torstai 25. lokakuuta 2018

Isä. Kerro minulle

WSOY:llä on aivan ihana sarja Kerro minulle -kirjoja, jotka on tarkoitettu täytettäväksi ja edelleen lapselle tai lapsenlapselle annettavaksi. 
Tässä esittelyssäni sarjan uutuus Isä. Kerro minulle, joka muuten jatkaa matkaa isänpäivälahjaksi omalle isälleni. Esittelyn kuvissa minua avusti ystävällisesti Max.
Kirjassa on eri osa-alueita elämän ajalta kuten lapsuus ja nuoruus, vapaa-aika, työ ja eletyn elämän miettiminen.
Sivuilla on tilaa kirjoitella omia ajatuksiaan lyhyesti tai pidemmästi täyttäjän mielenkiinnon mukaan sekä tilaa kuville tai omille piirroksille. 
 
"Tämä innostava täytettävä kirja on lahja, joka auttaa syventämään suhdetta rakkaimpien kesken. Anna kirja isällesi ja pyydä häntä kertomaan elämäntarinansa kirjan kysymysten avulla. Täytettyään kirjan hän voi palauttaa sen sinulle."
Tässä siis oikein hyvä vinkki isänpäivälahjaksi, syntymäpäivälahjaksi, joululahjaksi tai muuten vain! Lahjan annettuaan jäädään odottamaan että kirja palautuu takaisin (sitä odottelen kirjan suhteen siis seuraavaksi).

8 kommenttia:

  1. Ihana Max masukarvoineen ♥
    Voi, tuo olisi ollut kiva, silloin kun isä vielä oli elossa ♥ Voisikin hankkia vastaavan äidille, sellainenkin lienee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät mun masukarvoista! Kiitti kortista kiva Saila! Äidille on samanlainen kirja, suosittelemme :) - Max

      Poista
  2. Olisipa tuollainen ollut 20 vuotta sitten, kun mun toinen isoäiti oli vielä elossa ja kunnossa. Toiselle isoäidille kyllä voisi, mutta sen toisen tarina olisi hyvin paljon kiinnostanut myös. Isoäitini kun ovat eri ikäluokkaa: isän äiti ja äidin äidin äiti olivat syntyneet samana vuonna, heillä oli ikäeroa puolitoista kuukautta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoäidillä tai isoisällä olisi ollut kyllä ihana täytättää tällainen kirja. Mutta myöhäistä täällä. Kyllä on isoäideilläsi ollut ikäeroa; sukupolvi!

      Poista
  3. Tuo on kyllä ihana kirjasarja, toivottavasti saat omasi pian täytettynä takaisin!

    VastaaPoista
  4. Kiva kirjasarja, hauska tapa kertoa suvun tarinoita eteenpäin ja samalla ikuistaa ne. :)

    VastaaPoista