sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Ruottin pojat

Emäntä otti rankan työkevään jälkeen pidennetyn viikonlopun vapaata ja lähti naapurimaahan retkelle. Ensimmäinen yö työpäivän jälkeen sujui kauniissa merimaisemissa (pääosin kyllä nukkuen).
Perillä kohdekylässä odotti kauniit maisemat,
hieno parvekemaisema hotellihuoneen parvekkeelta (pari kertaa päivässä junakin näkyi),
ja kiva rappukäytävä ovelle, joka johti Ruottin pojille eli Penalle ja Punkulle.
Pena: Toithan hyvät tuliaiset; tarpeeksi Suomen herkkuja ja suomalaisia kissanruokia?
Punkku: suomalaisia kissatätejä ei olla hetkeen nähtykään. Pitää ihan tuijottaa tätä ihmettä.
Pojat olivat yhtä komeita, jos ei komeampia, vaikka asuvat Ruottissa. Ehkä täälläkin sitten voi kissa elää onnellisena.. 😉
Kävimme poikien ihmisen kanssa ajelulla välipäivänä merenrannalla. Siellä oli todella kaunista ja mahtavia maisemia sekä suomalaiseen tyyliin tottuneelle koristeellisia rakennuksia (Hamburgö ja Fjällbacka):
merivesi oli liian kylmää käydä vielä uimassa
Tämä yläkuva meni vähän vinoon, mutta tässä kuvassa kohteena ei ollutkaan maisema 😁
Sitten oli aika sanoa pojille heipat, "tankata" auto poikien huoltoasemalta ja lähteä matkalle kohti laivaa.

20 kommenttia:

  1. Reipas retki! Kiva oli saada kuulumisia pojilta tätäkin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei paljon ehtinyt parissa päivässä paikallaan olla, eli tosi reipas :D

      Poista
  2. Kiitos käynnistä! Pojat käy säännöllisin välein ruokakaapin ovella muistuttamassa, että siellä on herkkuruokaa odottamassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva käydä!! Pojat tietää mistä löytyy hyvää :D

      Poista
  3. Hieno raportti ja kiva nähdä, että kissat voi hyvin ruottissakin 😀
    Siellä on kyllä kivat maisemat, ei ihme, että viihtyvät.
    Meidän mami höpisi myös, että sekin haluis mennä sinne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on mamin mentävä myöskin katsomaan ruottin poikia!

      Poista
  4. Vitsit mikä reissu! Ruotsi taitaa olla hyva paikka punaisille pojille. :)

    Mutta siis Fjällbacka? Ei sattunut murhatutkintoja kameraan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tuntuivat pojat viihtyvän ja ihminen myös :) Piti ihan googlata että mitä murhajuttuja ja löytyihän niitä sitten :D Ei ollut kuvauksia eikä jännitystä näkyvissä :D

      Poista
  5. Wau, oikea valtiovierailu ☺ Hienot on maisemat pojilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojilla tai varsinkin ihmisellä on kyllä hienot maisemat tuolla :)

      Poista
  6. Komeita Ruotsin-poikia - ja maisematkin ovat hienoja! Nousi ihan matkakuume tämän postauksen myötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissaaminen on aina niin kivaa, varsinkin kun sitä on odottanut pitkään!

      Poista
  7. Onpa kauniin näköinen kotikaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella kaunis pikku kaupunki. Kesällä varmasti vielä monta kertaa kauniimpi :)

      Poista
  8. Kyllä on ruottissa nättiä! 😍

    Tollaset pikkukaupungit on aina hurjan suloisia, niissä on niin ihana oma tunnelmansa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruottissa on jo niin erilaista kuin Suomessa :)

      Poista
  9. Pena ja Punkku on aikamoisia hottiksia ❤️

    VastaaPoista
  10. Suomalaiset kissatädit taitaa tosiaan olla harvinaista herkkua tuollapäin. :( Ihana juttu, että matkasit heitä moikkaamaan! Vaikka naapurimaata onkin, niin siellä vierailu on eksoottista. Viime syksynä kun ajettiin n. 150 km päähän Suomen rajasta näyttelyn merkeissä, sekin matka tuntui tosi jännältä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella eksoottiselta se tuntui, kaikki oli jo niin erilaista kuin Suomessa.

      Poista