lauantai 21. helmikuuta 2015

Latz kassi

Emäntä teki Latz-kassin. Tähän tapaan sen tein:

Ensin kissoille syötetään ahkerasti Latzia. Jokainen pussi avataan saksilla varovasti takapuolelta alareunasta, kaadetaan ruoka kissoille, pestään pussi ja kuivataan. Näitä kerätään tovi, jotta pusseja on tarpeeksi.
Sitten otetaan ompelukone esiin, kun kissat nukkuvat eivätkä hypi vieressä (pussien esille tuonti sai Pepsin käväisemään paikalla toteamassa että pussit ovatkin tyhjiä, joten voi jatkaa unia). Nahkaneula paikalleen. Hyvää ompelulankaa. Ja aletaan ompelemaan.
Ensin kaksi yhteen. Sitten näihin kahteen kaksi yhteen jne. Riippuu tietenkin minkäkokoisen kassin tekee. Minä tein sivuiltaan 4 pussia leveän ja 3 korkean,
jolloin tein 4 pussin rivit ensin ja sitten ompelin ne toisiinsa.
Itse halusin tehdä kassiin myös yhden pussin levyiset sivut ja pohjan.
Niihin tuli tällä kertaa toisen näköisiä Latz -pusseja.
Sitten yhdistellään paloja yhteen. Sivupalat näkyvätkin selvästi tästä kuvasta eri näköisinä:
Sitten ommellaan vielä pohja, sivut yhteen sekä ripa (Latz kuivaruokapussista)
 ja tässä tulos "väärältä puolelta". Hienohan se olisi noinkin :D
Toki kassiin voisi laittaa vuoren, jolloin ei näkyisi värimaailma ja olisi tasainen sisäpinta,
mutta minä en kokenut sitä tällä kertaa tarpeelliseksi (aito Latz-kassi sisäpuoleltakin).
Ja oikea puoli:
Ommellessa meni tovi (1,5h) ja kissat heräsivät tutkimaan lopputulosta.
Max ja Pepsi: "Montakohan pistettä me annettaisiin tästä?"
"On ainakin kissamaisen näköinen kassi eikä emäntä unohda ostaa meille Latzia kaupasta."

36 kommenttia:

  1. Hieno! Vähän kuin kissaversio kahvikassista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piti tehdä oma versio, kun en kahvia juo :)

      Poista
  2. Noiden muiden vaiheiden järkevyydestä ei olla varmoja, mutta toi "ensin syötetään kissoille ahkerasti latzia" on hyvä!
    MUSTI ja RANSU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli meistäkin ehdottomasti paras osuus tekstissä! - Pepsi ja Max

      Poista
  3. Tiuden mainitsema kahvikassi onkin ennestään tuttu ilmestys, mutta tämä se on jo jotain! :D

    VastaaPoista
  4. Tällainen olisi kyllä todella kaunis! :D Ja kissatkin arvostaisivat suurta määrää Latzia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin tosi tärkeä apu; ilman meitä ei olisi kassia syntynyt! - Pepsi ja Max

      Poista
  5. latz-kassi! Montakohan vuodessa saiskaan aikaan :)
    Juu kierrätys on POP
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä aika monta saisi vuodessa, jos joka päivä menisi yksi pussi ja tekisi tuon kokoisia kasseja, niin eikö siitä saisi 11 kassia :) -emäntä

      Poista
  6. Mahtavaa, vihdoinkin kierrätysidea kissanruokapusseille.Tästä annamme papukaijamerkin. Meidän taloudessa kissa tuottaa enemmän jätettä kuin palveluskunta, olen usein pohtinut miten noita voisi kierrättää. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän papukaijamerkistä! Sitten vain ottamaan pusseja talteen kasseja varten :) - emäntä

      Poista
  7. Onpa hieno. Sun täytyy ommella uusi kassi ja järjestää arpajaiset lukijoiden kesken -siis sen vuoksi että Pepsi ja Max saisivat lisää Latzia syödäkseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kannatetaan. Me voitaisiin uhrautua syömään oikein paljon Latzia! - Pepsi ja Max

      Poista
  8. WAU! Nyt on ainakin tärkein aina mukana "kauppalapussa" kun käyt kaupassa! Olen samaa mieltä Minnan ja Myrskyn kanssa, ei kun arvontaa peliin - ihan vaan Pepsin ja Maxin vuoksi siis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettei kuolla nälkään 1) kauppalapun 2) teidän huolehtivaisuuden takia! - Pepsi ja Max

      Poista
  9. Oho! Onpa teillä näppärä emäntä! Meidän ei osaisi...

    T. Bertta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit nähnyt sen puhkumiset vanhalla ompelukoneella. Meni monta meidän tyhjentämää pussia hukkaan! Uudella koneella se sitten onnistui :) Jospa se Bertta teilläkin osaisi uudella, jos ne uudemmat koneet on näppärämpiä! - Pepsi ja Max

      Poista
  10. Ihana! Mä voisin vaikka maksaa vähän tollasesta kassista jos joku viitsis sellaisen mulle tehdä. :D -Penan ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät! Kahvaan pitää tehdä vielä kehitystyötä uusia pusseja kerryttäessä. - emäntä

      Poista
  11. Vautsi miten hieno! Näinkin tän livenä ;--) Harmi ettei meillä syödä latzia tai muutakaan niin ei tämmöisiä hienoja kasseja tule ikinä tehtyä :---(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan uhrauduttu syömään Latzia.. No oikeesti me kyllä tykätään siitä tosi kovasti ja se sopii meille. - Pepsi ja Max

      Poista
  12. Aikamoinen näpertely tuossa on ollut, vaikka aikaa arvioit käyttäneesi "vain" 1 ½ tuntia. Yhteen aikaan tein kahvipusseista kasseja, mutta kyllästyin siihen täysin, kun mielestäni siitä oli liian iso vaiva. Mutta hieno lopputulos tuo Latz-kassi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitain vaihe on pussien kerryttäminen ja jokaisen pesu hyvin aina ruoan jälkeen. Itse ompeluaika tuntui siihen verrattuna nopealta :) - emäntä

      Poista
  13. Tuossa on hyvä kantaa kotiin kissanruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Nyt se ei voi vedota siihen että "unohti" ostaa ruokaa. - Pepsi ja Max

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Joo ja me maisteltiin paljon Latzia! Nyt maistellaan yhtä toista merkkiä yhden toisen projektin tiimoilta. Hyviä maisteluja Ilonalle ja Harmaallekin! - Pepsi ja Max

      Poista
  15. Todella hieno kassi! Kyllä ny kelpaa kanniskella Latzia :)

    VastaaPoista
  16. Hieno kassi! Mikä vaan on mahdollista, kun sopiva inspiraatio ja tilaisuus tulee :) Aikamoista näpertelyä ja yhteishenkeä tuo on vaatinut. Onhan pussit täytynyt ensin tyhjentääkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näpertelyä se vaati kyllä, me muistamme! Mutta se tyhjennys oli meidän urakka! - Pepsi ja Max

      Poista