torstai 21. tammikuuta 2016

Epsanja II - retki Toledoon

Teimme parin yön retken sisämaahan Toledoon, lähelle Madridia. Matkalla tähän isoon vanhaan kaupunkiin näimme linnoja, viinin viljelysalueita, kaupunkia, maaseutua.. Mantelipuutkin aloittivat jo kukintaansa.
Biarin linna. Sama linna, joka on kansikuvana blogissa vain toisesta suunnasta kuvattuna.
Villenan linna ja kuvaa moottoritieltä.
Toledo on 83.000 asukkaan kaupunki, vanha (historia ulottuu jo ennen ajanlaskun alkua) ja kaunis!
Kadut ovat vanhassa kaupungissa kapeita ja turistiaikaan täynnä ihmisiä. Tammikuussa oli rauhallisempaa ja nähtävyyksiin pääsi ilman jonotusta.

Caterdal Primara on goottilainen katetraali, joka on valtava suuri ja erilaisia osia löytyy vaikka kuinka paljon kierrellä ja ihastella.
 Alcázarin linna on suuri museo, jossa riittää käytäviä ja aihepiiri on sotilasaiheinen.

Synagoga de Sta. Maria la Blanca - lattia on kaunis.
Yövyimme varaamassani Hotel Sol & Hostel Sol paikassa aivan loistavalla sijainnilla. Hotellin kyltti näkyy yläkuvassa vasemmassa laidassa katolla. Alla kuva hotellin kulmalta. Auton sai lisämaksusta autotalliin (oikealla alhaalla).
Hotelli oli siisti ja kolmen hengen huoneemme oikein viihtyisä. Rauhallinen sijainti aivan kivenheiton päässä turistireitistä on mainio; lähellä nähtävyydet, ravintolat ja kaupat.
Mitäs kukkivia puita nämä ovatkaan - ne ovat kirkkaita pimeässäkin ;)
Minä ja saanko esitellä poikakaverini :D
Lämmin tässä sisämaan kaupungissa ei ollut ja pipo ja sormikkaat olivat oikein hyvä varustus, vaikka lämpötila pysyikin plussan puolella. Muutaman kissankin näin vilahtavan, mutta vain yhdestä sain kunnon kuvan.
"Ketäs te olette, mitä te täällä teette minun kadulla?"
Toledoa voi suositella retkikohteena, jossa saisi uppoamaan monta päivää.

20 kommenttia:

  1. Voi kun söpö kissa... ja ihanat lumettomat maisemat!
    Hitsi, uskoin jo sään lauhtuvan, mutta nyt mittari kipuaa ennätysalhaalle - on jo lähes -19:ssä. Ei voi olla totta :-E Nauti siellä!

    VastaaPoista
  2. Hyvää loppulomaa! Espanjassa on tosi kaunista, arkkitehtuuri ja kaikki muukin! :)

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihania kuvia, mahtavat maisemat siellä! Varmasti on paljon nähtävää. Mukavaa loppulomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävää ja koettavaa riittää. Fibro-kivutkin hellittävät :)

      Poista
  4. Mukavat lomamaisemat. Nauti nyt lämmöstä, vaikka vähäisestäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin jokaisesta lämpimästä kohdasta. Kävin uittamassa varpaatkin meressä, mutta oli liian kylmää vettä että olisi voinut nauttia.

      Poista
  5. Oi kuinka kaunista! Nuo ikivanhat etelän kaupungit ovat ihania. Koskaan ei tiedä, mitä nurkan takaa tupsahtaa eteen.
    Epsanjalainen kilppari, suloinen :-)

    VastaaPoista
  6. On siellä kyllä kaunista. Ja sinulla on oikein uljas seuralainen. :D

    VastaaPoista
  7. Oi voi (huokailen kateellisena). Ihanat maisemat ja kaunis kissa. Aika hiljaisen oloista sorttia tuo sinun poikaystävä. Mitäs se mies tuumaa moisesta lomaromanssista? :D

    VastaaPoista
  8. Tulipa kova matkakuume näistä Epsanja-postauksista! Ihania kukkia ja vihreyttä - ja kaunista arkkitehtuuria. Deitti on aika ryhdikkään oloinen! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ryhdikäs ja hyvä tapainen. Suojelee kyllä naistaan toisilta ;)

      Poista
  9. Kivat maisemat. Ja paikalliset nähtyvyydet!

    VastaaPoista
  10. Oi miten nättiä! Vai tarttui sitä espanjalainen mies matkaan... ;) Ihana kisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mies halunnut sitten lähteä matkaani - oli vain sellainen lomajuttu ;)

      Poista