torstai 2. toukokuuta 2019

Maxin riippumatto

Aikaisemmissa kodeissa yksi Maxin lempipaikoista on ollut isännän ja emännän tekemä riippumatto. Aluksi telineen valmistuttua näytti että se on Pepsin paikka, mutta muutamassa viikossa selvisi että kyllä se on Maxin paikka. Vaikka muutimme jo syksyllä tähän kotiin, sai Max riippumattonsa tähän kotiin vasta pääsiäiseksi. 
Teline asetettiin parvekkeelle. Siinä vaiheessa Max saapui paikalle. Kun emäntä alkoi solmimaan riippumattoa paikalleen, meni Max jo päälle seisomaan. Ja kun riippumatto oli valmiina käyttöön.. se vallattiin samointein ja siellä on vietty pääsiäisestä lähtien kymmeniä tunteja.
Pepsi: nyt sínulla on oma paikka, niin minä saan pitää taas tuon kulmapaikkani.
Max: Tätä on odotettu 7 kuukautta. Mikä ihme siinä kesti!?!
Lämpiminä kevätpäivinä, kuumimpaan aikaan päivästä, Max on pitänyt huijata/käskeä sisälle, ettei poika saa liikaa kuumaa ilmaa vain sen takia että on päättänyt maata tuossa monen kuukauden edestä.
Mutta on se ihanaa, kun Max tykkää riippumatostaan edelleen niin kovasti 💓

Ps. Kumma kyllä toukokuussa ei vielä ole riippumatossa oltu, vaan Max valittelee kylmyyttä emännälle.

18 kommenttia:

  1. Ihana Max <3
    Tuo on kyllä mahtava peti Maxille. Kyllä pojan kelpaa köllötellä.
    -Palvelijatar-

    VastaaPoista
  2. Oma paikka! (Oispa mullakin riippari...)

    VastaaPoista
  3. Riippumatot on parhautta. Mä Max niiiin ymmärrän sua!
    - Rudi -

    VastaaPoista
  4. No kun joku vei sen kesän pois! Sama juttu meillä, että partsilla on ihan liian kylmä lepäillä. Oot kyllä kauhean söpönä siinä riipparissa, Max -kulta 😻 - Olga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Olga! Vierekkäin olisi nyt lämpimämpi 😻 - Max

      Poista
  5. Hieno riippumatto edelleenkin, kyllä kelpaa siinä köllötellä. :) Miten voi karvapyörylä näyttää noin onnelliselta tuossa viimeisessä kuvassa. <3

    VastaaPoista
  6. Kyllä siinä kelpaa kissan köllötellä. Emännälle viereen vähän isompi niin saatte yhdessä nauttia auringon lämmittävistä säteistä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa emännälläkin on nyt, mutta se ei ehdi käyttää niin usein kuin minä - Max

      Poista
  7. Kyllä nyt kelpaa lämmitellä auringossa, tosi hieno riippumatto. Toivotaan aurinkoisia päiviä, jotta Max saat oikein kunnolla nauttia. 👍

    VastaaPoista
  8. Kyllä tuossa kelpaa! Näkyy kuvista, että Maxilla on kivaa riippumatossa.

    VastaaPoista