sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Kevättalvinen viikko

 Pepsi ja Max:

Ollut ihan tavallinen kevättalvinen viikko. Mutta meitä on harmittanut, että tällä viikolla on enemmän lunta kuin viime viikolla. Eikös sen pitäisi niinkuin mennä toiseen suuntaan?

Mutta huolimatta lumesta, on häkissä ollut jo hyvä ottaa aurinkokylpyjä tirppojen tarkkailun välissä. Ei jaksa enää aina vahtia miten ne hyppii tuossa lumisessa maassa (tarkka löytää kuvasta linnun Maxin yläpuolelta).
Pepsi vietti perjantaina nimppareitaan ja sai pyytämänsä kinkkuleikkeen. Onnea muuten myös meidän kaverille Pepille!
Emäntä on ulkoillut ja ihaillut kauniita lähimaisemia.
Tomaatin taimet ovat vielä pieniä. Ollaan luvattu että annetaan olla niiden rauhassa, sillä ei noista kuitenkaan mitään tule kuten ei ole tullut edellisinäkään vuosina. Mutta eipä voi meitä syyttää!
Sitten meillä oli 1.000 postauksen arvonta. Voittajalapusta nousi nimeksi Tytti ja Herra Pesonen. Lähetämme tämän ACat&licat:n huipun matabikynän ja ihmiselle jotain pientä kivaa. Onnea ja masu kohti kevättä!

14 kommenttia:

  1. Tomaatintaimet maistuukin pahalle, laitappas jotain maittavampaa itämään.😸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittoi se onneksi pääsiäisohran myös kasvamaan 😸

      Poista
  2. Myöhästyneet onnittelut Pepsille!
    On kyllä harmillista, jos lumi vain lisääntyy eikä hupene. Kunhan se ei peitä lintuja.
    Teillä päin on kaunis maisema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen mietimme, kun näimme peippoja siemeniä syömässä että ovat nekin mahtaneet pettyä kun lumisateeseen piti tulla. Kaunista täällä on, tervetuloa!

      Poista
  3. Kiitos ihanasta arvonta voitosta. Kannatta ehdottaa emännälle ohran kylvöä,siitä Minäkin tykkään.
    Pesonen kiittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti posti tuo pian voiton Pesoselle! Emäntä laittoikin ohran multaan että se ehtisi pääsiäiseksi - Pepsi ja Max

      Poista
  4. Kiitti, ja onnea Pepsi sullekin! Kyllä minustakin on omituista, että vielä on niin paljon lunta ja jää maassa... Meilläkin on ollut noita tomaatin taimia. Ne on ihan tylsiä, kun niissä on niin voimakas haju ettei niitä voi kissa hoitaa. Ja tarttuu vielä vihreää väriäkin. Ihan turha kasvi sanon minä! - Peppi

    VastaaPoista
  5. Onnea arvonnan voittajalle!
    Meisätäkin on tylsää, että on kylmä edelleen, ei päästä partsille ottamaan aurinkokylpyjä, kun mami valittaa, että varpaat palelee, jos ovi on auki. Laittaisi toiset villasukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, no siinä olisi mamille ratkaisu! Tai vaikka kolmet sukat! - Pepsi ja Max

      Poista
  6. Aivan väärään suuntaan menee tämä vuosi! Lunta ja myrskyä. Kyllä pitäisi tehdä valitus ilmatieteen laitokselle.

    Maxin häkkikuvan lintu bongattu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdään yhteisvalitus! Eilen meillä kävi kevään ekat peipot ja enemmän viherpeippoja ja mustarastaita kuin ennen. Uudet ei vaan oikein tykkää kun seurataan niitä häkistä.

      Poista
  7. Nyt kyllä on taas niin talvista, ja lunta tulee vaan lisää. Huh, kevättä odotellessa!

    Myöhäiset nimpparionnitelut Pepsille, nam mitä herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää lunta, yyh. Nyt on kevät ja lumen pitää mennä pois! Kiitos, rakastan kinkkua ja eläisin sillä jos vaan emäntä antaisi - Pepsi

      Poista