sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Ruskassa

 Pepsi ja Max:

Emäntä jätti meidät. Ei ottanut mukaan katsomaan poroja ja lapin ruskaa. Väitti että meille on liian pitkä matka olla 2.000 km autossa ja että kissat eivät ole moneenkaan mökkiin tervetulleita. No höh. No sitten me mentiin lomaresidenssiin emännän reissun ajaksi, mikä ei kyllä ollut hassumpaa. Haluttiin kuitenkin nähdä minkä näköistä siellä lapissa on. 

Pepsi: Miten pitkään tunnelia pitäisi kulkea että pääsee lappiin?
Tämän matkan ensimmäinen viivan ylitys oli kuulemma Rovaniemen napapiirillä.
Sitten olikin alkanut tulla niitä poroja näkyviin aina välillä. Harvemmin kuulemma olivat tiellä. Mutta se oli vasta hassua kun emäntä sanoi, että niitä voi saada lautasellakin matkan varrella.
Ensimmäinen tosi kohde oli oikein pohjoisessa Lemmenjoen kansallispuistossa. Siellä emäntä oli lähtenyt jokiretkelle tuollaisilla veneillä kunnon erämaahan, jossa kännykällä ei ollut pitkään aikaan kuuluvuutta.
Mutta siellä oli kuulemma tosi kaunista. Nämä kuvat ovat Lemmenjoen Ravadaskönkäältä.
Lemmenjoelta matka jatkui huonoja hiekkateitä (kuraa lensi kuulemma riittävästi) Ylläs-Pallaksen kansallispuistoon, joka oli matkan toinen kohde. Yllä kuva Pallakselta. Huiput ovat piilossa sumun takana.

Ylläksen puolella onneksi jo näkyi välillä maisemia sumun ja sadekuurojen välistä.
 Äkäslompolossa oli extra suuri poro. Paljon autoja isompi. Ai se ei ollutkaan oikea, miksi emäntä huijasit.
Emäntä käveli joka päivä hyviä lenkkejä. Ja toisinaan jopa aurinko onnistui paistamaan, vaikka pitkospuut ja maa olivatkin yhtenä aamuna ihan jäässä (alakuvan etureunassa kaunis kuura).
Mutta näin hienoa patsasta näkee harvoin, jossa kissa on sylissä. Mistä emäntä tämä on otettu? Ai Aavasaksan kruununpuistosta, joka oli upea paikka. 
 
Pari sataa kuvaa myöhemmin..

Max: Olipa sulla emäntä kiva reissu. Mutta parasta on kun ollaan kaikki taas yhdessä kotona!

12 kommenttia:

  1. Hieno reissu ja valtavan upeat maisemat siellä! Vaan eihän Pepsillä ja Maxillakaan ollut varmaan valittamista oloissa. Tuo Kariniemen patsas oli minulle yllätys, etenkin se, että siinä oli kissa! Siitäkin kiitos tässä matkakuvauksessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä toi kissapatsas oli vähintään yhtä jännä kuin porot. Me viihdyimme loistavasti lomaresidenssissä, vaikkei siellä ollut ehkä ihan noin hienot maisemat - Pepsi ja Max

      Poista
  2. On nuo porot aina yhtä ihmeellisiä, kun lompsivat missä sattuu. Tuosta isosta sais varmaan hyvän paistin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin voitaisiin kyllä maistaa poroa. Miks emäntä ei tuonut sitä meille tuliaisina - Pepsi ja Max

      Poista
  3. Olisi kyllä pitänyt olla toooosi pitkä tunneli, että Lappiin asti yltäisi. Varmaan teillä oli mukavampaa lomaresidenssissä.
    Upeat maisemat ja kaikenlaisia jänniä paikkoja 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onko edes niin pitkää tunnelia. Vähän minua vaivaa että olisin ihan hyvin voinut olla mukanakin - Pepsi reissukissa

      Poista
  4. Niin kaunista! Emäntä on varmasti hyvin rentoutunut ja iloinen tuollaisen loman jälkeen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on vaikuttanut onnelliselta ja rentoutuneelta. Olisi voinut kuulemma jäädä sinne, jos ei olisi ollut meitä ikävä - Pepsi ja Max

      Poista
  5. Hienot kuvat ja taatusti emännällä oli kiva reissu, mutta saitteko mitään tuliaisia? Taatusti parahin oli se kun emäntä tuli takas teidän luo ♥
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emännän piti kuulemma ostaa Ruotsin kaupasta meille ruotsalaista ruokaa josta tykkäämme, mutta se oli unohtanut ja sitten oli liian myöhäistä kääntyä. Ihan tylsää. Mutta parasta oli kyllä saada emäntä kotiin - Pepsi ja Max

      Poista
  6. Oi, on kyllä niin kaunista! Kyllä tuolla sielu ja mieli lepää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, kyllä tuntui että mieli tankkasi paljon energiaa - emäntä

      Poista