lauantai 24. tammikuuta 2015

Tirppaponkaus

Max:

Kun kuulin että tulee tirppojen ponkauspäivä, niin ajattelin että minä ainakin lähden siihen mukaan.
 Niinpä sitten ponkailin tänään ulkohäkissä tirppoja.
 Kyllä niitä siellä kävi, kun emäntä vei aamulla lisää ruokaakin niille.
 Styroksiboksista oli lämmin tarkkailla. En saanut paistia, välttelivät mua.
Mitä sä siellä lasin takana häiritset mun ponkausta. Karkaa tirpatkin pian pois!
Ponkasitteko te tänään tirppoja?

31 kommenttia:

  1. Tosi hienoja kuvia! Voi kunpa meilläkin pääsisi kissat ihailemaan lintuja tuollaisella ruokintapaikalla. :)

    VastaaPoista
  2. Ponkattu on meilläkin monen kissan voimin. Kuvat vaan on vielä kamerassa. Mutta teillä on hienot otokset:)

    VastaaPoista
  3. Voi mahoton toista. Meillä on myös hamsteri, mutta eipä ole kahteen vuoteen kissat ymmärtäneet että sellainen meillä asustaa.. On ne hassuja, eivät kai sitten haista niin kuin koirat vaan liikkeen perusteella herää metsästysvietti.

    Kivaa viikonloppua kisuille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla nähty hamsteria, mutta gerbiilit meille takuulla juoksee.

      Poista
  4. Tirppoja ponkaillaan jatkuvasti, välillä ihan lähituntumasta... Mamma ei ollu tänään kotona kirjaamassa meijän ponkailuja, mutta kyllä niitä oli mahottomasti ;)

    VastaaPoista
  5. Täällä ei oo ponkattu ku vaan lumihiutaleita, ne ei oo yhtään niin kivoja ku tirpat :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: No höh. Minä yritin vältellä hiutaleita, kun ne sulaa päälle kun menee sisälle.

      Poista
  6. Me on vaan nukuttu koko päivä, tai siis mä oon nukkunu ja ihminen on tehny ihmisten juttuja... Huomenna ihminen aikoo mennä ulos ponkkailee niitä paisteja ku tänään oli kuulemma liian harmaata. Mä sitte kattelen vaan ikkunasta ku en nyt viitti lähtee ulos ollenkaan. -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Ei tullut mulle paistia. Ihan rauhanomaisesti eilen ponkailin.

      Poista
  7. Kylläpä me kadehditaan teidän lämpöboksia!

    VastaaPoista
  8. Ponkailut on jääneet vähän vähiin, mutta onneksi täällä teidän sivulla näki talitinttusia. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Talintinttusiahan nuo lähes kaikki meidän tirpat on.

      Poista
  9. Ollaan joo jonkun verran ponkattu.
    Terv Harmaa ja Ilonainen

    VastaaPoista
  10. Meillä on kanssa hyvät mestat tipuiluun, mutta ei tollaset deluxet kun teillä ! Rispektii teidän ihmiselle, kaverit !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan tämä mukava häkki, vaikka onkin koiran valmishäkki. Meille silti kelpaa, kunhan kukaan ei laita siihen koiraa!

      Poista
  11. Meidän ikkunoista ei paljoa tinttejä näy, kun asutaan kerrostalossa eikä pihoissa ole juurikaan puita. Autoja ja ihmisiä Anni kyllä välillä kyttäilee. Paitsi kesällä, silloin parvekerivin yläpuolella pesii ties monetta vuotta tervapääsky. <3

    Vaan mitä ihmettä teillä roikkuu tuossa verkkopussissa? Jotain pähkinöitä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Ei ne pähkinöitä ole, jotain muuta josta linnut tykkää. Emäntä oli löytänyt kaupasta sellaisia.

      Poista
  12. Meillä nukuttiin ohi koko bongauspäivä. Huoh. ON muuten näppärä styroksilämpöloora teillä siellä, tuollainenhan tarttee meillekin tuunata reppanoille, paleleville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupasta niitä styroksikylmälaukkuja saa pikkurahalla teillekin!

      Poista
  13. Meillä pojat hoiti homman. Mitäs ihmeen palleroita teillä siellä puussa oikein on linnuille tarjolla? Taitavat olla lintujen juustonaksuja, ootteko maistaneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on lintujen juustonaksuja, sinä tiesit!
      Emäntä: Ihan K-kaupasta ostin. Pitää muistaa katsoa kaupasta että mitä ne oikein olivatkaan.

      Poista
  14. Nyt me ainakin bongattiin tosi hieno styroksilaatikko! Tuohan on aivan mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidänkin luota löytyy kylmälaukkuja kaupasta. Ainakin kesällä!

      Poista
  15. Hyvä Max, niin sitä pitää bongata. Oikein on asiaan sopiva tuo bonkauskoppikin. Meillä ei täällä lennellyt kuin muuta tintti ja sitten mustarastas ja varis. Maija niille kaikille antoi sopivaa huomioväkätystä.
    Terkuin täältä......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Sisällä linnuista pitää väkättää. Ulkona tuo ponkauskoppi on hyvä, mutta siinä saisi olla pienempi kulkuaukko niinkuin oikeessa tähystyskopissa.

      Poista