torstai 3. marraskuuta 2022

Kissakameran vaihto

 Kun emäntä lähtee pidemmäksi aikaa pois kotoa esimerkiksi työtöihin, niin silloin se laittaa valvontakameran olohuoneeseen päälle. Ihan vain siksi että voi katsoa että talo on pystyssä ja kissat kunnossa.

Kamera on jo useamman vuoden vanha ja nyt kuvan laatu alkoi heikentyä. Päivällä kuva oli kuitenkin vielä ihan hyvä (yllä), mutta yökuvaus (alla) ei enää onnistunut. 


Ja koska pimeän aika on kokoajan lisääntymään päin, juuri pimeässä kuvaus oli tärkeää. Eihän siinä auttanut kuin ostaa uusi kamera.

Uudessa kamerassa näkyy samat olohuoneen sotkut, mutta se tässä ei ole oleellisinta.
Vaan se, että nyt näkee myös pimeällä että mitä Pepsi tiiraa olohuoneen ikkunasta (tosin syy ei selvinnyt, mutta jotain mielenkiintoista siellä taisi hetken olla).
 
 Ja taas emäntä saa reissussa nukuttua levollisesti yönsä, kun kotona on kaikki hyvin. 

14 kommenttia:

  1. On kyllä hyvä tietää, että kotona on kaikki hyvin!

    VastaaPoista
  2. Vielä kun Pepsi ja Max saisi viestikortit käyttöön, niin voisi kameran kautta aina näyttää tassulla tilanteen. Ikkunan vieressä esim kortit: lintu, hiiri, orava, kettu, pupu. Niin ei tarttis arvailla mikä siellä on.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  3. Kiskattien ehdotus olisikin hieno! Nyt eikun väsäämään kortit. Vai olisiko joku kuvataulu parempi? 😹 Pepsi ainakin oppisi nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kunhan jotkut kortit saisin niin kyllä oppisin! - Pepsi

      Poista
  4. Kortteihin pitää ehdottomasti lisätä vaihtoehdoksi tonttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonttu! Ehdottomasti. Niitä alkaa olla nyt näkyvillä! - Pepsi

      Poista
  5. Tässä uudessa kamerassa on ilmeisesti infrapunatoiminto? tosi hyvä kun tätä pimeää meillä nyt riittää koko ajan enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siinä on sellainen punainfra. Oli vanhassakin , mutta se puna katosi - Pepsi

      Poista
  6. Kamera on kyllä hyvä ratkaisu! Ei tarvitse sydän syrjällään miettiä, mitä kotona tapahtuu. Ja hyvä tuon yökuvan laatu, hienosti Pepsi laseroi. :D

    Jaa teitä kytätään nyt vuorokauden ympäri? Niinkuin jotain huligaaneja. Ei meillä vaan. - Seppo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on lasersilmät :D No ei se emäntä onneksi kovin usein seuraa meitä ja voidaanhan me olla eri huoneissa, niin emäntä ei näe meitä :D - Pepsi

      Poista