sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Uusi kiipeilypuu

Pepsi ja Max:

Tasan vuosi sitten muutettiin tänne pohjanmaalle ja ollaan siitä asti pyydetty uutta kiipeilypuuta. Sitten kun Maxin synttärit oli elokuussa, niin tuumittiin yhdessä ettei ole reilua, kun Max ei saanut mitään synttärilahjaa.
Lopulta ihmiset painostuksen alla ostivat meille uuden puun (ihmiset löysivät vihdoin sellaisen joka miellyttää silmää, mahtuu kotiin ja pesät ovat tarpeeksi isoja Maxin isolle herkkupepulle kokoluokalle).
Max: Oonks mä muka iso?
Kiipeilypuu (nimeltään Lilja) asetettiin pikkuruisen olohuoneemme nurkkaan, niin että siitä pystyy seuraamaan koko kodin menoa ja ulos on erittäin hyvät näköalat.
Max: Tuolla talon takana ne junat kulkee. Just nyt ei näy yhtään, mutta kohta varmaan taas joku tulee.
Pepsi: Ei, kyllä seuraava juna menee eikä tule.
No kummiskin, tämä puu on kiva, tätä on hyvä raapia ja tässä nukuttaakin hyvin!

Emäntä: Max on ottanut puun jo haltuunsa ja Pepsikin on sitä jo käynyt raapimassa. Eli ostos vaikuttaa tällä kertaa olleen onnistunut.

22 kommenttia:

  1. Tosi hieno ”pesäpuu” kyllä teitä Pepsi ja Max taidetaan todella aina välillä hemmotella. En ole ennen nähnytkään noin hienoa kiipeilypuuta.
    Tosi mukavaa nähdä teidän puunne ja siitä todella näkee ne junat ja paljon muutakin, tsemppiä koko porukalle 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä näkee kyllä hyvin junat, kun vähän vain raottaa silmiään - Max

      Poista
  2. Hyvä puu ja selvästi hyvällä paikalla!

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä hieno, uusi kiipeilypuu ❤️💙

    VastaaPoista
  4. Herkkupeppu. :'D Voi Max, sait todella hienon (syntymäpäivä)puun ja sitten kuitenkin nimitellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niim, sellaista se on mun elämä. Kyllä Seppo tietää kun nimitellään - Max

      Poista
  5. Et oo liian iso! Nythän on se aika, kun pitää syödä talveksi lämpimämpi kerrostuma.
    Hieno puu! Minun puu on laitettu nurkkaan, enkä näe siitä enää ulos. Harvoin viitin siellä makailla, mut se on oiva paikka piilonameille ja lelujen kiinniottoleikkiin. t:Merri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merri lupasi lisää herkkuja! Jes! Merrillekin sitte piilonameja lisää! - Max

      Poista
  6. Hieno ja taatusti tarpeellinen kissapuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella tarpeellinen, on sitä odotettukin - Pepsi ja Max

      Poista
  7. Wau, hieno puu. Onnea uudelle!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  8. Tyylikäs puu, kyllä nyt kelpaa tähystellä!

    VastaaPoista
  9. Onpas hieno puu. Kyllä kannatti Maxinkin odottaa synttärilahjaa.
    -Palvelijatar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään piti odotella että saa jonkun lahjan, mutta kyllä kannatti! - Max

      Poista
  10. Se on nätti! Synttäripusu myöhässä Maxille *pus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otan aina pusuja vastaan kivoilta kissatädeiltä! - Max

      Poista
  11. Pehmoinen ja tyylikäs - niinkuin kissutkin ♥

    VastaaPoista