torstai 4. elokuuta 2022

Kissabloggaajille kokoontuminen 23.10.2022

 Siitä on liian monta vuotta, kun viimeksi olen kuuluttanut blogissa kissabloggaajien kokoontumista (pidetty Hämeenlinnassa 7/2019, josta myös tämän tekstin kuvat). Mutta nyt vihdoin ja viimein on taas sen aika!

Päivämääräksi on saatu sunnuntai 23.10. ja paikkakuntana Tampere. Tapaamme Kissojen Katastrofiyhdistyksen pihassa klo 12.30. Raholassa. Täällä saamme esittelyn yhdistyksen tärkeästä toiminnasta Pirkanmaan kodittomien kissojen hyväksi.

Raholaan pääsee niin bussilla, henkilöautolla kuin junalla. Jos tulet bussilla niin linja 15B Rautatieasemalta Metsäkylänkadun pysäkille on suorin vaihtoehto (100 metrin kävely KKY:lle). Jos tulet junalla, niin voit halutessasi ostaa lipun Tesomalle saakka (Treelta Porin suuntaan klo 12.09-12.19.), josta kävelymatka 900 metriä (myös kyyditys järjestetään tähän halukkaille).

Kun olemme tutustuneet Kissojen Katastrofiyhdistyksen toimintaan siirrymme autoilla (jos ei kaikki mahdu autoihin niin Nysset kulkevat) Pispalan Pulteriin, jossa pöytävaraus klo 14 alkaen. Täällä syömme ja nautimme kissahöpöttelyistä pitkästä aikaa! Aikanaan tästä on sitten helppo lähteä kotimatkalle autolla tai hypätä rautatieasemalle vievään bussiin (useita linjoja).

Jos olet siis kissabloggaaja, vaikka blogisi nyt sattuisikin olemaan pienellä lomalla, niin ilmoittaudu mukaan syyskuun loppuun mennessä. Sekään ei haittaa, jos kirjoittelet monestakin asiasta, jos kissat kuitenkin ovat toisinaan mukana. Ja puolison saa myös ilmoittaa mukaan (jos ei pelkää laumaa kissatätejä).

Ilmoittaudu siis laittamalla sähköpostia tassulinna (miumau) gmail.com

IHANA NÄHDÄ TEITÄ PITKÄSTÄ AIKAA!

Mukana järjestelyissä myös Satu ja Pirkko ♥♥

22 kommenttia:

  1. Hienoa. Toivottavasti saamme runsaasti porukkaa koolle 😊

    - Pirkko

    VastaaPoista
  2. Hurmaava harmaa kisu kuvassa!

    VastaaPoista
  3. Meiltäkin ilmoitettiin mukaan sekä miut että isäntä. Vähän kyllä mietin, uskaltaako Jussia viedä Kissojen Katastrofiyhdistykseen kun meillä on jo viisi kissaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti vielä Jussia.. eiku ehdottomasti mukaan vaan 😸

      Poista
  4. Oi miten mukavaa! Toivottavasti onnistuisi osallistua! Pitää tutkiskella juna-aikatauluja tuolle päivälle, olisi ainakin mukava koko päivän reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin että sinullekin juna kulkisi eli eikun retkelle!

      Poista
  5. Taru Triolasta ja minä ilmoittaudumme mukaan :)

    VastaaPoista
  6. Voiko osallistua , vaikka ei ole blokkaaja , mutta on aktiivinen seuraaja ?

    VastaaPoista
  7. Onpa kivaa, että taas järjestyy! Osallistuminen harkinnassa. :'''D

    VastaaPoista
  8. Miekin voisin ilmoittautua, ja otan tuon miehekkeen messiin! =^^=

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka kiva tapahtuma. Tulen jos vointi sallii. Siis jos saa ilmoittautua epävarmana....

    VastaaPoista