keskiviikko 28. elokuuta 2024

Emännän kukkia elokuussa

 Elokuussa ovat kukkineet syysleimut.

 Emäntä on tehnyt vanhaan matalaan pihalta löytyneeseen kaivonrenkaaseen syysleimuille oman elintilan. Toistaiseksi lajikkeita on viisi ja ne saavat vapaasti vallata tilaansa renkaan sisällä.

Aniliinin punaista ja valkoista tuotuna vanhoista kodeista.
Violetit sävyt Laura ja PurpleKiss ovat kyllä hämmentävän samanlaiset. Ovatkohan ne jo sekoittuneet tai toinen hävinnyt.


Emäntä innostui puutarhakauppaan eksyessään pari viikkoa sitten ostamaan vaaleanpunaisen Ellin.

Emäntä tykkää ihanasta elokuun kukinnasta hienoisella tuoksulla. Maxin lempikukkiin syysleimu ei tunnu kuuluvan.

lauantai 24. elokuuta 2024

Mökin ulkohuussi

Pepsi ja Max:

 Ihmisillä on mökillä ulkohuussi, joten meilläkin on nyt tasapuolisuuden vuoksi uudella parvekkeella ulkohuussi.

Mökillä kun tyhjentää järveä vedestä tulee välttämättä vessahätä. 

Pepsi: Eikö täällä saa yhtään vessarauhaa, kun ollaan tulossa parvekkeelle juuri kun olen menossa vessaan. Tästä ei ole nyt läpikäyntiä, kierrä toisen oven kautta.

On meillä toki mökillä sisälläkin vessa kuten ennen, mutta tämä ulkohuussi keinun alla on paljon kivempi! (kuvista peitetty kasvot henkilöllisyyksien salaamiseksi)

 
Me voisimme aina käydä ulkohuussissa. Ainakin kesällä.
 

- Pepsi ja Max

torstai 22. elokuuta 2024

Kasvihuonekesä 24

 Tänäkin vuonna emäntä kasvatti siemenistä kirsikkatomaatin taimia ja osti valmiina pari kasvihuonekurkun tainta.

Max: Miksen saa tulla möyhimään kasvihuoneen maata?

Ne istutettiin kasvihuoneeseen kasvusäkkeihin.

 Kasvit saivat juurelleen limsapulloista tehdyt vesiautomaatit emännän reissujen juomaksi.

 Hiljalleen taimet kasvoivat ja kukkivat.

Ja vihdoin satoakin alkoi tulemaan. Tähän mennessä kurkkuja on saatu 8 (kuvassa katonrajassa yksi) ja tomaatteja jo ihan mukavasti.


lauantai 17. elokuuta 2024

Mökillä reviirin luovutus osa 2/2

 Max:

Pepsi luovutti mökkireviirinsä minulle. Minun pitää vain ottaa se haltuun. Tänään aion jatkaa seikkailujani.

Eilen valloitin mökillä ylätason eli elämistason, koska olen niin urhea ja iso kissa.
Ja nyt valloitan keskitason eli saunatason. Näin lähellekö järveä on mentävä. Uskallanko?
Kyllä se on uskallettava. Pidän vain huolta ettei järvi yhtäkkiä hyökkää kimppuuni.
 
Täälläkö on se sauna. Katsotaanpas. Joo, vastaa kokemuksiani saunoista.
Hienot on maisemat. Nyt voisin mennä hetkeksi miettimään kauemmas järvestä seuraavaa askeltani.
Parvekkeella on onneksi hyvä tuumia. Päätin että otan loppupäivän rennosti ja jatkan vasta huomenaamuna seikkailuja, sillä tämä on rankkaa näinkin urhealle kissalle.

 Uusi aamu, uudet seikkailut. Kuulin että tänään lähdetään kotiin, mutta kyllä minä vielä ehdin. Päätin että se on nyt ylimmän tason vuoro.
 
Onpa tämäkin vaja kiva paikka matkalla kohti ylintä pihaa. Polttopuita löytyy täältäkin.
Mitkä maisemat täältä ylhäältä avautuvatkaan. Harmi että nyt pitää lähteä kotiin, muuten olisin voinut tutkia vähän tarkemmin.
Olipa reissu! Enpä arvannut matkaan lähtiessä minkälainen seikkailu tästä mökkireissusta tuleekaan.

