maanantai 30. huhtikuuta 2018

Täyden kympin Pepsi

Pepsi:

Onnea minulle tänään, olen täyden kympin kuningatar! Sain viikonloppuna parhaan mahdollisen lahjan tähän mennessä. Laitapa emäntä kuvia tähän, kiitos. 
Äh, ei tämä ole uusi kuva, emäntä!! Tämä on sieltä lähes 10 vuoden takaa, kun olin vielä pikku pentu. Näytä nyt niitä uusia emäntä hyvä (mutta kun emäntä haluaisi vain katsella Pepsin pentukuvia, eikä voinut olla laittamatta edes yhtä pentukuvaa).
No nyt, päästiin asiaan. Sain 10-vuotis lahjaksi matkan maalle meidän linnaan. Viimeksi olen päässyt käymään maalla joskus tosi ikuisuus sitten (viime syksynä). Emäntä mietti, että mitähän me tuumitaan kun päästään Maxin kanssa kopasta. Mehän valloitettiin koko talo ja juostiin riemuissamme sitä ympäri ja ympäri.
Kulman kyttäyspaikka oli kovassa käytössä.
Ulos päästiin kanssa, kun kinuttiin (emäntä ei ole kuullut tuota uloskinuamislaulantaa moneen moneen kuukauteen). Ulos päästyämme oltiin kuin laitumelle päässyt karja päässeet kissat. Joka paikka tontista kierrettiin ja haisteltiin.
Miten ihana tuoksu kuusessa onkaan!
Puuhun kiipeämisen taidon osaan edelleen!
Ja luonnollisesti alastulon!
Emännällä nousi ensimmäiset kukat kukkapenkistä.
Piha oli onneksi jo suurimmaksi osaksi sula, että tassut eivät jäätyneet, tosin veimme sisälle söpöjä kissantassun kuvia, kun oli vähän kuraista 😸
Tämä oli ihana lahja palvelijoiltani minulle.

Lisää syntymäpäivästäni ehkä myöhemmin lukevalle kuulijakunnalleni. 

- Kunnioittavin terveisin 10-vuotias kuningatar Pepsi

38 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 vapputerveisin Ronja

    https://willaronja.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Pepsi olet niin kuningatar ja tullut hienoon ikään. Ihanaa, että palvelijat ymmärsivät kunnolla lahjoa, jotta saavat alamaiset sinulta sitten hellyyden osoituksia jatkossakin. <3

    Onnea onnea toivottaa Mickey ja Osku ja emäntä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mickey ja Osku ja teidän kirjuri! Ootte ihania! - Pepsi

      Poista
  3. Onnea Pepsi ♥
    10-kertainen Eläköön huuto Kuningatar Pepsille:
    ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN!
    - Rokkimimmit-

    VastaaPoista
  4. Hyvää synttäriä Pepsi!
    -Pena, Punkku ja ihminen

    VastaaPoista
  5. Onnea Pepsille! Ihania kuvia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä suostuin tällä kertaa hieman poseerauksiin, kun oli niin hyvä lahja - Pepsi

      Poista
  6. Oikein isosti ONNEA Pepsille! Hyvä, että kuningatar sai arvoisensa juhlan 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos isosti! Tuolla käynti oli paras lahja! - Pepsi

      Poista
  7. Paljon onnea kymppisynttäreistä! Toivoo kohta viisivuotias Boris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Boris! Kohta sinäkin pääset juhlimaan! - Pepsi

      Poista
  8. Tais olla täyden kympin synttärit! Paljon onnea Pepsi! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kymppi miinus.. Jos siellä olisi saanut olla vielä pitempään olisi tullut kymppi! - Pepsi

      Poista
  9. Paljon onnea sinulle ihana Pepsi. Sait todella mahtavan lahjan. Kyllä kelpaa. <3

    -Herra Karvajalka ja Palvelijatar-

    VastaaPoista
  10. Niin hirveän paljon onnea kuin ovesta mahtuu! Jipii Pepsi, kuningatar tosiaan! Tapaamisiin kohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen odottanut kovasti ovella, mutta ei sieltä ole vielä kukaan tullut onnea tuomaan. Ehkä joku päivä ;) - Pepsi

      Poista
  11. Onnea, ihana Pepsi! <3 Ihan paras mahdollinen lahja - Maxkin varmasti nautti siitä!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maxikin nautti ja halusi oman jutun :)- Pepsi

      Poista
  12. Valtavat onnittelut Pepsi! <3

    VastaaPoista
  13. Isot onnittelut kuningattarelle. Ja lahja oli hieno - oma pesä on aina oma pesä. Ja varmaan ihanat tuoksut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oskari ja Tyyne! Te tiedätte nämä juhla- ja lahja-asiat ja oman pesän tärkeyden! - Pepsi

      Poista
  14. Pepsi ❤️ Ihana synttärilahja. Miten olettekaan siellä nauttineet, kyllä varmasti tuntui mukavalta kun joka paikasta löytyi tutut hajut ja tutut muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli jotain aivan käsittämättön ihanaa! Ihan meinasi sydän pakahtua kaikesta - Pepsi

      Poista
  15. Ihana päivä on ollut synttärisankarilla! Onnea!

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Toivottavasti pojilla oli kivat synttärit kanssa! - Pepsi

      Poista
  17. Paljon onnea Pepsi! Sinulla taisi olla onnistunut syntymäpäivä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaverit, synttäreitä ennen oli erityisen kivaa. Synttäri oli taas aika tavallinen päivä :) - Pepsi

      Poista
  18. Oi mikä lahja! Ihan parhautta! ♥ Ja mahtava tuo toka kuva, tulee hyvin esiin Pepsin kauniit eriparisukat! 10 v, vau!!

    VastaaPoista