tiistai 21. marraskuuta 2017

Minun puuni on..

Pepsi ja Max:

Saimme Jonninjoutavaa -blogista puuhaasteen. Mietimme asiaa tarkkaan. Emäntä tykkää vaahteroista, paitsi niiden haravoimisaikaan. Pepsi kaikista puista, joissa pystyy kiipeilemään ja Max lehtipuiden oksista, kun emäntä leikittää niillä Maxia. Vihdoin päädyimme jo monta vuotta meitä kissoja palvelleeseen pajupuuhun tai oikeastaan sen oksaan:
Pepsi: Tässä tutkin pajupuuta ennen sen kaatoa. Tämä oli hyvä puu kiipeillä!
Meillä oli maalla ulkohäkissä takapihalta kaadetusta puusta meille kuljetettu iso oksa,
Tässä se säästetty oksa on maalla häkissä.
 joka oli aina meille molemmille todella mieluinen raapimapuu ja kätevä reitti kulkea. Kun häkki myytiin maalta, luulimme että menetimme myös meidän oksan, mutta se muuttikin iloksemme cityyn!
Se on nyt tässä meidän parvekkeella.
Käymme raapimassa kynsiämme päivittäin puuhun.
Ja kävelemme sitä pitkin rengaspinon päälle, josta on hyvä näkymä sekä ulos että sisälle ikkunoiden läpi.
Ja rengaspinon päällä voi hyvin ottaa pienet piristävät nokoset (jos tarkenee). Ihanaa kun meidän oksa säästettiin! Tämä on meidän lempipuu varsinkin nyt, kun ei päästä ulos niin tutkimaan puita tai leikkimään oksilla 😊

Haastamme kertomaan lempipuustaan seuraavat blogit:
Elämää ja elämyksiä
Pikkukissa & Piipittäjä
Saaripalsta

Ps. Gepetton antamien heijastinten arvonta on suoritettu. Kissaheijastin menee Hennalle (Friede ja Figo) ja mopoheijastin  Johannalle (Peppi). Onnea!

24 kommenttia:

  1. Hih, ihan huippua, että teidän puu pääsi mukaan kaupunkiin!

    VastaaPoista
  2. Hieno puu ja oksa! Kiva, kun saitte oksan mukaan :) Ja kiitos tosi paljon voitosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistäkin meidän oma oksa on huippu ja tuo puut meitä lähelle kerrostalossakin :) Kiva että heijastin tuli teille perille! - Pepsi ja Max

      Poista
  3. Hieno oksa, onneksi saitte sen mukaanne!

    Mutta jestas, ihminen voitti! Ei yleensä voita mitään. Ja vielä heijastimen kaiken lisäksi! Ihmisellä pitää olla heijastimia. Jos se jäisi auton alle, niin kuka meille antaisi ruokaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisillä pitää tosiaan olla heijastimia! Se tulee paljon varmemmin kotia hoitamaan palvelijan velvollisuuksiaan :) - Pepsi ja Max

      Poista
  4. Ihanaa, että saitte pitää oksanne! Se on teidän oksa.
    Me justiin vastattiin lempparipuu-haasteeseen:
    http://saaripalsta.blogspot.fi/2017/11/lempipuu.html
    Kiitos haasteesta kumminkin! Pojat taitavat tykätä kaikista puista, joihin on helppo kiivetä ja oksanhaarassa voi kytätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, teillähän se koivu olikin kuvissa, kun ei muistettu missä sellaiset kuvat oli nähty :D Puissa on tosi kiva kiipeillä! - Pepsi ja Max

      Poista
  5. Hienoa kun saitte oksan mukaanne tänne Kaupunkiin ja sen oma paikka on parvekkeella. 😊 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kaupungissa kun ei niin vaan pääse terottaa kynsiään pystyssä oleviin puihin, niin on tää aika siistiä että on oma oksa :) - Pepsi ja Max

      Poista
  6. Oma oksa, paras oksa! Meillä ei ole omaa oksaa, paitsi kiipeilypuussa, kun ei käydä ulkona, mutta se on meille hyvä.
    Onnea voittajille, heijastimet on tosiaan tarpeen näillä keleillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole kunnon kiipeilypuuta nyt, kun ihmiset odottaa vakinaista asuinpaikkaa, niin tuo oksa on just hyvä kynsien manikyyriin! Heijastimet on tärkeitä! - Pepsi ja Max

      Poista
  7. Ihanaa, että teidän oksa säästettiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä oli tosi yllätys löytää oma oksa parvekkeelta! - Pepsi ja Max

      Poista
  8. Kiva kyllä että saitte oman oksan mukaan.
    Täytyypä sitten itse alkaa miettiä puujuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän teidänkin lähellä joku puu kasva. Ehkä Ame jopa tietää lempipuunsa? - Pepsi ja Max

      Poista
  9. Tommonen oma puu on tosi siisti juttu. Ei mikään naruviritelmä. Wau
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä kiva!! Suosittelemme teillekin ;) - Pepsi ja Max

      Poista
  10. Voi miten hellyttävää, että teidän oma puu muutti kaupunkiin teidän kanssa! <3 Jujun olisi voinut haastaa kertomaan lempipuistaan, koska Juju sanoo muutenkin vähän väliä ”puu”. Vieläkään en tosin tiedä, onko se palmu vai mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me haastetaankin vielä Juju mukaan tähän haasteeseen! Halutaan ehdottomasti kuulla Jujun lempipuu!!

      Poista
  11. Ihanaa, että jotain säilyi muistona! Aitoon puuhun on varmasti omiaan teroittaa kynsiä. :)

    VastaaPoista