keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Pihalla viihdytään

 Max: 

Mä ja emäntä ollaan nykyisin innoikkaimpia pihalla kuljeskelijoita. Toisinaan minä innostan emäntää lähtemään ja toisinaan emäntä kysyy minua; olen heti valmis! Nyt vähän näytän, että mitä kaikkea me ollaan saatu aikaiseksi.

Lumipalloheisi kukkii ekaa kertaa. Se oli jo vanhastaan pihassa, mutta niin vanhana ja huonona että se pätkäistiin maasta poikki kaksi vuotta sitten  (kun kesäkoti ostettiin) ja nyt se on kasvanut jo niin että innostui jo hieman kukkimaan.
Sammalleimut on yksiä emännän lemppareista. Emäntä halusi kolmea väriä sekaisin viime kesänä ja nyt ne kukkii jo rehevinä.
Emäntä rakastaa akileijoja. Nämä kolme väriä ovat nyt kukassa. Neljä uutta väriä on vasta siemenistä kasvamassa; niiden kukkia saa odottaa ensi kesään.
Mansikkamaa sai aitauksen. Mä en vissiin valvo tarpeeksi hyvin :D Kasvimaalaatikot takana.
Ja tässä mä, ylipuutarhuri Max valvon ympäristöä. Ja rakastan ulkoilua monen kerrostalovuoden jälkeen!

- Max


12 kommenttia:

  1. Komeaksi olet Max pihan laittanu.

    VastaaPoista
  2. Hienosti olet hoitanut pihan!

    -Palvelijatar-

    VastaaPoista
  3. Olet sinä melkoinen puutarhuri! Ihan on vihreät tassut 🐾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta pesen ne aina puhtaaksi ettei jää virheäksi! - Max

      Poista
  4. Ihastuttava piha! Maxin ansiota varmaan, ja Pepsin. :D

    VastaaPoista
  5. Kauniiksi olet pihan Max emännän apuna laittanut!

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen vahdannut puutarhahommia viime aikoina. Eihän tuota ihmistä muuten saa edes liikkeelle kuin houkuttelemalla se maukuen pihalle! T. Merri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, kissan on pantava ihmiseen vauhtia - Max

      Poista