Voihan spagetti

 Pepsi:

Pieni tuokiokuva meidän arkielämästä. Tällä kertaa emäntä päätti levittää spagetit ympäriinsä.

 Voiko tässä muuta sanoa kuin huoh.

- Pepsi

Ruskassa

 Pepsi ja Max:

Emäntä jätti meidät. Ei ottanut mukaan katsomaan poroja ja lapin ruskaa. Väitti että meille on liian pitkä matka olla 2.000 km autossa ja että kissat eivät ole moneenkaan mökkiin tervetulleita. No höh. No sitten me mentiin lomaresidenssiin emännän reissun ajaksi, mikä ei kyllä ollut hassumpaa. Haluttiin kuitenkin nähdä minkä näköistä siellä lapissa on. 

Pepsi: Miten pitkään tunnelia pitäisi kulkea että pääsee lappiin?

Tämän matkan ensimmäinen viivan ylitys oli kuulemma Rovaniemen napapiirillä.

Sitten olikin alkanut tulla niitä poroja näkyviin aina välillä. Harvemmin kuulemma olivat tiellä. Mutta se oli vasta hassua kun emäntä sanoi, että niitä voi saada lautasellakin matkan varrella.

Ensimmäinen tosi kohde oli oikein pohjoisessa Lemmenjoen kansallispuistossa. Siellä emäntä oli lähtenyt jokiretkelle tuollaisilla veneillä kunnon erämaahan, jossa kännykällä ei ollut pitkään aikaan kuuluvuutta.

Mutta siellä oli kuulemma tosi kaunista. Nämä kuvat ovat Lemmenjoen Ravadaskönkäältä.

Lemmenjoelta matka jatkui huonoja hiekkateitä (kuraa lensi kuulemma riittävästi) Ylläs-Pallaksen kansallispuistoon, joka oli matkan toinen kohde. Yllä kuva Pallakselta. Huiput ovat piilossa sumun takana.

Ylläksen puolella onneksi jo näkyi välillä maisemia sumun ja sadekuurojen välistä.

 Äkäslompolossa oli extra suuri poro. Paljon autoja isompi. Ai se ei ollutkaan oikea, miksi emäntä huijasit.

Emäntä käveli joka päivä hyviä lenkkejä. Ja toisinaan jopa aurinko onnistui paistamaan, vaikka pitkospuut ja maa olivatkin yhtenä aamuna ihan jäässä (alakuvan etureunassa kaunis kuura).

Mutta näin hienoa patsasta näkee harvoin, jossa kissa on sylissä. Mistä emäntä tämä on otettu? Ai Aavasaksan kruununpuistosta, joka oli upea paikka. 

 

Pari sataa kuvaa myöhemmin..

Max: Olipa sulla emäntä kiva reissu. Mutta parasta on kun ollaan kaikki taas yhdessä kotona!

Värittämistä

 Max:

Oi kiva, otit emäntä värityskirjan esiin. Olenkin kaivannut tätä, kun Kassinenkin saa piirtää taidetta.

No niin, ruskea sopii minusta tuonne.

Hmm, vai onko se sittenkään oikea väritys.

Laitetaankin kuitenkin tuohon tassuun raitoja.

Vähän lisää, kiitos.

Emäntä, pitääkö minun hermostua. Siis tuonne ei tuohon.

Nyt sujuu paremmin. Ai kun kynä rapsuttaa kivasti.

Otsarapsuja, voisin melkein nukahtaa.

Mutta ei, työ on kesken. Sininen väri kuuluu kravattiin.

Äh, miksi emäntä jo lopetit. Eiks meidän pitänyt harrastaa yhdessä!

- Max

Loppukesän kukkia

 Max:

Vielä minulla ja emännällä kukkii pihalla joitain kukkia siellä täällä. Ne on kivoja väriläiskiä pihalla liikkuessa. Esimerkiksi kehäkukat ovat tosi nättejä.

Syysleimuja löytyy eri merkkisinä eiku lajikkeina. Mulle siis tärkeintä että eri väreinä. 

Sieniä tuntuu nousevan kuin sateella ympäri ämpäri pihaa.

Tästä emäntä on innoissaan, että tarhapäivänlilja Janice Brown kukkii ensimmäistä  kertaa.

Keväällä istutettu sekoitus liljasipuleita; on kyllä musta tosi nätit kukat tässä liljassa. Toinen on vielä nousemassa ja kiva nähdä millaiset kukat siihen tuleekaan.

Enks oo aika hyvin hoitanut puutarhurin hommani?

- Max

Herätys Max

 Max meni torstaiaamuna käymään hammaskiven poistossa, jotta ientulehduskin saadaan sillä asettumaan. Aamuyöllä ruoho-oksut iltapaloineen tehnyt Max oli niin ärtynyt, kun ei saanut aamupalaansa ja herkkujakaan ei annettu.

Mutta sitten se selvisi miksei ruokaa saanut, vaikka kuinka pyysi. Heti odotusaulassa Max lamaantui.

Ihana Atte osasi taas asiansa ja niinpä puolen tunnin päästä lähdettiin kotiin hampaat putsattuna ja kynnet leikattuna jo heräilevän Maxin kanssa.

Ja se heräily sitten kesti. Heti lähdettiin liikkeelle, mutta tasapaino oli hukassa.

Emäntä yritti rauhoitella Maxia että lepää nyt, mutta ei, ulos olisi päästävä.

Tässä välissä emännän oli pakko laittaa kuolaava Max pariksi tunniksi takaisin koppaan, kun tokkurainen kaveri ravasi kuin päätön kana ja yritti vaarallisesti hypellä tasoille. Ilta meni sitten jo rauhallisemmissa merkeissä, mutta mikään ei maistunut; ei edes herkut!

Seuraavana aamuna Maxin pää ei ollut vieläkään oma itsensä. Ei ruokaa, ei herkkuja, kehräys oli epätavallista. Pirautus Atelle ja kehoitus seurata tilannetta. Häkissä Max olisi ollut sateisessa ilmassa tuntikaupalla, jos ei emäntä olisi hakenut sitä aina välillä sisälle lämmittelemään. Kai siellä olisi ollut helpompi olla.

Vihdoin iltapäivällä herkut alkoivat maistumaan.

Ja illalla sitten jo ruokakin. Kehräys oli oma itsensä. Ja naukuminen ovella paljasti että nyt on Maxin pää asettunut omaksi itsekseen. Ja sen kunniaksi päästiin sadekuurojen välissä ulos nauttimaan ulkoilusta aidon Maxin kanssa.

 

Täysi herääminen kesti siis noin 30 tuntia. Toivottavasti ei tarvitse heti mennään uudestaan.