lauantai 9. maaliskuuta 2019

Kokkolan suunnassa

Emäntä teki lauantaina junaretken Kokkolaan. Siinä ei kauan aikaa mennyt, kun juna jo hidasti ja kohtasin Mimmin ja Alfredin palvelijan ja pian oltiin kissamaisissa tunnelmissa. 
Kokkolassa on tänä viikonloppuna kissanäyttely. Siellä edustamassa oli lauantaina tosi paljon suurikokoisia Maine Cooneja, mutta kyllä sieltä muitakin löytyi kuten pienikokoinen Singapure (alla).
Kiva tavata! Enkö olekin kaunis!
nukuttaa...
Tämä häkki oli minusta hienoiten sisustettu. Yksityiskohdat ja mökkimäinen tunnelma teki siitä ihanan!

Matka jatkui keskustan hotellille, jossa Pikkupetojen Koda oli juuri kotiutumassa hotelliin sunnuntaista näyttelyvuoroaan varten.
Hei kaikki, tiiättekö että täältä on hyvät näköalat!
Kukahan komistus tuolta näkyy?
Nappasimme mukaamme Kodan mamin ja jatkoimme kolmestaan (emäntä, palvelija ja mami) matkaa kohti Mimmin ja Alfredin kotia.
 Tervetuloa!
Suloinen nenu kuului Alfredille.
Mimmi tutki innokkaana Kodan mamin kameraa. Se sisälsi mitä ilmeisemmin hyviä hajuterveisiä. 
 Mimmi esitteli myös hienoa lelukopan, jonka järjestystä hän tarkasti valvoo 😉
Mäkin tahdon leikkiä!
 Emännästä oli tosi virkistävää päästä pitkästä aikaa viettämään päivää kissamaisissa tunnelmissa ja nähdä ihmisiä (eikä vaan työpapereita). Pitää ilmeisesti taas alkaa virkistäytymään useammin 😁

23 kommenttia:

  1. Olipas emännällä kiva kissamainen ja kissatätimäinen päivä! Sellaiset todella virkistää välillä 😀
    Koda on niin söpö, Alfred komea ja Mimmi suloinen ❤️

    VastaaPoista
  2. Hyvä retki = tarpeeksi kissoja!

    VastaaPoista
  3. Oi, mitä blogijulkkiksia pääsit tapaamaan! Wau!

    VastaaPoista
  4. Ooh, oot nähny Alfredin ja Mimmin livenä! Hiukka hienoo!

    VastaaPoista
  5. Ihana tervetulotoivotus Alfredilta! :-D Ja Mimmikin oli niin söpönä ja vieraanvaraisena. ❤️ Juitsi täällä hiillostaa mua, että milloin on meidän vuoro ja se pääsee vihdoin antamaan oikean pusun Mimmi-beiben poskelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö sinun nyt vaan suostua vaatimuksiin ja lähteä reissuun!

      Poista
  6. Minun kaveri Sam, on puoliksi Maine, mut ei ainakaan vielä mitenkään isokokonen. Itse asiassa minä voitan sen painissa, ainakin voimassa. Se on kyllä ärsyttävän innokas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä olen tietysti Merri! Ei toi Sartsa osaa painia ;D

      Poista
    2. Ihmiset onkin huonoja paini kavereita. Mainekin on paljon parempi! - Pepsi ja Max

      Poista
  7. Oli todella kissamainen päivä! :) Alffis tykkää tehdä lähempää tuttavuutta kaikkien teknisten vempainten kanssa. :D

    VastaaPoista
  8. Kuulostaapa kivalta! Lähtikö näyttelystä tuliaisia Pepsille ja Maxille?

    Ja hyvä että täällä on todistekuvat Mimmin ja Alfredin tapaamisesta, kun heidän blogistaan ne jäivät puuttumaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliaisia ei tullut tällä kertaa; myyntitarjonta oli vähäinen eikä siitä löytynyt sopivaa :/

      Poista
  9. Tuttuja kissoja ja sitten vielä vieraitakin kissoja noin paljon. Ehkä tosi hienoa päivä oli ;)

    VastaaPoista
  10. Oli niin ihana nähdä ja käydä moikkaamassa brittihurmureita!! :) ♥

    VastaaPoista