- Max

Jälkikirjoitus: Emäntä on aivan ihmeissään että muutaman päivän sisällä Max otti mökkitontin haltuunsa seikkailen lähes kaikkialla muualla kuin rannassa. Mikä seikkailija ujosta ja varovaisesta  Maxista on yhtäkkiä tullut ja jatkuuko tämä jatkossa.

keskiviikko 14. elokuuta 2024

Mökillä reviirin luovutus osa 1/2

 Pepsi:

Olen tuuminut. En jaksa enää mökillä hallita koko tonttia. Ehkä olisi aika luovuttaa tehtävä nuoremmille. Tontinhan voisi jakaa neljään osaan; alataso eli rantataso, keskitaso eli saunataso, ylätaso eli elämistaso ja ylintaso eli pihan yläreuna metsään saakka.

Minä pidän tämän takanani olevan rantatason toistaiseksi itselläni ja annan Maxille valtuudet hoitaa reviirin vartiointia muualla tarkemmin, täyttihän se juuri 14 eli sopiva ikä oppia uutta.

Joo, joo ei nyt ehdi. Pitää yrittää saada tämä jyrsijä kiinni.
Yöllä unessa: Kokonainen mökkitontti. Olen suuri ja mahtava seikkailijatiikeri, joka selviää kaikesta ja kaikkialla.

Aamulla: Suuri ja mahtava. Kyllä mä pystyn, kyllä mä pystyn.. Eikun eteenpäin vaan. Suuri askel tutulta nurkalta eteenpäin kissalle, mutta kyllä minä pystyn.

Mitä rakennuksia nämä on? Ai piharakennuksia. Ovatko ne turvallisia?
Voiko tuonne kurkata?
Puulato ja työkaluvarasto. Erikivoja paikkoja. Miksen ole täällä ennen käynyt.
Täällähän on myös mustikkapensaita. Voin vartioida emäntä sinua jyrsijöiltä, kun poimit marjoja. Olen Max urhoollinen.
Illalla: Ylätaso eli elämistaso valloitettu ja tutkittu. Uskaltaisinkohan huomenna edetä keskitasolle eli saunatasolle. (kuva keittiön ikkunasta parvekkeen suuntaan)

jatkuu..

lauantai 10. elokuuta 2024

Max 14

 Tänään juhlitaan 14 vuotiasta Maxia. Ohjelmassa on häkkeilyä, lepoa, ulkoilua ja tietenkin paljon herkkuja.


Maxista on sairaalloisen lapsuuden jälkeen (flunssia, allergioita ym) tullut vahva ja komea isäntä Tassulinnaan.

 

Max osoittaa huomaavaisuuttaan niin sylissä olemalla, vieressä nukkumalla, riittävästä ulkoilusta huolehtimalla kuin huomauttelemalla raksujen ja herkkujen unohtamisesta.

Maxin syntymäpäivälahja on piilossa, mutta jos hän se ulkoillessa löytää, niin aito jyrsijäleluhan se on 😸 Eikun aarteen etsintään!

Onnea Max!

Ps. Kuvat eivät liity suoraan tekstiin, mutta kuvauksilla on oma tarinansa kerrottavana siitä mitä Max tykkää aurinkolaseista.

perjantai 9. elokuuta 2024

Emännän viikonloppureissu - Lancashire

 Emäntä ei malta olla jakamatta muutamia kuvia viime viikonlopun reissultaan Englannin nummille Lancashireen.

Emäntä lensi Mancesteriin ja kulki siitä junalla Lancasteriin (ja selvisi niistä yksin). Siellä emäntä kiersi kaupunkia ja shoppaili odotellessaan serkkuaan töistä. Sitten matkattiin autolla serkulle viikonlopuksi.
Viikonlopun täytti englantilaiset maisemat; vanhoja kivirakennuksia, kapeita teitä ja nummia.
Oli elämys kävellä läpi nummien, joita reunusti kiviaidat ja joilla lampaat (tai lehmät) laidunsivat vapaina.
Porttien kautta kuljettiin kiviaitojen yli.
Flibble (valkoinen puusammakko) serkun tyttären lemmikki.
Mulli yhdellä kävellyllä kävelytietä kulkiessa. He siis vapaasti käyttivät samaa kävelytietä (katso mihin astut).
Ihana viikonloppu poutaa, sadetta ja virkistävää säätä. Kiitos serkulle!