sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Mustikkamökkeily

 Pepsi ja Max:

Heinäkuu, helteet, ulkoilu ja nukkuminen! Sekä emännän mustikat. Siinä tämän kertaisen mökkeilyn sisältö lyhyesti.

Pepsi rakasti kun järvi oli tyyni ja iltaisin pystyi istumaan laiturilla nauttimassa kesäilloista.
Max oli päivät aamusta iltaan oikein tyytyväinen verkotetulla parvekkeella, mutta aina välillä piti päästä valjastelemaan sinne missä jyrsijöiden ääniä eniten kuului. Siis saalistusretkille.
Pepsistä paras hetki ulkoilla oli aamuisin ja/tai iltaisin, kun oli viileämpää. Muun ajan Pepsi nukkui.
 
Emäntä poimi mustikoita ja villivadelmia. Välillä aivan Maxin valvovan silmän alla (parvekkeelta käsin). Välillä piti huutaa emäntää pitämään päiväunitaukoja.
Pepsin pisurannalla oli laskenut vesi sen verran että vihdoin tänä kesänä onnistui tämäkin perinne. Herkkää hetkeä ei kuitenkaan saanut kuvata. Pepsihän ei käy ulkona koskaan vessassa. Poislukien tämä mökin pisurantapätkä.
Max ulkaltautui uusiin ympyröihin valjastellessaan. Silloin joko kuljettiin häntä pörheänä (yläkuva) tai hyvin matalana ja nopein tassuin (alakuva, huom noin kaukana mökistä).
Onnellinen saalistaja ei saanut viedä saalista edes parvekkeelle vaan se piti luovuttaa jo portaiden yläpäässä verkko-ovella.
Viimeinen ilta. Ja se kauneus ja rauhallisuus. Pepsi ja emäntä istuivat pitkän aikaa hiljaa laiturilla.
Mutta niin vain taas koitti kotiinpaluun aika. Elokuussa sitten taas takaisin.

- Pepsi ja Max

10 kommenttia:

  1. Max susta on tullu rohkea seikkailija ♥ Suuri saalistaja oot ollu aina. Ja Pepsi, kyllä sulla niin ihana mökkiparatiisi on.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan hiljalleen lämmetä mökkiympäristön seikkailemiseen. Pepsi saa pitää järven. - Max

      Poista
  2. Onpa teillä tyyntä! Oli varmasti hieno ilta. Onneksi elokuu alkaa jo ensi viikolla ;-)
    Upeaa saalistusta, Max!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan tyyntä järveä; se on niin rauhoittavaa istua laiturilla ja katsella kauas - Pepsi

      Mun piti hoitaa saalistus, kun Pepsi ei siihen enöä ala - Max

      Poista
  3. Nämä teidän mökkipostaukset on aina niin hienoja! Voi oikein aistia tunnelman.
    Maxista on tullut ihan hurjan rohkea mökkeilijä ja saalistakin on saatu 😻
    Pepsi taas tunnelmoi rannalla ja pääsi ulkopisullekin 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä on tunnelmaa. Se on siellä parasta että saa parhaimmat puolet - Pepsi ja Max

      Poista
  4. Maxin saalis, miten hieno!! *_* harmillista, kun ei saanut sisälle asti viedä, olisi varmaan halunnut näyttää Pepsille. :D

    Iso verkkoparveke on kyllä ollut hieno ja luksusta taas kerran. Onneksi elokuu on ihan kohta täällä, että pääsette takaisin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisin vienyt Pepsille, jos olisi annettu! Parveke on just hyvä, sillä siellä olen turvassa ja voin kerätä rohkeutta täsmäiskuihin villiin luontoon - Max

      Poista
  5. On se kumma kun toinen osallistuu perheen ruokavarannon täyttämiseen ja sitten sitä ei saakkaan tuoda keittiöön. Niin joutuu meilläkin jättämään kunnon paistit rappusille, mutta emännän pitää kyllä käydä ensin kehumassa se, sitten vasta syödään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi emäntä kehui, jotta maltoin lopulta jättää saaliin ja lähteä hakemaan seuraavaa. Kun tulin takaisin saalis oli poissa, emäntä taisi syödä sen nälkäänsä - Max

      Poista