tiistai 6. elokuuta 2019

Kamera seuraa

Pepsi:

Emännän ja isännän ollessa poissa kotoa, minusta tuntuu toisinaan että minua tarkkaillaan! Enkä tarkoita että Max kurkkisi jostain kulman takaa, vaan että se valvonta tapahtuu tuolta katonrajasta.
Olen kyllä tätä seuraillut jo pitkään, ettei ole mikään lääkitysten aiheuttama jälkitila tms. Yleensä huomaan sen siitä, että yhtäkkiä tuolta laitteesta (josta on aiemmin blogissa kerrottu täällä) kuuluu napsahdus. Sitten se alkaa kääntyilemään, ihan kuin laite etsisi kissoja!
Hah, toisinaan se ei löydäkään, kun ollaan niin hyvässä piilossa 😸
Mutta jostain se tietää, että minä viihdyn usein kirjahyllyn päällä Alhon huopapesässä.
Mutta sille laitteelle ei riitä että vakoilisi vain päivisin. Myös yöllä se saattaa napsahtaa päälle 😾
Max ei tajua koko hommasta mitään. Se vaan saattaa loikoa niin että kukaan ei näe. Ei se tajua, että aina pitää olla edustuskunnossa piilokameroiden varalta (varokaa paparatseja!).
 Mutta mitä tässä on kuvattu? Vai onko kuvattu mitään?

Huom, kuvat kerätty emännän kesäloman aikana eli kaikki eivät ole aivan tuoreita.

19 kommenttia:

  1. No höh, mites te nytte pidätte kotibileet tai riehunnat? Sillä meistä tuntuu, että teitä taatusti valvotaan.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsää kun ei saa tehdä mitään rauhassa - Pepsi

      Poista
  2. Hirmuista hallinnanhimoa tuollainen valvontasysteemi! Ihmiset on selvästi kontrollifriikkejä. Pistäkää kamala älämölö ja paikat sekaisin, mielenosoitus siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voisikin tahallaan tiputtaa kaikki tavarat ja vielä kameran edessä - Pepsi

      Poista
  3. Missään ei saa olla rauhassa, kotonakaan! Me ollaan Sailan kanssa samaa mieltä ja ehdotetaan että pistätte kunnon bileet pystyyn. Me voitais tulla kans bilettämään ja kysytään myös kolmelta P:ltä, lähtiskö ne messiin. Ilona ja Zetorkin vois innostua 😺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pidetäänkin isot bileet! - Pepsi ja Max

      Poista
    2. Meikä on messissä! (Ilona sanoo pyh)

      Poista
  4. Kauheaa valvontaa, mutta niin kivaa vakoilla niitä salaa. :D Haluan tuollaisen!

    VastaaPoista
  5. Kun on niin kamalasti söpö niin ihmiset ei vaan voi olla erossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jotain haittaa söpöydestäkin on - Pepsi ja Max

      Poista
  6. Ehdotan, että pistätte haisemaan, niin valvojilla on jotain nähtävää! t: Merri

    VastaaPoista
  7. Käykää välillä näyttämässä peppua kameralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Tosin ei emäntä niitä kuvia kuitenkaan tallenna 😸

      Poista
  8. Jännää! Ihana kun nököttävät vierekkäin tuossa yhdessä kuvassa. :D

    VastaaPoista
  9. Tämä on kyllä ihan futuristista! :) Onneksi osaatte mennä tarvittaessa kyttääjäkameralta piiloonkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on monta paikkaa, josta kamera ei meitä löydä! - Pepsi ja Max

      Poista