lauantai 3. elokuuta 2019

Kaulurityyliä

Meillähän oli heinäkuun alussa käytössä tämännäköinen puhallettava kauluri (kuvassa tosin kääntynyt väärinpäin, ilmareikä kuuluu niskaan). Mutta nyt leikkauksen jälkeen Pepsi päätti että tämä ei ole enää hänen loppukesän tyyliään.
Mistä tämä ilmeni? No siinä, että Pepsi pääsi kolmesti ensimmäisen vuorokauden aikana irti kaulurista käyttämällä älyään, tassujaan ja lattiaa apuna (jotenkin pitämällä kauluria lattiaa vasten tassuillaan ja vetämällä päänsä sitten taakse, ulos reiästä). Kiitos tehostetun valvonnan, tämä huomattiin sekunneissa, myös yöllä (hyvästi yöunet, pitää valvoa kissaa).
Niinpä emäntä riensi lähiapteekkiin kysymään olisiko heillä muodikkaampia kaulureita ja palasi kahden erilaisen version kanssa kotiin. Tässä toinen. Pepsistä tämä ei ollut yhtään muodikas, varsinkin näin kuivana kesänä, kun sadevaatteille ei ole tarvetta.
Minä en nouse tästä ennenkuin koittaa syyssateet.
Miksei tässä ole käytetty pinkkiä teippiä?
Niinpä päätettiin kokeilla perinteistä muovikauluria, jota isäntä ensin stailasi käyttökelpoisemmaksi (leikkasi ja teippasi) kuningattaren tarpeeseen. Tämä onkin toiminut erinomaisesti!
valvonta toimii myös kotoa poissaollessamme valvontakameran avulla (tulossa oma juttu)
Kaulurin parhaita hyötyjä on se, että Pepsi näkee liikkua melko hyvin (mitä nyt seinät ovat siirtyneet liian lähelle kulkuväyliä) ja sen kanssa voi nukkua pää alhaalla toisinkuin puhallettavan uimarenkaan kaulurin kanssa. Myös syöminen ja juominen onnistuu ongelmitta. Tämä oli näköjään oikein hyvä ostos ja kaulurin korkeus on juuri oikea, niin ettei tassu ylety kiellettyyn kohtaan ja korvan takaa tikattu kohta on oikein siistin näköinen.
Katinkontit, kaikkea sitä pitääkin kestää.
Mikä teistä on muodikkain kaulurityyli; uimarengas, sadeviitta vai ehkä aurinkovarjo?

22 kommenttia:

  1. Tämmöinen muovikauluri on meilläkin toiminut hyvin. Vatsaleikkauksen jälkeen toimi parhaiten tiukka vanha villasukka sopivasti leikeltynä. Koiran muovikauluri aikoinaan kierrätettiin toiseen tarkoitukseen. Puun runkoon linnunpesän alapuolelle alassuin käännettynä esti kissoja ja oravia pääsemästä pesän kimppuun, toimi erinomaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puun runkoon varmaan hyvä jatkokäyttöpaikka 😁

      Poista
  2. Voi Pepsiä, toivottavasti kaikki kaulurityylit ovat pian menneen kauden muotia.

    VastaaPoista
  3. Koita kestää Pepsi, kyllä sä pääset vielä eroon tuosta kaulurista. Tsemppiä sulle
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  4. Pepsi kyllä se siitä vielä 😊 iloksi muuttuu.

    VastaaPoista
  5. Aah sitä riemua sitten kun kauluri on pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä riemua! En tiedä vielä mitä tekisin ensimmäiseksi - Pepsi

      Poista
  6. Meillä sadeviitta otettiin aikoinaan vastaan erinomaisesti. Se antaa periksi mutkissa ja kerälle mentäessä. Ohimohaavassa se oli juuri sopiva ja esti pesuyritykset.

    Tällä hetkellä meillä poistettu takajalasta kynsi & ydin näkyvissä, ja sadeviitta ei harmi nyt toimi. Taipuisa neiti saa työnnettyä takajalan helposti niin pitkälle, että naama osuu siihen. Ainoaksi vaihtoehdoksi meillä jäi siis nyt muovitötterö (koska tossu tai mikä tahansa tassusideviritys jalassa on täysin no-no), joka ei ole yhtään kiva. Sen kanssa jää jumiin ja olo näyttää jokseenkin epämukavalta. Mutta sillä mennään ja sai meidän neiti sillä kuitenkin lattialta kärpäsen metsästettyä, kun se jäi kuvun alle jumiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tyyli metsästää kärpäsiä, pitääpä testata! Toivottavasti siellä päästään kaulureista pian eroon! - Pepsi

      Poista
  7. Tsemppiä Pepsi! Kyllä mustakin toi viimeinen kauluri ois ollu paras. Pian oot varmasti ihan terve :) - Peppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Peppi, odotan kovasti vapaata elämää! - Pepsi

      Poista
  8. Pepsi, tsemppii! Tuo muovikauluri on siitä hyvä, että sitä voi leikata kapeammaksi. Meilläkin on leikattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi isäntä stailasi, muuten ei olisi tullut mitään tästä - Pepsi

      Poista
  9. Voi sentään Pepsi! Ilmeet on sen mukaset et nyt on elämä kyllä rankkaa. Onneks tollasesta tyhmästä kaulurista pääsee kuiteskin joskus eroon!!

    VastaaPoista
  10. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista
  11. Ovela Pepsi! Tuo sadeversio on uusi tyylikäs tuttavuus. :D Meillä on käytetty vain muovikauluria, mutta näiden uhkarohkeiden kissujen (koittavat hyppiä ahtaisiinkin paikkoihin se päässä) kanssa se ei toimi. Toivottavasti ei tarvitse edes miettiä vaihtoehtoratkaisuja kun tuskin meilläkään pysyy nuo muut päässä. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadeversio varmaan toimisi syksyllä, kun on taas sateista enemmän. Sitäkin voisi ommella pienemmäksi, niin ei tassut osuisi siihen kävellessä. - Pepsi

      Poista