torstai 4. heinäkuuta 2019

Kauluripää

Pepsi:

Arvoani on verisesti loukattu. Minulle on laitettu kauluri! Ja vielä sininen, vaikkei se ole lainkaan minun väri!
Eikö ole KAAMEA!?!
Ja tällainen sen takia, kun minua on nyt sattunut kutittamaan viimepäivinä kovasti korvan takaa siitä kohtaa missä minulla on ollut jo kolme vuotta rasvapatti. Ja se on nyt sattunut sitten vähän vuotamaan ja tulehtumaan ja ihmiset ovat olleet ihan kauhuissaan.
Kuvittelin jotenkin että ihmiset eivät sentään muuta keksisi kaulurin lisäksi, mutta mitä vielä. Minun takanani juonittiin. Emäntä oli töitöissä siellä junamatkan päässä ja kun se tuli kotiin keskiviikkona, niin isäntä oli kaapannut minut koppaan ja autoon (luulin ihan että mennään kesäkodille), ja kun juna pysähtyi talomme kohdalle, auto käynnistyi, emäntä tuli kyytiin ja sitten minua vietiin. Mutta ei kesäkodille vaan kaupunkimme eläinlääkärille!!
No sentään päästiin heti sisälle ja se Atte oli ihan kiva, mutta kuitenkin eläinlääkäri, niin voiko siitä aidosti tykätä?
Se ajoi minulta karvoja ja puhdisti patin ja määräsi lääkkeitä, joilla toivotaan patin parantuvan.
Jos ei parane, niin minun pitää tulla tänne uudestaan. En niin välittäisi tulla..
Kotonakin on nyt ihan ihmesääntöjä. En saa mennä emännän vaatehuoneeseen nukkumaan, koska voin jäädä kiinni päästäni. 
Täh! No on taas ihmiset selitykset keksineet!!

22 kommenttia:

  1. Voi Pepsi, yritä kestää. Tuntuu varmasti kauhealta, mutta ihmiset vain yrittävät auttaa sinua. Leonard ja mamma

    VastaaPoista
  2. Paranemisia Pepsi!
    - Rokkimimmit -

    Onneksi sulla on tommonen pehmeä kauluri eikä sellasta typerää tötteröä...
    - Eddie -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eläinsetäkin sanoi että tämä on mukavampi tähän vaivaan. Mutta mukava se ei ole! - Pepsi

      Poista
  3. Voi voi sinua! Aikamoisen lääkearsenaalinkin olet saanut, mut onneksi kuitenkin kävit sielä lääkärissä.
    Anteeks, mut toi kauluri vähän myös naurattaa... ei ihme että sinun selän takana juonitaan, kun et ees nää sinne selän taakse ;)
    Parane pian, t: Merri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en näe taakse! Ja seinät ovat ihan liian lähellä - seinien vierustoja kulkeva

      Poista
  4. Voi Pepsi! ❤️ Toivottavasti paranet pian! Kai muistit "kiroilla" eläinlääkärille (murista, sihistä)? - Peppi ja Johanna

    VastaaPoista
  5. Parane pian Pepsi! Metacam ei ole kuitenkaan huonoa otettavaa, se menee alas noin vain. Ei se hyvääkään ole, lääke se on, mutta on olemassa pahempiakin lääkkeitä. Betadinea ei kuulemma saa nauttia sisäisesti. Voide on meille vieras asia, vaikka kaikenlaista salvaa meillä on nähty. Toivottavasti on tehokasta ja tepsivää ja pääset pian kauluristasi. Kissan ei kuulu joutua käyttämään kaulureita eikä muita ihmisten asusteita! Eikä joutua eläinlääkärille myöskään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulu tosiaan käyttää noista kissan mitään! Ja minusta olisi reilua antaa minun hoitaa kutkutus omin keinoineni - Pepsi

      Poista
  6. Voi sua, Pepsi, mutta täytyy kyllä ihailla kauluria, joka on ihan muuta kuin nuo muoviset! Mistä tuollaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kylän ainoasta lemmikkikaupasta eli Musti&Mirri. Kokona XS. Suosittelen! - emäntä

      Poista
  7. Onpa ikävää Pepsi! Miten oot nyt innostunut pattia raapiskelemaan, antaisit olla rauhassa vain. Selviäisit ilman ylimääräistä asustettakin. :(

    Parane pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun sanotaan että raavi sieltä mistä kutittaa! - Pepsi

      Poista
  8. Voi voi, kyllä pienen kissan elämä joskus voikin olla vaikeaa, Mutta tuo sininen kauluri näyttää aika mukavalta.Eikö sitä voi käyttää tyynynä? Miten ihmeessä se on kiinnitetty, että se pysyy kaulassasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauluri kiinnitetään tarranauhalla, joka näkyy kuvissa leuan alla. Tyynynä Pepsi on joutunut sitä käyttämään, kun yöksi ei sitä ole voinut ottaa pois; sillä ei vaan onnistu kerällä nukunta, mikä olisi Pepsin tyyli :(

      Poista
  9. Anteeksi Pepsi, mutta pitää kyllä myöntää, että tuo näyttää ihan tyhmältä! Mutta se onkin ihmisten keksimä, kissa osaisi suunnitella jonkun hienomman tai ainakin vaaleanpunaisen.
    Paranemisia sinulle ja lohdutushali! t. S ja O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin pinkki! Kiitos tytöt, te ymmärrätte ❤️ - Pepsi

      Poista
  10. Ihan tyhmä juttu, mutta näytät entisaikojen hallitsijalta, joilla oli sellainen kauluri kaulassa. Se on kuitenkin tärkeää, että on arvokkaan näköinen.
    Minullakin oli kidutuskeikka eläinlääkärissä juhannusviikolla, mutta Palvelijatar on ollut niin väsynyt, ettei ole jaksanut raporttia kirjoittaa. Kirjoittaa ehkä jossain vaiheessa, kun hieman kiireet helpottuvat.
    -Herra Karvajalka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina pitää näyttää arvokkaalta! Se on tärkeintä. Sinäkin olet joutunut eläinlääkärille; voi ei :( - Pepsi

      Poista
  11. Koeta Pepsi kestää, kaikki on varmasti pian ohi ja sininen kauluri on muisto vain ja patti on parantunut. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tällä hetkellä odotan sitä päivää kuumeisesti! - Pepsi

      Poista