torstai 2. joulukuuta 2021

Torreviejan ympäristön kissat ja muuta

 Emäntä palasi Espanjan reissulta (vierailulta isälleen). Sää oli enimmäkseen reissulla poutainen, mutta päivälämpötila pyöri 15-19 asteessa ja aamuisin oli niin viileä, että onneksi sormikkaat olivat mukana. Valoa kuitenkin riitti ja valokuvia tuli otettua (hurjasti). Tässä pienen pieni maistiainen.

Espanjassa kissoja näkee monessa paikassa. Kissoista pidetään useimmissa paikoissa huolta; viedään säännöllisesti ruokaa ja tehdään suojia.
Puistoissa on usein kanoja, kukkoja ja tietenkin puluja. Lisäksi voi löytyä hanhia, kalkkunoita ja vapaita papukaijoja.
 Vanhaa tuttua, Lakua, oli kiva nähdä pitkästä aikaa! Ikää on jo noin 17 vuotta, mutta herkkutikut maistuivat yhä edelleen päivästä ulkotuolilla varjossa nauttineelle Lakulle.
Lakun reviirille oli tullut toinenkin kissa, joka olisi tietenkin halunnut myös osansa herkuista. Laku kuitenkin sähisi ettei saa antaa ja talon isäntäkin piti parempana ettei vierasta kissaa opeteta että Lakun ruokia saisi syödä. Kissoja nimittäin olisi tulossa enemmänkin pihaan.
Markkinoiden väriä. Kasvomaskeja muuten käytettiin joka paikassa; kaupoissa, markkinoilla ja sisätiloissa se oli pakollinen, johon ei ollut myönnytyksiä (heti tuli sanomista vartijoilta/myyjiltä jos ei ollut). Ulkonakin noin puolet käytti maskia kävellessään kaduilla.
Yksi kissamajoista puiston puussa.
Aallonmurtajan kupeessa voi ihailla maisemia ja kissoja.

Kukkia kukkii puissa joka kulmalla. Tässä autojen takana kapokkipuita ja niiden takana ihmepensaita (ja palmu).
 
Ruokaa tuli syötyä aina välillä ulkonakin ja se oli edullista ja hyvää! Alla kuva kyllä herkuttelusta markkinapäivänä; churroja 😋
Tämän seuralaisen kanssa pidimme puistossa sadetta; äkillinen sadekuuro kesti muutaman minuutin.
 
Matka oli kiva, mutta parasta kyllä oli palata omaan kotiin omien kissojen luo!

8 kommenttia:

  1. Niin ihana katsoa näitä kuvia ja kuvitella istuvansa tuolla aallonmurtajalla katsellen merta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..istuvansa aallonmurtajalla katsellen merta ja kissoja 😸

      Poista
  2. Tervetuloa kotiin omien kissojen luo. Voin kuvitella miten paljon iloa kokevat. Ehkä sitä ei voi kuitenkaan näyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max oli seuraavat päivät kotiintuloni jälkeen niin kiinni että kyllä sen huomasi. Ja se katse kun lähdin kauppaan oli molemmilla että jätätkö meidät

      Poista
  3. Kauniita maisemia ja ihastuttavia kisukavereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nuo kaksi ovat hyvän reissun palikoita kuten hyvä ruoka ja mukavat ostoksetkin.

      Poista
  4. Voihan kissa! Onneksi emäntä palasi teidän vekkuleiden luokse, vieraita kissoja syynäilemästä! Niitä näyttikin olevan tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi palasi! Ehkä se alkoi kaipaamaan iltoja kissa sylissä :D - Pepsi ja Max

      Poista