sunnuntai 3. elokuuta 2025

Loma ei voi olla loppu

 Pepsi:

Tällä viikolla emäntä taas avasi työkoneensa. Mutta eihän loma nyt vielä voi olla loppu juurihan se loma vasta alkoi (3vk)!

Osaatko ilmeestäni päätellä mitä mieltä olen emännän ajanvietosta tietokoneen kanssa? 

No eihän siinä muu auttanut kuin alkaa sitten minunkin taas johtamaan työntekoa, että siitä jotain tulisi.

Mutta koska olen jo osittain eläkkeellä, otin välillä rennomman asennon. Tämä toteutui vasta annettuani emännälle tarkat ohjeet ja tavoitteet mitä pitää saada tehtyä ajatustyöni aikana. 
Työpäivän jälkeen emäntä naputteli vielä kuulemma kivempia asioita. Mutta minusta emännän tietokoneaika on taas ainakin seitsemän kertaa pidempi kuin olisi tarpeen; kyllä minä tekisin samat työt hujauksessa. 
Iltaisin emännällä oli onneksi aikaa meille. Vietimme monta lämmintä kesäiltaa rentoutuen takapihalla. Välillä nurmikolla ja välillä keinussa. 
Ei kai tässä ole taas muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa suunnittelemaan emännän syksyn töitä, jotta ruoka tulee ajallaan kippoon. Mitähän se voisi sisältää minun vetämieni ruokalepojen lisäksi?

- Pepsi

1 kommentti:

  1. Sinulla on Pepsi siinä listattu tärkeimmät. Ehkä jokin saalistus myös, tai siis virikkeet?
    Tsemppiä työn alkuun!

    VastaaPoista