lauantai 12. tammikuuta 2019

Ananimalabin kissakalusteet

Olemme jo monesta kissablogista lukeneet ja samalla ihailleet Ananimalabin kissakalusteita. Esimerkiksi nämä postaukset tulivat ensimmäisenä mieleen: Kiskatit, Pena ja Punkku, Pikkupedot ja Trio Miumau ja Nilsson. Koska asumme nyt lähellä firman tehdasta, emäntä päätti lopulta tilata omat seinäelementit (esitellään myöhemmin erillisessä postauksessa) ja lähti noutamaan niitä kameran kanssa.
Messujen esittelykappale ja mallikissa 😸
Ananimalab on muotoilijan koulutuksen käyneen Antin oma yritys, joka lähti liikkeelle hänen käydessään lemmikkitarvikekaupoissa ja todetessaan että siellä myytävät kissakalusteet ovat usein melko heikkoa laatua. Siitä lähti harrastuspohjalta kehitystyö laadukkaiden tuotteiden valmistamiseksi.
Ensimmäinen esittelykappale ja sen laatikko, jonka Antti teki itse.
Vuonna 2017 Antti aloitti myymään kissakalusteita ja kehitystyö jatkuu edelleen. Tässä alla uusin idea, jossa on taso kissan kiivettyä palan päälle.
 Tuotteita on monenlaisia. Joten vaihtoehtoja löytyy. Värit ostaja saa valita itse vaihtoehdoista, joten mieluinen tuote on vain silmää miellyttävän valinnan päässä.
Kiipeilypylväiden ja muiden tuotteiden sisältä löytyy styroksi, joka on palamatonta laatua. Antti käyttää suuret styroksipalat mahdollisimman tarkkaan, joten yläkuvasta näkyy. Jääville paloille on etsinnässä paikka, joka voisi käyttää niitä hyödyksi eikä niitäkään tarvitsisi heittää roskiin.
Kankaiden reunat Antti neuloo kätevästi ja nopeasti kanttikoneella. Ja siistiä jälkeä syntyy!
 Tässä on työvaiheessa liimauksesta kuivumassa Miukumaahan menevä tuote. Saa nähdä mitä tuosta tulee (jospa Miukumaa sen meille myöhemmin näyttäisi)! Liimat ovat muuten hajusteettomia 👍
Yrityksen laajeneminen ulkomaille on jo alkamassa; yrityksen sivuilla on jo englannin ja saksan kielellä löytyvää tietoa. Antin tarkoitus on valmistaa silti tuotteet itse, ainakin niin kauan kuin se on mahdollista määrien suhteen.

Mutta onko Antilla omia kissoja? Ei ole, hänellä on kaksi kania 🐰🐰. Mutta kissojen mieltymyksiä hän vaikuttaa silti ymmärtävän erittäin hyvin!

https://ananimalab.com/

Millaisen Ananimalab -tuotteista sinä valitsisit kissakotiisi?

17 kommenttia:

  1. Jee, meidän tolppa on jo kohta valmis ja tulossa!
    Vakuututtiin muiden bloggaajien kokemuksista ja tilattiin nyt aluksi tuo. Ties vaikka jatkoakin seuraisi 😀

    VastaaPoista
  2. Tekisi niin mieli koko seinällistä näitä, mutta kun tässä asumuksessa nyt on tyhmät tapettiseinät... Ehkä sitten seuraavaan. 😁

    VastaaPoista
  3. Onko noi pylväät miten kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuotteet kiinnitetään samalla sydeemillä. Jokaisen takana on vahva/leveä tarranauha. Nauhan toinen puoli kiinnitetään silittämällä puhdistettuun maalipintaiseen seinään. Ananimalabin sivuilta löytyy asennusvideo. Oli helppoa ja nopeaa kiinnitys. Ja mikä parahinta, anteeksiantavaa, jos meni pikkasen vinoon kiinnitys. Sillä tuotteet on uudelleen irroitettavia (tarranauha nääs) ja niiden asentoa on siis helppo korjailla.

      Poista
    2. Satu vastasikin Anan kysymykseen jo kaiken kattavasti :D

      Poista
  4. Voi vitsit, oli taatusti hienoa käydä oikein paikan päällä kattomasa. Mä oon monasti miettiny, et ois kivaa päästä kattomaan sinne. Mut tarttis olla silloin uusi kiinnitysseinä suunnitteilla...

    VastaaPoista
  5. Loistavia tuotteita! Suuri hatunnosto Antille ja onnea ja menestystä. P-pennuista Pihla on juuri saanut oman seinänsä.

    VastaaPoista
  6. Ai teillekin tulee näitä! Kassinen ja Seppo olisivat taatusti kateudesta vihreinä, jos osaisivat lukea. :D Vitsit kun nää on niin hienoja!

    Odotetaan innolla teidän omien seinäkalusteiden esittelyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidä näyttää Kassiselle ja Sepolle ;)

      Meidän seinäkalusteet odottavat vielä kiinnitystä, kun arvomme kahden paikan välillä että kummasta kissat tykkäisivät enemmän :) Mutta ehkä ensi viikonloppuna saadaan ne paikoilleen.

      Poista
  7. Tosi mielenkiintoinen julkaisu yrityksen taustasta ja tuotteiden valmistuksesta! :) Ja mahtista, että tekin saatte oman ananimalab-seinän!

    Toivottavasti ulkomaalaiset ottavat tuotteet hyvin omikseen, olisi aivan mahtava jos Ananimalab saisi kaiken sen menestyksen minkä ansaitseekin. :) Kissakansa kyllä menee pitkälle laadukkaiden tuotteiden perässä, että en usko menestyksen olevan Ananimalabille vaikeaa. Mekin tilattiin silloin vuonna 2015 lopussa saksalaiselta valmistajalta täyspuinen kiipeilypuu, koska tuolloin ei esim. Zooplussasta niitä saanut. Ainakaan yhtä laajalla valikoimalla kuin nykyään. Muistaakseni 70 € oli lähetyskulut, mutta oli myös sen arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laadukas kyllä kestääkin pitkään, joten kyllä kannattaa panostaa :)

      Poista
  8. Kiitos tästä, tosi mielenkiintoinen juttu !
    Mehän tosissaan ollaan näiden tuotteiden suuria faneja ja todellakin toivotaan, että maailmanvalloitus ottaa tuulta siipien alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit juttua mielenkiintoisena 😊 Nämä tuotteet on kyllä hyviä

      Poista