sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Lokakuun alku

 Pepsi ja Max:

Kun kuukausi vaihtui, muuttuivat ilmat kertaheitolla syksyisimmiksi ja koleammiksi. Silti emme vielä ole siirtyneet kokonaan talviunille.

Ulkona on ollut hetkittäin vielä ihan kelpo ilma ulkoilla. 

 

Loput tomaatit kerättiin talteen kasvihuoneesta ennen pakkasyötä. 

 

Pepsi: Yhtenä päivänä takapihan pellolla hyppi eläimiä. Max luuli niitä poroiksi (muisteli emännän näyttimiä kuvia lapista), mutta minä viisaana sanoin että ovat kyllä peuroja.

Emäntä näki komian sateenkaaren postilaatikolla käydessään.

Max: Keväällä halotut koivut ovat jo kuivia lämmitykseen.

Pepsi: Kuuntelin emännän kanssa Teamsilla työkoulutuksen. En oikein osannut päättää oliko se nyt niin tarpeellinen aihe. 

Autoin emäntää järjestelemään kesävaatteet pois ja karvoittamaan talvivaatteet esiin vaatekaappiin. 

Tällainen oli meidän viikko tähän asti. Onko sinulla ollut vauhdikas viikko?

- Pepsi ja Max

10 kommenttia:

  1. Tarpeellisia syyspuuhia! Etenkin tuo vaatteiden karvoittaminen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvoittaminen on yksi tärkeimpiä tehtäviä!- Max

      Poista
  2. Meillä Maija on paras ilmapuntari . Ilmoitti jo pari päivää aikaisemmin ilmojen kylmenevän ja muuti sisätilohin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksu tyttö Maija! Parempi ajoissa varata paikka sisältä ennen kylmän tuloa.

      Poista
  3. Talvivaatteiden karvoittaminen on kivaa puuhaa. Ne on muutenkin paljon pehmosempia mitä kesävaatteet.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevävaatteita on niin ohuita ettei ne lämmitä ees. Talvivaatteet on pehmoisia ja karvoitettuna oikein loistavia - Max

      Poista
  4. Teillä on ollut mukavan puuhakas viikko! Sesonkivaatteiden lajittelu on aina mukavaa.

    VastaaPoista
  5. Vaatteiden karvoitus on tärkeä toimenpide ja tuo emännälle elintärkeää lisälämpöä. :D

    Voi tomaatit. Kesä on nyt ohi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ohi :/ Ulkona oli jo neljättä tai viidettä yötä pakkanen eikä ulkona enää huvita touhuta - Max

      Poista