sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Maxin helmikuinen retki

 Max:

Hyvä kun kuukausi ehti vaihtua, niin emäntä pakkasi meidät autoon. Pepsi jätettiin heti alkumatkasta hoitoon (emäntä ei halunnut rasittaa Pepsiä hammashoidon takia heti perään automatkalla), mutta minä jatkoin matkaa vielä monta tuntia Savoon.

Menomatkan olin autossa ihan hiljaa. En halunnut häiritä emännän keskittymistä talvisilla teillä.
Hämärän juuri laskeutuessa saavuimme emännän isälle. Koska on talvi niin ei mökille, vaan talvivuokra-asuntoon. Ensimmäisen vartin tunnustelin ympäristöä kopasta käsin. Sitten kiersin kaiken matatalana. Toisella kierroksella aloin varovasti nostella häntääni ja merkkailla paikkoja puskemalla.
Emännän isä oli tehnyt  yksiöön minulle oman yksiön saunan lauteiden kulmaan. Siellä nukkui oikein mainiot päiväunet!
Perjantaina emäntä teki etätöitä ja minä ihailin hänenkin edestään kaunista talvimaisemaa kohti järveä. Järvikin oli valkoinen. En halunnut ulos. Minulle riitti ikkunasta tarkkailu. Emännän isä oli laittanut minulle myös tuoleja ikkunan ääreen. 
Illat istuttiin yhdessä. Oli mukavaa ja rentoa. Sain kaiken huomion ilman Pepsin kuningatar oikeuksia. Paluumatkalla saatoin urputtaa alkumatkasta että joko piti lähteä ja sen jälkeen aika-ajoin vienosti todeta että eikö oltaisi jo kotona. Mutta emäntä ei suostunut talvikelissä ajamaan kesänopeuksia. Nyt on taas kiva olla kotona.

- Max matkailija

10 kommenttia:

  1. Hieno paikka ja hienosti myös järjestetty kissaolosuhteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän pieni asunto, mutta kyllä minä sinne mahduin - Max

      Poista
  2. Hienoa, että emännän isä oli järjestänyt sinulle kivoja omia paikkoja! Eikä Pepsi ollut komentamassa, ihan luksusreissu 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin oli valinnanvaraa nukkumapaikoille 😻 - Max

      Poista
  3. Taisi olla todella kivaa päästä emännän kanssa kahden reissuun ja saada kaikki huomio ♥
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  4. Mukavampi retki sinulla kuin Pepsillä! :) Emännän isä oli hienosti ottanut sinut huomioon: tuonne voisi varmaan matkata useamminkin, vaikka matka onkin pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsin reissu hammaslääkäriin ei tosiaankaan ollut niin kiva kuin minun reissu - Max

      Poista
  5. Onpas ollut mukava retki, hienot maisemat mitä ihailla ja vau mikä oma rauhaisa lepopaikka saunassa=)

    VastaaPoista