lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuoden aloitus

Vuosi vaihtui. Sitä edelsi Pepsin mielestä todella ikävä ilta. Jo kello 16 ensimmäinen paukahdus kuului ulkona ja Pepsi syöksyi siinä samassa sohvan alle. Mistä ihmeestä se tunnistaa vuoden välein ilotulitteen äänen?
Sain Pepsin kuitenkin houkuteltua kello 17 maissa syömään herkkuruokaa. Normaalisti meillä on päivällinen kello 18, mutta halusin että Pepsi saisi syödä jotain ennen pitkää iltaa ja yötä.
Se olikin viisas ratkaisu, sillä loppu illan Pepsi pysyi jäykkänä piilossaan. Pari kertaa se vaihtoi paikkaa. Tässä oli erikoisin ratkaisu: saanko esitellä uuden gerbiilimme (gerbiilien vara/siivoushäkissä):
Tänne se änki itsensä. Emme ymmärrä miten se koki tuolla olonsa turvalliseksi, mutta siellä se nökötti ahtaasti ja aivan peloissaan silmät kauhusta ympyräisenään.
Ja Max ihmetteli ja kummasteli ja katseli ja oli aivan ymmällään; mikä tuolla kaverilla on?
Yhdessä vaiheessa yritin antaa Pepsille herkkuja.. mutta ei edes lempiherkut maistuneet. Max ne söi ;)

No onneksi raketit lopulta hiljenivät ja aamuyöstä Pepsi uskalsi jo alkaa nukkumaan. Taas saa olla vuoden ilman tätä räiskintää (jota ei juuri edes harrasteta meidän kulmilla, äänet kuuluvat vain kauempaa).

Loppuun vielä pari kuvaa keittiöremontistamme, joka alkaa jo olla voiton puolella:
Emäntä on todella tyytyväinen uuteen keittiöönsä!

Ps. Joulusaunaankin emäntä pääsi, mutta siitä kuva tulee vasta kun ollaan saatu se valmiimmaksi.

49 kommenttia:

  1. Voi pientä Pepsiä, tosi epistä, ettei paukuttelijat ajatelleet yhtään hänen tunteitaan!
    Ihanan näköinen keittiö, viihtyisä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen kuningatar, eivät kaikki kunnioita minua! Kyllähän tuossa keittiössä on kiva auttaa emäntää. - Pepsi

      Poista
  2. Voi Pepsi-poloa, harmi että kaukainenkin pauke pelottaa noin kovasti :(

    VastaaPoista
  3. Pepsi pienoinen ♡
    Keittiö näyttää oikein hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö.. pienoinen. Onkohan tässä nyt joku väärinkäsitys? - Pepsi

      Kiitos! - emäntä

      Poista
  4. Voi Pepsi, on varmasti ollut kurja ilta ja yö. Peppi ei ihan noin paljon pelkää. Tosin vuosi sitten piiloutui miehen vaatekaapin alle, mutta vaan pahimmaksi ajaksi. Surettaa uutena vuotena aina nämä eläimet, jotka pelkäävät.
    Tosi hieno keittiö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin vihaan yhtä päivää vuodessa. Sen tulon tietää siitä että ensin tulee kuusi sisälle ja kohta sitten... - Pepsi

      Kiitos, minäkin tykkään! - emäntä

      Poista
  5. Voi Pepsiä, onneksi se on taas tältä erää ohi.
    Keittiö on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi seuraavaan pamautteluun on vielä tosi monta yötä!! - Pepsi

      Kiitos :)

      Poista
  6. Pepsi ressu :( Meillä enemmän jänskätystä aiheutti alkuillasta vieraat. Pahimman räiskinnän aikaan tytöt kyllä olivat sängyn alla, mutta eivät kovin peloissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ollut vieraita, kun ne olisivat varmaan kummastelleet että onko meillä muka kaksi kissaa. Tosin minä olisin saanut enemmän huomiota! - Max

      Poista
  7. Voi Pepsiä, ei oo kiva pelätä. Onneksi ette asu täälläpäin, paukutusta kun kuulee kahdesti vuodessa, toinen räjäyttelykerta on syksyllä! -Mimmi&Alfred

