sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Kissabloggaajien tapaaminen 7/2019

Iloinen ryhmä kissabloggaajia saapui eri ilmansuunnista lauantaina Hämeenlinnaan.
Tänä kesänä ohjelmamme koostui kolmesta osasta, joiden välit kuljettiin autoilla. Ensimmäisenä kävimme Surokin järjestemässä kansainvälisessä rotukissanäyttelyssä. Yläkuvassa on jo tuomarilla käynyt ihana Naukulan Hertta.
Näyttelystä siirryimme keskustan toiselle puolelle Kissakoti Kattilaan, joka ihastutti meitä kodikkaalla tunnelmallaan. Paikka onkin kissojen koti, jossa he asuvat odottaessaan loppuelämänsä kodin henkilökuntaa hakemaan heitä.
Näkeekö kukaan, jos vähän tutkin millaisia tuliaisia meille tuotiin?
Suurinosa kissoista saa asustella vapaasti isossa aulatilassa, jossa on valtavasti erilaisia piilopaikkoja, sänkyjä ja tasoja. Kaikkia kissoja ei mitenkään edes löytänyt lempipaikoistaan.
Lisäksi on pienempiä huoneita, joissa asustelee muutama kissa sekä vielä erikseen eristyspuoli.
Mielenkiinnolla kuuntelimme Kattilan toiminnasta ja kissoista. Kaikki toimintahan toimii vapaaehtoisten pyörittämänä ja on todella tärkeää. Tälläkin hetkellä kissakodissa oli noin 80 kissaa etsimässä kotia.
Kissakoti mielessämme siirryimme ruokailemaan Hämeenlinnan keskustaan, jossa saimme viettää vielä iloista rupatteluaikaa mm kissoista puhuen (tätä aihetta ei kyllä kukaan varmaan voinut arvata).
Pitkän ajomatkan päätteeksi kotona odotti nälkäinen Pepsi, joka sai heti maisteltavaksi Primacatin ruokaa; hyvin maistui kana!

Mukana tapaamisessa oli edustajia seuraavista blogeista:

10 kommenttia:

  1. Onpa viihtyisän näköinen kissakoti. Toivottavasti kaikki löytävät omat pysyvät kodit ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos teille, kun järkkäsitte treffit! Oli mukavaa nähdä – ja tärkeää viedä tuliaisia Kattilaan. Toivottavasti joka kisulle tosiaan löytyy oma koti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva järjestää, kun tietää että sitten pääsee tapaamaan ihania ystäviä!

      Poista
  3. Kiitos vielä kerran teille, kun järjestitte ikimuistoisen lauantaipäivän. Vielä pitkään voi muistella päivän tapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Itsellenikin nämä tapaamiset tuovat virtaa pitkäksi aikaa, siksi niitä onkin kiva järjestellä :)

      Poista
  4. Ihana kissamainen päivä ollut teillä. :) Onpa ihanan kotoista Kissakodissa ja hyvin näyttää olevan tilaa asukeilla, toivottavasti kuitenkin omat uudet kodit löytyy pian! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun teit lahjoituksen blogisi kautta Zooplussan avulla!

      Poista