perjantai 30. heinäkuuta 2021

Kolilla vaeltelemassa

 Emäntä vaelteli Kolilla kesälomareissullaan; mitä nyt kolmen yön reissuun Kolille saa kävelyä ja maisemia mahdutettua. Majoitus oli toki mökissä öisin, mutta päivisin liikuttiin (aamupäivisin vaativammat ennen lämpötilan nousua liian korkeaksi).

Maisemat olivat jotain aivan henkeäsalpaavan upeita niin Ukko-Kolilta,
Mäkrästä,
Akka-Kolilta ja kaikkialta muualtakin! Muitakin turisteja oli kiitettävästi (pääosin suomalaisia, mutta monia muitakin kieliä kuuli), tosin kun lähti Huippujen kierrokselta kauemmas, niin jo alkoi hiljaisuus.
Jalat sai nopeasti maitohapoille ja hengityksen kiihtymään näillä ylämäkipoluilla.
Välillä oli tosin vähän tasaisempaa ja alaspäinkin piti laskeutua vaihteluksi.
Pitkospuitakin löytyi joistain suokohdista. 
Toisinaan tuli vastaan oikeita taukopaikkojakin, mutta taukoja pidettiin kyllä ihan missä siltä vain tuntui, jotta sai välillä hengityksen tasaantumaan. Metsäpalovaroituksen takia oli parempi pysyä helpommissa eväissä; karjalanpiirakoita, suolapähkinöitä, kirsikkatomaatteja, suklaata ja PALJON VETTÄ!
Vaelluksen jälkeen oli ihana pulahtaa virkistävässä Pielisessä. Tämä maisema on Likolahden rannalta. (Lenkkarit oli vaihdettu jo kevyempiin kenkiin vaihteluksi).
Kolin kahviossa piti tietenkin maistaa Vatruskaa ja paikallista jäätelöä. Molemmat maistuivat!

Majoituspaikkamme Paimentupa oli rauhallinen hevostila vain muutaman kilometrin päästä reittien alkupaikoilta. Näkymä ikkunasta oli ihana.
Näissä maisemissa sielu lepäsi.
 
Paluumatkalla vielä kiepsasimme Valamon luostarin kautta. Tässä sieltä pari kuvaa. Valamo tuntui  hiljaisuuteen ja avaruuteen ihastuneelle mielelle hieman liikaa turistikohteelta.

16 kommenttia:

  1. Nää emännän ihanat kuvat niin nostattaa matkakuumetta...

    VastaaPoista
  2. Niin upeat kansallismaisemat, ja ihastuttava majapaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koli on kyllä kaunis ja monipuolisempi paikka kuin odotin.

      Poista
  3. OI, Kolilla on kyllä niin kaunista ja mukavia reittejä valittaviksi!
    Kai näitte Niksun luostarireissulla? Me yritettiin bongata pari kesää sitten kun siellä vierailtiin, mutta ei nähty vilaustakaan luostarikisusta. Ostinpa sitten Niksun omia salmiakkinameja korvikkeeksi=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niksua ei näkynyt. Mutta salmiakkinamit lähtivät täälläkin lohdutukseksi mukaan :D

      Poista
  4. Ette tainneet jäädä hissiin jumiin? ;)

    Kolilla on kyllä mahtavat maisemat. Tosi hienot ja monipuoliset nuo ulkoilureitit, vaikkakin varmasti tosi vaativat nousut, varsinkin noin kuumalla. Nuo jäätelöt ovat muistaakseni tosi hyviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissi kulki silloin hyvin kun oli kyydissä. Jokakerta se ei kuitenkaan ollut toiminnassa ;) Jäätelöt olivat liian hyviä!!

      Poista
  5. Nojatuolimatkalla olen nyt ainakin loman alkajaisiksi käynyt 😄, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojatuolimatkailukin on kivaa, mutta on se kiva nähdä aidostikin ;)

      Poista
  6. Kyllä Suomen luonto on kaunis! Teillä oli oikea kuntoloma.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. En muistanutkaan että Kolin maisemat olivat niin valtavat. Tai sitten syynä oli että edellisellä käyntikerralla ei ollut näin kirkas ilma ;)

      Poista
  8. Ihana kesälomareissu upeissa maisemissa! Luultavasti oma kuntoni lisi loppunut kesken kaiken. :D
    -Palvelijatar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan näin että oma kunto nousi parissa päivässä kovaa vauhtia ja tuntui jaloissa :D

      Poista