    Kivannäköinen keittiö, tiskikoneen päältä on kissojen hyvä tähyillä valtakuntaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdesti vuodessa! Eikä! En tykkää! Hmm, enpä olekaan vielä hoksannut tuota tähystystornia.. se on vasta pari päivää ollut siinä. Kiitos vinkistä! - pepsi

      Poista
  8. Pepsi et ole yksin. Tuhannet eläimet ovat paniikissa uuden vuoden paukkujen aikaan ja se on surullista. Meilläkin paukkuu, mutta ei onneksi ihan nurkissa. Nero veti sikeitä ja ajatteli varmaan sorsastuskauden alkaneen :) Täällä maalla paukkuu nuulloinkin kuin vuodenvaihteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahin painajainen, paukutusta muulloinkin kuin kerran vuodessa! - Pepsi

      Poista
  9. Voi Pepsiä, ehkä tuolla häkissä on turvallista kun siinä on katto niin lähellä, ei pääse taivas putoamaan niskaan... Pena myös pelkäs paukkuja, mutta ei noin kovasti, Punkku istui ikkunalla ihaili raketteja.
    Hyvältä näyttää keittiö.
    -ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sieltähän se viisaus tuli- ei putoa taivas niskaan (tai raketti)!

      Poista
  10. Voi Pepsi parkaa. Onneksi ulkona paukkuu vain kerran vuodessa. Meillä Paavo juoksi ikkunaan katsomaan raketteja, mutta Jacksonia pelotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ymmärrä miten toiset voi vaan katsella noita paukkuja - kuten Max tai Paavo... - Pepsi

      Poista
  11. Kuva emännästä joulusaunassa ;) Triolassa vaan musat muuttu siihen suuntaan :) Ei vais..

    Voi Pepsiä. Voi toista. Ymmärrän ton häkin, siellä gerbiili pysyy kissoilta turvassa, niinpä kissa ehkä ajattelee sen olevan turvallisimpia mahdollisia paikkoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sellaisen kuvan haluaa, niin saa odottaa ensi jouluun ja saatanpa unohtaa sen jo tällä välillä ;)

      Gerbiilit ovat kyllä turvassa häkissä, jos luukku on kiinni. Joten ehkä se on sitten turvallinen paikka :)

      Poista
  12. Ihan typeriä tuommoiset raketit, rahan heittämistä taivaan tuuliin! Pistäisivät nekin rahat vaikka eläinsuojeluun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta koko rahan olisin voinut käyttää vaikka kissojen herkkuihin! - Pepsi

      Poista
  13. Osku lymysi vaatteiden alla vaatekaapissa, voi meidän reppuleita, uusi vuosi ei ole kivaa aikaa etenkään eläimille. Samu ei oikein ymmärrä asiasta, paitsi lenkillä ei toki paukkeessa viihdy vaan on kiireempi kotiin. Iloista uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en päässyt vaatekaappiin, mutta muuten olisin tehnyt saman kuin Osku! Siellä olisi varmaan ollut turvallista piilotella. - Pepsi

      Poista
  14. Voi, voi Pepsi kun sinua on niin kovasti pelottanut, kyllä tällaiset ylenpalttiset räiskimiset saisi lopettaa ja tosiaan nekin rahat laittaa vaikkapa johonkin yleishyödylliseen keräykseen.
    Teidän keittiö on tosi hyvän näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tällaisen paukuttelun saisi lopettaa ja aloittaa sen tilalle vaikka keittiöremontti, niin tulisi kaikille siisti keittiö ;) -Pepsi

      Poista
  15. Ikävää että teillä pelätään raketteja! Meillä onneksi kissat eivät ole moksiskaan paukkeesta.

