keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Remontti alkaa

Pepsi:

Ihmiset pääsivät heti vauhtiin ja nyt on remontti meneillään kesäkodilla.
Ulkona näyttää tältä isännän hiekkaleikkien jälkeen (kaivoi lapiolla kaivannon uudelle vesiputkelle).
Tuollainen monttu tuohon ilmestyi. Sitä oli käynyt jotkut kaupungin miehetkin ihailemassa ja asentelemassa jotain juttuja. Saadaan uutta vettä vissiin sisälle. Sikäli vain harmi ettei tällä hetkellä vettä vielä tule kraanoista ennenkuin sisälle saadaan putkimies.
Pepsi: Mutta tänne keittiön lattian alla olevaan kellariin se vesi jo tulee. Ämpäreihin vaan vettä täältä. Mutta minä en siihen työhön ala. Ps. kellarissa oli mukavan viileää ja olisin voinut jäädä sinne, mutta ihmiset käskivät pois 😾

10 kommenttia:

  1. Onko teillä siellä hiiriä? Miä sain tänään ekan päästäisen kiinni!
    t: Merri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä ja sisällekin ne on joskus päässeet. Mutta ei olla nähty, kun ne on hoksanneet että kissoja talossa!

      Poista
  2. Kyllä teillä tulee taas paljon valvottavaa ja työnjohdettavaa, kun ihmiset pääsevät tosissaan vauhtiin remontin kanssa. Onneksi niillä on teidät, eihän se remppa muuten tulisi kunnolla tehtyä 😺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työnjohdossa pitää kyllä olla tarkkana! - Pepsi ja Max

      Poista
  3. Pepsi varo tuollaisia kaivantoja, entä jos putoat sinne ja seinämä sortuu päälle? :O Kellari näyttää kivalta ja jännältä mutta ihan tyhmää, että et saanut jäädä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kuin rantahiekkaa, olisin halunnut pyöriä siinä! - Pepsi

      Poista
  4. ,että siellä on remonttireiska Pepsi täydessä vaudissa!
    Onneksi teillä on siellä kaiken taitava kissa tai oikeastaan kaksi.

    VastaaPoista
  5. Jee, pääsette johtohommiin! Muistakaa valvoa, että tulee laadukasta jälkeä.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vaan ehtisi aina katsoa ihmisten perään.. - Pepsi ja Max

      Poista