maanantai 18. marraskuuta 2019

Päivä Maxina

Max:

Mä halusin kertoa millainen päiväni on. Niitä on oikeastaan kahden- tai kolmenlaisia. On ne päivät, kun emäntä on työtöissä poissa kotoa, ne päivät jolloin teen yhdessä hänen kanssaan työpäivän kotona ja sitten emännän vapaapäivät. 
Mutta otetaan nyt yksi vapaapäivä esimerkiksi. Nukun yöni omassa riippumattopedissä, mutta tulen vapaa-aamuina yleensä loikoamaan ihmisten sänkyyn, kun heillä ei ole kiire nousta sängystä.
Aamusta pyydän usein emännältä herkullista pelihetkeä. Parasta tässä pelissä on tietty herkut.
Aamupäivänokoset olohuoneessa ikkunanäköaloilla ja patterin lämmittäessä alla, kuuluu tämän kissan nautintoihin.
Parvekkeella tykkään käydä monta kertaa päivässä. Kesällä asuin melkein siellä, mutta nyt kylmällä ilmalla riittää muutaman minuutin käynnit toistettuna tarvittavan useasti. Ulkona minulla on heinääkin, mutta olen sitä mieltä että talveksi voisi laittaa uudet heinät kasvamaan sisälle.
Vesi maistuu parvekkeella aina paremmalta. Sitten tulee vain helposti vessahätä.
Pesu, se kuuluu jokaisen siistin kissan ohjelmaan. Kuten päikkäritkin.
Keittiössä valvon usein emännän touhuja, vaikken ihmisruoasta niin välitäkään. Paitsi emännän leipälautasen muruista!
Leikki! Se kuuluu ehdottomasti iltaohjelmaan! Nippuside on kiva, vaikkei Pepsi sitä ymmärräkään. 

Uusi ohjelmanumeroni tänä syksynä on ollut emännän (tai isännän) sylissä makoileminen, kun ihminen lukee tai katselee töllöä.
Illan päättää nukkumaanmeno. Illalla käyn hakemassa rapsut ihmisiltä sängyssä ja sitten menen omaan pesään nukkumaan.

Tällainen on päiväni. Ei mutta yksi asia unohtui; syöminen! Sitä teen koko päivän pikkuisissa erissä. Mutta siis tähän malliin mennään - Max

24 kommenttia:

  1. Huh, onpas sulla työntäyteisiä päiviä. Muista tosiaan levätä kunnolla ja huolehtia tankkausta.
    Hmmm, jäätiin miettimään, et mitenköhän toi nippuside leikki siis oikein toimii?
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nippuside siis kulkee maassa ja muilla pinnoilla ja mä nappaan sen kiinni! Jos se kurkkii maton kulmalta, niin se on huippua - Max

      Poista
  2. Ihana päivä sinulla, kuulostaa ihan samanlaiselta kuin omani :) minulla on samanlainen aamupelikin kuin sinulla. - Leonard

    VastaaPoista
  3. Oikein ratevasti menee sinun päivä. Mikä toi lelu on? Minulla ei oo tollasta!
    t:Merri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai aktiviteettia vai nippusidettä? Molemmat kivoja, mutta pelataan eri tavalla - Max

      Poista
  4. Hyvä päivä tuollainen, siis vapaapäivä, kun saa parvekkeen ovea auki kun haluaa yms. Sillä silloinhan ihmiset ei kai käy missään?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä ne ihmiset tuppaavat kyllä karkailemaan ties minne :/ Minusta se sopisi vain pitkien päikkäreitteni ajaksi - Max

      Poista
  5. Onneks meillä ei oo parveketta, jos siellä kerta on kylmä! Meillä on ihan lämmin.
    terveisin Ilona ja Zetor

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta! Nyt ei kyllä ole juuri hohtoa parvekkeessa - Max

      Poista
  6. Aika samanlaista kuin meillä! Tosin meillä ruokaa saa vain kaksi kertaa päivässä, epistä! Nippuside on Sofin juttu, mä tykkään enemmän narulelujen perässä juoksemisesta ja niiden pyydystämisestä. T. ❤️-ystäväsi Olga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän ruokaa! Kyllä me voitaisiin yhdessäkin Olga pyydystää joku iso peto - Max

      Poista
  7. Max päiväsi on mielenkiintoinen ja touhua riittää.
    Loikoilu ihmisten sängyssä on varmasti mukava hetki ja tietysti tuo aina välillä syöminen. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten kanssa loikoillessa saa lämpöä ja huomioita - Max

      Poista
  8. Todella mukava päiväohjelma! Onneksi emäntäsi jaksaa viettää vapaapäivät sinun kanssasi ja palvella kunnolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mutta kyllä se emäntä oudosti karkailee joka päivä - Max

      Poista
  9. Kissamainen ohjelma. Ihan paras.

    VastaaPoista
  10. Kyllä noi kaikki mitä Max sun päivään sisältyy on kissan elämää parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tirppatv oli turhan hiljainen tuona päivänä eli sen kanava voisi olla parempi - Max

      Poista
  11. Ihana Max. <3 Päiväsi vaikuttaa todellakin mielekkäältä. Taidan pyytää emäntää tekemään minustakin tälläisen tähtipostauksen. Päiväni on nyt kovasti muuttunut, kun kamuni Osku surukseni poistui sateenkaarisillalle. Hyvästelin Oskun pesemällä Oskun nassun, Osku oli hyvä kaveri, vaikka ei enää loppuaikoina jaksanut leikkiä. Jo viikossa olen ottanut vallan perheessä ja ilman kynsiä tietenkin mätkinyt Samu koiraa nassuun, että ymmärtää, kuka on nyt perheen pää. Nyt nukun myös aikuisten ihmisten kanssa, saan syödä ruokani rauhassa ja saan hellyyttä paljon. On kyllä Oskua ikävä, mutta on kiva olla perheen pomo.

    Terkkuja Max myös Pepsille. <3 Emäntä toivottaa terkkuja myös emännälle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se harmi, kun menetit Mickey kaverisi :( Ehdottomasti sinusta pitää saada tähtipostaus! Ja hyvä että näytät Samulle kuka on kuka! - Pepsi ja Max

      Poista
  12. Hih, tarkkaa raportointia, kun paparazzi oli ehtinyt hiekkiksenkin liepeille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se seurasi mua kamerallaan kuin kissa hiirtä! - Max

      Poista