    VastaaPoista
  16. Voi Pepsi parkaa, onkohan sillä joku pelottava muisto paukkeesta. Meillä ainoastaan mummo-kissa oli ihan paniikissa eikä ole paukku-yön jälkeen ulos uskaltanut. En enää ihmettele. Näin aatto-iltana kun kolme poikaa käveli tiellä ja heitteli papatteja. Yhtäkkiä yksi huusi: "Kato kissa" ja sen jälkeen kaikki kolme heittelivät papatteja kissan perään. Ei ihme jos se kissa pelkää tämän jälkeen kaikkea paukkuvaa. Olisin muutaman "valitun sanan" sanonut pojille, mutta en ssanut heitä enää kiinni. Kyllä suututti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ne pojat ilkeitä!! Joutaisi saada koskea kissan kynnen kosketuksen ;) - Pepsi

      Poista
  17. Onpas harmi että Pepsiä pelottaa noin kovin raketit :( Coco oli vähän ihmetellyt raketteja mutta muuten meillä oli mennyt kotona kuulemani mukaan kaikki hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahta asiaa pelkään 1. ukkosta 2. raketteja. Ne eivät usko edes kuningattaren sanaa! - Pepsi

      Poista
  18. Onneksi Pepsille löytyi hyviä turvapaikkoja, joihin vetäytyä :) Ja hyvä myös se, että noita kuulee vaan kerran vuodessa. Meidän kissoja ei kummemmin pelottanut raketit, mutta seuraavana päivänä tuli 1-vuotias kylään ja Roope pysytteli melkein koko vierailun ajan visusti sängyn alla. Vaappuvan kävelyn ja kimeän huudon yhdistelmä ei houkuttanut tulemaan esiin. Pelkonsa kullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku ihmiset ovat kauhistus - ainakin jos niillä on kova ääni! - Pepsi ja Max

      Poista
  19. Voi Pepsi-raasua, mutta ihanaa, että turvapaikka löytyi, vaikka vähän hassu ehkä olikin. :) Mun puolesta raketeista voitaisiin luopua kokonaan. Harmittaa, kun niin moni eläin joutuu pelkäämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenhan minä miettinyt, että pitäisikö muuttaa mökille uudeksi vuodeksi, mutta siellä taitaisi tulla vilu ;)

      Poista
  20. Voi Pepsi-parkaa :( On kamalaa kun kaveri pelkää. Pelkääkö Pepsi ukkosta(kin)? Onneksi on turvapaikkoja sentään!

    Rakettien ampumisen saisi kieltää tykkänään. Ei ole yhtään hyvää syytä, miksi kaiken kansan niitä pitäisi saada räiskää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ukkonen on ihan kamala - ainakin jos se tulee lähelle! - Pepsi

      Poista
  21. Hyvää alkanutta vuotta teille! Meillä ei paukkeesta juuri välitetty, ainoastaan Jalo haukkui niitä enemmän kuin laki salli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Jalo! Se haukunta varmaan auttoi, koska ne lopulta lopetti sen paukkeen! Kiitos! - Pepsi

      Poista
  22. Tämä on se Uuden Vuoden ikävä puoli. :( Onneksi jo toissa vuonna moni liike lopetti rakettien myymisen, saisi minun puolesta jäädä kokonaan kaupungin hoidettavaksi ne, niin säästyisi lemmikit pelolta ja ihmiset vahingoilta. Meillä kisut eivät onneksi välitä raketeista lainkaan, mutta itse pelkään niitä. Näin kaupunkialueella kuitenkin vähemmän kun täällä ei saa ampua. :)

    VastaaPoista
  23. Voi Pepsi ♥ Ihan tylsää, kun paukut ja kovat äänet pelottaa !
    Vähän kyllä hassu toi Pepsin turvapaikka ;D

    Hyvää uutta vuotta teille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minua vaan pelotti ja vanhat piilot eivät olleet tarpeeksi turvallisia - piti etsiä uusi - Pepsi

      Poista
  24. Oi, miten hieno keittiö on! Kyllä kelpaa.
    Pepsi kulta - onneksi vuosi vaihtuu vain kerran vuodessa.

    Kuulkaa koko porukka. Toivoisin, että täyttäisitte Ystäväkirjaani. Tulisitteko mukaan haasteeseen, joka blogissani. Vetäkää vaikka pitkää tikkua kuka vastaa. Minulle sopii, vaikka kaikki te vastaisitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, viihdymme hyvin uudessa keittiössä. Voidaanhan me yrittää sitä ystäväkirjaa :) - Emäntä, Pepsi ja Max

      Poista