keskiviikko 15. toukokuuta 2024

Mökkeilykausi avattu

 Pepsi ja Max:

Päästiin ekaa kertaa mökkeilemään tänä kevätkesänä. 

Mennessä oli kauhia myrskytuuli. Meitä pelotti veneessä, kun se keikkui, mutta eipä meillä ollut vaihtoehtoja kuin vain pysyä hiljaa paikoillamme ja toivoa että selvitään kuivana.
Ensimmäiset päivät mökillä tuuli niin kovasti, että meille riitti ikkunoista kevään tarkkailu. Niinpä nautimme makoisista unista monta kertaa päivässä.
Vihdoin ulkokelit koittivat.
Ja Pepsi pääsi rantaan. Että se olikin mahtavaa!
Mutta laituri oli kadonnut! Kahden päivän kova pohjoistuuli vei jopa meidän tukevan laiturin mennessään ja hajoitti sen moneen osaan. Onneksi kivi jäi.
Maxikin uskalsi ulos. Mutta ei kovin kauas mökistä.
Emännän välikuva metsästä.
Emännän isä teki jotain jännää juttua takaterassille/parvekkeelle
Pääsimme tässä vaiheessa testaamaan ja tämähän näyttää lupaavalta. Ilman tarkkailua emme vielä saaneet kissaystävällisellä parveke/terassilla olla, koska sitä ei oltu vielä tehty Pepsin kestäväksi. Seuraavalla mökkeilykerralla kerromme että mitä tästä tuli ja mitä tykkäämme.

Ja uusia kertoja tulee. Kesästä tulee jänskä. Emäntä aloitti juuri neljän kuukauden vuorotteluvapaan ja tiedossa on monta seikkailua!

Kiitos kaikille 10v blogiamme onnitelleille! Arvonnan voittajaksi nousi virallisten valvojien läsnäollessa lappu, jossa lukee Nelliina. Onnea voittajalle!

16 kommenttia:

  1. Voi mikä harmi, että oli niin myrskyisää. Tuuli ja pienet kissat eivät sovi yhteen. Ja että vei Pepsin laiturinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli ei sovi kissoille ei. Kotona sitä sietää pakosta mutta järven rannassa jo liikaa se roiskuva vesi - Pepsi

      Poista
  2. Onneksi, että olleet ulkona kun tuuli vei laiturin. Se olisi voinu viedä myös teidät 🙀 Näyttää Max saavan myös kesäksi kivan ulkoilu paikan, ei ollenkaan liian kaukana mökistä.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, emäntä sanoo samaa että pääsee helpommalla kun en kuitenkaan parvekkeelta kauas mene 😸 - Max

      Poista
  3. Pääsettekö häkkeilemään sielläkin?! Onpa erinomaiset järjestelyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä vaikuttaa että pääsen pian häkkeilemään 😸 - Max

      Poista
  4. Pepsin kivikuva on taidetta ja muutkin ovat hienoja <3

    VastaaPoista
  5. Onpa ollut kova myräkkä siellä! Hyvä että että olleet laiturilla kun se lähti liikkeelle.

    Nythän siellä mökillä voisi vaikka asua, kun on noin hieno verkko tulossa. Meinaatteko vuorotteluvapaaksi siirtyä mökkielämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän me laiturilla silloin kun roiskui vesi! Meidän puolesta voitaisiin siirtyä koko kesäksi mökille, mutta vissiin pitää olla myös kotona hoitamassa kasvimaata välillä - Pepsi

      Poista
  6. Ihanat seikkailijakisulaiset siellä tutkimassa maailmaa :) Mukavaa vuorotteluvapaata! Nelliina ja Nekku-kisu lähettävät etäkehräyksiä ja rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lähetämme lahjan ensi viikolla teille 😻😻

      Poista
  7. No nyt on kivaa, kun mökillekin tulee catio 😺 Varsinkin, kun varmaan vietätte siellä enemmän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännityksessä odotamme seuraavaa mökkikertaa ja catiota! - Pepsi ja Max

      Poista