistia lämmön, 20 astetta olisi ihan ruhtinaallista juuri nyt, vaikka kesällä siinä värjöttelee :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt kysyä ukoilta että tulisivatko mihin hintaan maalaamaan meidän talon ensi keväänä (ja samalla matkalla pistäytyneet sielläkin).. Harmi kun ei käynyt mielessä :-D
      Aivan pörröhännän näköisiä pentuja liikkui myös muutama; olisi pitänyt tuoda kai mukanaan :-D

      Poista
  6. Ihanaa, oikein mielelläni nyt katselen Espanjankuviasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tulee vielä ja sitten pian tulee sieltäkin :-D

      Poista
  7. Aurinko! Ihanaa, että toit meille auringon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko viihtyi siellä ja myös täällä kovasti pilvien takana. Välillä kurkki.

      Poista
  8. Täällä ihastuttiin pörröhöntään, tietenkin mutta kuva rannasta ja askelista herätti kaukokaipuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinnekin olisi kelvannut pörröhännän pentu (oli aivan samannäköinen).

      Poista
  9. Rannat on ihan ok:t, mutta nuo kissat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, maisemia oli ihana katsella kulkiessa, mutta kissojen kohdalle oli pakko ihan pysähtyä!

      Poista
  10. 20 astetta tuntuu täältä katsoen ihanalta. Kyllä käy kateeksi, olet päässyt näkemään aurinkoa, minulla se alkaa olla haalistunut muistikuva :)

    VastaaPoista
  11. Näyttipäs hyvältä paikalta katkaista marrasharmautta, tuo lämpötilakin oli just passeli (+20) eli miellyttävää olla ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sopiva lämpö pitkien kävelylenkkien kannalta.

      Poista
  12. Siis terveyslomakohde. Se olis juuri oikea paikka viettää marraskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveyslomakohde, sitä se on. Siellä huomaa miten ilmaa on niin helppo hengittää, vaikka ei mitään vaivoja sen suhteen olisikaan.

      Poista