torstai 19. lokakuuta 2023

Arvon kissa -kirja

 Iik, saimme blogiin aivan ihanan kirjan arvosteltavaksi. Uuni tuoreen Heli Mäenpään Arvon kissa.

 

Kirja kertoo 21 rescue-kissasta, jotka löytävät lopulta kodin, jossa rakastetaan. Hätkähdyttävintä on että mistä kissat ovat alunperin tulleet; suurinosa kissoista on populaatiokissoja ja ovat siis esimerkiksi joltain maatilalta tai mökistä, jossa on ollut ensin yksi kissa ja lopulta kymmeniä sairaita kissoja. Ja tämä vain sen takia, että ihmiset eivät ole halunneet leikkauttaa kissaansa.

Max: Uskomatonta miten tietämättömiä jotkut ihmiset voivat olla. Ihan kuin kissat loppuisivat maailmasta ja tilanteen annetaan mennä siihen tilaan että kissat kärsivät nälkää, kylmää, kipua ja sairautta.
Pepsi: Onneksi tämän tarinan Pepsi kissalle kävi hyvin, vaikka alku oli vaikea. Mutta sitten hän pääsi lopulta seikkailemaan eri maissa ja asumaan veneessä satamia vaihtaen. Seikkailijaluonne kuten minäkin, mutta vain turvallisesti toteutettuna.
Max: Musta parasta tässä kirjassa ikävien alkutarinoiden jälkeen on se, että jokainen kissa löysi oman rakastavan kotinsa, jossa saa olla ihmisen silmäteränä. Niin sen kuuluu mennä jokaisella kissalla!
Ja miten fiksusti se kirjoittaja Heli on osannut kertoa kaiken niin kissamaisella asenteella. Arvostan!
Ja nämä kissojen potretit on erihienoja (kuvat ottanut Heidi Strengell).
Max: Luetaanko tämä Kakkosen tarina emäntä. Mun korvat kuuntelee jo tarkasti. En ymmärrä miksi se ragdollien kasvattaja ei enää piitannut kissoistaan vaan niitä oli lopulta 50 pihassa loukutettavina. Mutta onneksi Kakkonenkin sai kodin  uusien kissojen ylihoitajana (sijaiskoti toiminnassa).
Tykkäsimme kaikki hirvittävästi kirjasta. Tämä on kirja joka jokaisen pitäisi lukea, että silmät avautuisivat sille mistä kuulee jotain, muttei käsitä kokonaiskuvaa. Ja mikä merkitys kissayhdistysksillä on maassamme. Tämä avaa ymmärrystä ja vaikka tarinat ovat kovia ne on osattu kertoa hellävaraisesti ja niin että mieli jää onnelliseksi, sillä jokaisella tarinalla on onnellinen loppu.

Kiitos Aula & co tästä kokemuksesta. Kirja menee kissakirjojen kärkikastiin sekä ulkoisesti että sisäisesti laadukkaasti toteutettuna; kissan arvo on laadukas.

16 kommenttia:

  1. Me tykätään onnellisista lopuista ♥ Mutta myös onnelliset alut on kivoja. Oispa joku päivä kaikilla myös onnelliset alut.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvän kuuloinen kirja! Ja upeat muotokuvat! Ja esittelijät! ;-)

    VastaaPoista
  3. Kissakirjoille löytyy aina tilaa kirjahyllystäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina löytyy hyvälle kissakirjalle paikka - Pepsi ja Max

      Poista
  4. Varmasti ihana kirja. Mutta kun on niin herkkä sielu, ettei vain pysty lukemaan tuollaisia kertomuksia, vaikka niissä onkin onnellinen loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedämme tunteen, mutta tässä ei onneksi nostettu ikävää puolta ylenmäärin. - Pepsi ja Max

      Poista
  5. Jee, mukava kuulla, meilläkin tuo kirja odottaa kirjastossa varauksessa kunhan emäntä saa haettua!

    VastaaPoista
  6. Kirja on ehdottomasti hankintalistalla!

    VastaaPoista
  7. Oih, olisi ihana kirja! Nm. Matilde

    VastaaPoista