sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Tiramisu - Kuopion kissakahvila

Mitä tapahtuu, kun kissabloggaaja lännestä (allekirjoittanut) ja kissabloggaaja idästä kohtaavat keskellä mualiman napaa eli Kuopiossa?
Vinkki: se saattaa jotenkin liittyä kahvitteluhetkeen ja kissoihin.
Maaherrankatu 9:n näyteikkunat kääntävät päitä
Aivan oikein! Kissakahvila Tiramisu sai meidät Kuopioon.
Tiramisu on hyvin kodikas ja innostavasti sisustettu. Kissoille on paljon erilaisia paikkoja, ihmiset saavat istua tuoleilla tai kotoisilla kangassohvilla. Koristeita on paljon ja tietenkin tauluja, sillä paikka on samalla taidegalleria, josta voi ostaa mukaansa taulun seinälleen. Ehdottomasti joukossa viihtyisimpiä kissakahviloita, joissa olen käynyt.
Poikkis sohvan kulmalla. Huom miten hieno seinä hänen takanaan!
Zmilla kertoo mitä kaikkea syötävää listalta löytyy.
Tarjoiltavana on suussasulavia herkkuja. Itse valitsin suosikkini suklaakakun jäätelöllä.
Yhtäkkiä kaikkien päät kääntyvät äänen suuntaan. Peipponen siellä naukuu ulos. Mutta ei se maukuminen kyllä ihan pikkulinnun ääntä muistuta 😸
Älkää sitten avatko ovea.. Vahdin täältä seuraavaa kertaa, kun ovi aukeaa! Kun olen tarpeeksi nopea, niin vilahdan kyllä ulos (ja vilahtihan hän)!
Punaisella Pallerolla on niin monta varvasta tassuissaan, että niitä ei saa laskettua millään 😸
Phullakin ilmestyi paikalle ihmettelemään.
Aivan ihana kahvila ja kissat. Ehdottomasti suosittelen Tiramisua, kun poikkeatte Kuopiossa!

16 kommenttia:

  1. Punaisen Palleron tassut on ihan pakko päästä joku päivä suukottaan ♥ Ja nähdä muut ihanuudet myös.
    Hmmmm, kuinkas kaukana se Kuopio onkaan..? Tarkistettu, alle 500km, ei paha :D

    VastaaPoista
  2. Olen kuullut tästä ja ilman muuta täällä pitää poiketa, vaikuttaa aivan ihanalta paikalta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos seurasta! :) Oli tosi kiva, että ehdotit tätä. Ehkä nyt voi ajatella lähtevänsä muihinkin kissakahviloihin, joskus. :D

    Psssst birman nimi kirjoitetaan että Zmilla. Kävin vakoilemassa kahvilan Facebook-sivuilta. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutin nimen heti oikeaan kirjoitusasuun, kiitos 😊

      Kissakahviloissa on kiva käydä varsinkin hyvässä seurassa kuten lauantaina!

      Poista
  4. Kuopiolaisena en ole vielä ennättänyt käydä tässä kissakahvilassa (liian lähellä?). To do -listalla lomatekemisen osalta toki on.

    VastaaPoista
  5. Ompas mukavan näkönen paikka asukkaineen/ ylläpitäjineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen kodiksi oikein viihtyisä ja virikkeellinen paikka!

      Poista
  6. Kiva kun kerroit tästä, olisi kiva käydä Kuopiossa ja tietysti myös kahvilassa.
    Kuvien mukaan paikka näyttää tosi viihtyisältä ja tietysti toki kissat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mualiman navan napa eli Kuopion kissakahvila on kyllä käymisen arvoinen 😊

      Poista
  7. Oi teillä ollut ihastuttava vierailu, harmi kun en päässyt mukaan! Jospa seuraavalla kerralla. Pitää nyt kuitenkin kesän aikana Tiramisussa poiketa kun lähellä asutaan!

    VastaaPoista
  8. Näyttää mainiolta kahvilalta!

    VastaaPoista
  9. kiva mesta ja tosi ihanat ja seuralliset kissat,nähdään taas,,!!

    VastaaPoista